ManpowerGroup

ManpowerGroupin Suomen ja Baltian toimitusjohtaja vaihtuu

Jaa
Lähes kolmen vuoden ajan Suomen ja Baltian toimitusjohtajana työskennellyt Iikka Lindroos siirtyy Affecton varatoimitusjohtajaksi.

ManpowerGroupin vt. toimitusjohtajaksi on kutsuttu norjalainen Lars Petter Ørving. Hän vastaa jatkossa Suomen ja Baltian toiminnoista yhdessä ManpowerGroup Oy:n johtoryhmän kanssa. Ørving on ollut ManpowerGroupin palveluksessa vuodesta 1997 ja toiminut yhtiön North- ja East-alueiden vetäjänä v. 2000–2008. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on vastannut Itä-Euroopan alueesta. Ørvingilla on laaja ja monipuolinen kokemus henkilöstöpalveluyrityksen johtamisesta 20 eri maassa.

”Odotan innolla mahdollisuutta päästä työskentelemään yhdessä Suomen ja Baltian osaavan johtoryhmän kanssa ja lisäämään sitä arvoa, jonka ManpowerGroup asiakkailleen ja hakijoilleen tuottaa. Uskon, että pystymme hyödyntämään muista Pohjoismaista, Baltiasta ja Itä-Euroopasta hankkimaani kokemusta erilaisista asiakasratkaisuista ja tarjoamaan parhaita käytäntöjä, jotka hyödyttävät asiakkaitamme Suomessa ja Baltiassa”, Ørving sanoo.

”Ørvingin myötä ManpowerGroupin johtoryhmä saa tuekseen loistavaa kansainvälistä toimialaosaamista”, Iikka Lindroos toteaa seuraajansa nimityksestä. ”Haluan tässä yhteydessä kiittää asiakkaitamme saamastamme luottamuksesta. On ollut ilo ja kunnia olla mukana yhteistyössä, jonka keskiössä ovat ihmiset ja heidän osaamisensa.”

Lars Petter Ørving aloittaa tehtävässään syyskuun aikana.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: viestintäjohtaja Mika Wilén, puh. 041 455 2970.

Tietoja julkaisijasta

ManpowerGroup
ManpowerGroup
Porkkalankatu 20
00180 HELSINKI

020 1700 100https://www.manpowergroup.fi

ManpowerGroup® on henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja. Yhtiö työllistää joka päivä 600 000 ihmistä eri osaamisalueilla ja toimialoilla 80 maassa. Manpower®, Experis®, Right Management® ja ManpowerGroup® Solutions palvelevat 400 000 asiakasorganisaatiota tarjoamalla kattavan valikoiman HR-ratkaisuja niiden muuttuviin työvoimatarpeisiin – henkilöstövuokrauksesta rekrytointiin ja uramuutospalveluista ulkoistettuihin palveluratkaisuihin. Pohjoismaissa ja Baltiassa ManpowerGroup on markkinajohtaja. Vuonna 2016 ManpowerGroup on valittu kuudennen kerran World’s Most Ethical Company® -listalle sekä yhdeksi Fortune’s Most Admired Companies -yhtiöksi. Lue lisää yrityksen toiminnasta ja palveluista osoitteessa www.manpowergroup.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup

ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi nimitetty Minna-Stina Korpela18.12.2023 12:30:10 EET | Tiedote

ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi on nimitetty Minna-Stina Korpela. Korpela on toiminut ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimintojen väliaikaisena toimitusjohtajana 1.7.2023 lähtien. Hän tuli ManpowerGroupiin Suomen ja Baltian talousjohtajaksi 12.9.2022. Korpelalla on pitkä ja kansainvälinen työkokemus talous- ja johtotehtävistä, mukaan lukien Pohjoismaiden ja Suomen talousjohtajan tehtävistä ALD Automotivessa ja talousjohtajan tehtävistä Nobinalla.

Työmarkkinabarometri ja osaajapulatutkimus: Työnantajilla positiiviset työllistämisaikeet samaan aikaan helpottavan osaajapulan kanssa12.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Synkistä talouden näkymistä huolimatta työnantajien työllistämisaikeet vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla eivät ole taantuneet negatiiviksi. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi tammi-maaliskuulle 2024 on +29 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen kvartaaliin on 4 prosenttiyksikköä, mutta nousua 3 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Samaan aikaan tehdyn osaajapulatutkimuksen mukaan suomalaisten työnantajien vaikeudet löytää tarvitsemaansa osaamista ovat helpottaneet. Uusimman tutkimuksen mukaan 58 %:lla on vaikeuksia löytää tarvitsemaansa osaamista. Edellisessä mittauksessa peräti 81 % työnantajista kertoi vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Globaalisti 75 % työnantajista raportoi osaajien löytämisen haasteista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye