Mannerheimintien peruskorjaus sulkee Baanan alikulun 15. toukokuuta

Liikennejärjestelyjen muutosten tekeminen aloitetaan sunnuntai-iltana 14. toukokuuta.
Kun sillan rakentamistyöt etenevät, alikulku joudutaan sulkemaan useampaan otteeseen. Alustavasti aikataulu on seuraava:
- Ensimmäinen katko on toukokuusta kesäkuun loppupuolelle,
- toinen katko alustavasti elokuussa,
- kolmas katko myöhemmin syksyllä/loppuvuodesta.
- Näiden jälkeen uusitaan sillan toinen puoli, josta seuraa alustavasti neljäs ja viides katko.
Purkutöiden ja liikkumisen turvallisuuden takia alikulku on suljettuna töiden aikana.
Jalankulku ja pyöräily kiertoreitille
Sillan alituksen kohdalla jalankulku ja pyöräily siirtyvät kiertoreiteille. Lyhin kiertotie kulkee lännestätultaessa Pikkuparlamentin vierestä ramppia ylös ja Kiasman edustan suojatien yli Kansalaistorille.
Vaihtoehtoinen reitti on rampin jälkeen kulkea Eduskuntatalon edestä ja ylittää Mannerheimintie Musiikkitalon kohdalta ja kulkea Töölönlahdenkatua Kansalaistorille tai Töölönlahdelle.Kiertotiet opastetaan maastossa.
Suositeltuja kiertoreittejä pyöräilijöille
Baanan alikulun ollessa kiinni voi olla järkevää käyttää muita reittejä. Oheiseen karttaan kuvattu jotain vaihtoehtoisia reittejä.
Baanan Mannerheimintien alikulun voi kiertää myös kauempaa: pohjoisesta tullessa esimerkiksi Töölönlahden, Hesperian Esplanadin ja Mechelininkadun kautta, ja etelästä esimerkiksi Bulevardin kautta.
Alikulku auki juoksutapahtumien aikana
Baanan alikulku pidetään auki 27.5 Naisten kymppi – ja 10.6. Helsinki Half Marathon -juoksutapahtumien aikana.
Helsingin toiseksi vanhin käytössä oleva silta
Osana Mannerheimintien peruskorjausta Baanan ylittävä silta uusitaan kokonaan. Tämä Mannerheimintien silta on Helsingin toiseksi vanhin silta vuodelta 1894.
Tilalle rakennetaan ulkoisesti samankaltainen silta. Nykyisen sillan purkutöiden takia sillan alitus joudutaan sulkemaan. Sillan purkutyöt alkavat Kansalaistorin puolelta.
Ajoyhteys sillan päällä Mannerheimintiellä säilyy koko ajan käytössä, eli moottoriajoneuvot, pyöräliikenne ja jalankulkijat pääsevät koko remontin ajan kulkemaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peruskorjaus yleisesti:
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8872
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Mannerheimintien silta:
Riku Kytö,
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 040 649 5479, riku.kyto@hel.fi
Työnaikaisen toteutuksen asiat:
Pääurakoitsija VM Suomalainen Oy
Aleksi Rikkinen
Työmaainsinööri
p. 0400 424 425
info@manskunkatutyot.fi
Liikennejärjestelyihin liittyvät asiat:
Mikael Saarinen
Projektipäällikkö
Ramudden Oy
P. 044 755 2020
mikael.saarinen@ramudden.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme