Maria Ohisalo: Ilmasto- ja luontoasioiden vähäinen painoarvo hallitusneuvotteluissa huolettaa

– Kuluneen neljän vuoden aikana ilmasto- ja luontopolitiikka ovat olleet aivan uudella tavalla päätöksenteon ytimessä. Hallituksen muodostaja Petteri Orpolla on hallitusneuvotteluissa yksitoista pääneuvottelupöytää, eikä yhdenkään niistä pääaiheena ole ilmastokriisi tai luontokato ja niiden pysäyttäminen. Putoaako ympäristö politiikan sivulauseeksi? Ohisalo kysyy.
– On ylipäätään väärä lähtökohta, jos ilmasto- ja luontokysymykset ovat alisteisia taloudelle ja energiantuotannolle. Talous pitäisi päinvastoin asettaa ympäristön rajoihin. Samaan aikaan vihreä siirtymä houkuttaa Suomeen investointeja ja synnyttää työpaikkoja, Ohisalo jatkaa.
Julkisten tietojen mukaan hallitusneuvottelujen alun ilmastokatsauksen yhteydessä ei kuultaisi lainkaan Suomen Ilmastopaneelia.
– Suomen Ilmastopaneelin sivuuttaminen kuulostaa todella huolestuttavalta lähtölaukaukselta uuden hallituksen ilmastopolitiikalle. Suomen Ilmastopaneeli ja Luontopaneeli ovat korvaamattoman tärkeitä asiantuntijatahoja, joita on päätöksenteossa kuultava tarkalla korvalla, jos halutaan että ilmasto- ja luontotoimet ovat riittäviä ja aidosti vaikuttavia, Ohisalo sanoo.
Ilmastokriisin torjuminen ja luontokadon pysäyttäminen edellyttävät molemmat sekä kunnianhimoisia tavoitteita että riittävän määrän konkreettisia kirjauksia.
– Ilmastokriisiä tai luontokatoa ei torjuta pelkillä julistuksilla. Jo hallitusohjelmavaiheessa tulisi olla riittävä määrä toimia, joita hallitus aidosti sitoutuu edistämään. Niitä tarvitaan myös romahtaneiden hiilinielujen ja metsähakkuiden vähentämisen suhteen. Toivon viisautta neuvotteluihin, jotta riittävät toimet löytyvät. Se ei onnistu asiantuntijatietoa sivuuttamalla, Ohisalo toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki IsotaloYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja
Puh:040 8617204heikki.isotalo@gov.fiMaria OhisaloVihreiden puheenjohtaja
maria.ohisalo@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Vihreiden Hyrkkö vaatii pääministeri Orpolta vastausta: Onko Suomi ministeri Multalan vai ministeri Ranteen linjalla?3.7.2025 15:39:52 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen epäselvää linjaa suhteessa EU:n 90% päästövähennystavoitteeseen. Hyrkön mukaan on kestämätöntä, että Suomen linjaa joudutaan toistuvasti ihmettelemään maailmalla.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme