Mäntymäen perhetukikeskuksen peruskorjaus käynnistyi Turussa

Yhteiskuntakiinteistösijoittaja Hemsön omistaman Mäntymäen perhetukikeskuksen peruskorjaus on alkanut Turussa. Peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa puretaan rakennuksen sisäosien vanhoja rakenteita, kuten osa väliseinistä ja välipohjista. Helmikuun toisella viikolla käynnistyneiden purkutöiden on määrä valmistua huhtikuun loppuun mennessä.
”Korjaushankkeessa keskitytään korjaamaan rakennuksessa havaitut sisäilmaongelmat. Ilmanvaihtojärjestelmä uusitaan kokonaan, ja vanhat, suojellut ikkunat kunnostetaan. Lisäksi tilojen välistä äänieristystä parannetaan. Rakennukseen tehdään myös muita käyttöä parantavia toiminnallisia muutoksia esimerkiksi huonejakoihin”, kertoo Hemsön projektipäällikkö Heini Jokinen.
Peruskorjauksen jälkeen rakennuksen elinkaari pitenee noin kahdellakymmenellä vuodella. Ilmanvaihtojärjestelmän uusimisella varmistetaan, että rakennukseen saadaan luotua hyvät sisäilmaolosuhteet. Peruskorjauksen yhteydessä parannetaan myös tilojen esteettömyyttä luiskoilla, tilamitoituksilla ja induktiosilmukoilla.
Uudet sisätilat valmistuvat marraskuussa, Jokinen kertoo.
”Joulukuun aikana ilmanvaihtoon ja lämmitysjärjestelmään tehdään huolellisia säätöjä. Perhetukikeskus pääsee muuttamaan väistötiloista takaisin uusittuihin tiloihin heti vuoden 2024 alussa.”
Perhetukikeskuksen kiinteistö on yksi kahdeksasta hoiva- ja sairaalakiinteistöstä, jotka Hemsö osti Turun kaupungilta helmikuussa 2019. Mäntymäen sairaala-alueen rakennuksista ensimmäisenä peruskorjattiin rakennus 10. Rakennus 25:n purkutyöt aloitettiin vuoden 2023 alussa. Sen tilalle on suunniteltu uutta monipalvelukeskusta, jonne on tarkoitus yhdistää Turun kaupungin päihdehuollon palvelut.
Yhteyshenkilöt
Heini Jokinen
projektipäällikkö, Hemsö
p. 050 378 8679
heini.jokinen@hemso.se
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hemsö on johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsö on erikoistunut hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen omistamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen kestävällä tavalla. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 7,7 miljardia euroa. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle luottoluokituksen A- maaliskuussa 2015 ja Fitch Ratings luottoluokituksen A+ maaliskuussa 2021. Lue lisää: www.hemso.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hemsö
Hemsö rakennuttaa Herttoniemeen uuden päiväkodin – uudisrakennukseen tilat 224 lapselle21.2.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki on valinnut Hemsön toteuttamaan uuden päiväkodin Herttoniemeen. Helsinki vuokraa tilat Hemsöltä 25 vuoden vuokrasopimuksella. Uudisrakennuksessa hyödynnetään paikan päällä tuotettua energiaa niin paljon kuin mahdollista.
Mäntymäen sairaalarakennus 25:n purkutyöt ovat käynnissä31.1.2023 06:55:00 EET | Tiedote
Turun Mäntymäen sairaala-alueen rakennus 25:n sisäpuolen purku on saatu päätökseen. Seuraavaksi puretaan rakennuksen ulospäin näkyvät rakenteet, kuten ulkoseinät ja perustukset.
Hemsö ostaa kolme sote-kiinteistöä Tampereelta16.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereen kaupunki myy kaksi perhetukikeskusta ja yhden toimintakeskuksen Hemsölle. Toiminta kiinteistöissä jatkuu 15–20 vuoden vuokrasopimuksilla. Kaupan yhteishinta on 8,5 miljoonaa euroa.
Lappeenrannan uusi keskuspaloasema valmistui aikataulussa – rakennus luovutettiin pelastuslaitokselle joulukuun alussa8.12.2022 07:50:00 EET | Tiedote
Uusi paloasema toteutettiin vuokrahankkeena. Paloaseman omistaa yhteiskuntakiinteistösijoittaja Hemsö. Toiminta uudella paloasemalla käynnistyy osin jo joulukuussa.
Hemsö ostaa sairaalakiinteistön Kouvolasta21.10.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Hemsö ostaa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan Kymsote-Kiinteistöiltä. Kiinteistö säilyy Kymsoten käytössä 20 vuoden pääomavuokrasopimuksella. Kaupan arvo on 13,7 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme