Maria Ohisalo: Metsiensuojelun jättipotti
2.2.2023 15:03:29 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Suomalaiset metsät eivät voi hyvin, eivät luonnon monimuotoisuuden tai hiilinielujen osalta. Ympäristöjärjestöt ovat jo vuosia ajaneet sitä, että valtion omistamien metsien suojelua olisi vauhditettava. Nyt tähän toimeen ryhdytään.
– Päätimme tänään suojella noin 30 000 hehtaaria valtion omistamaa metsää. Kohteiden markkina-arvo on yli 100 miljoonan euron luokkaa. Tällä kertarysäyksellä melkein tuplattiin tällä hallituskaudella suojellun metsän määrä, ja kyseessä on yksi isoimmista metsiensuojelua koskevista päätöksistä koko 2000-luvulla, Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö ja ilmastoministeri Maria Ohisalo iloitsee.
Päätöksen myötä suojellaan yli 50 kohdetta ympäri Suomen aina Hämeen Lopelta Inariin asti.
– Isoista kohteista nostan esiin Sallan Tuntsan, joka säästyi suurelta metsäpalolta vuonna 1960. Toisaalta moni pienemmistäkin kohteista on tärkeitä, kuten Oulujärven Kaarresalo ja Kuostonsaari, joiden hakkaamisesta on ollut vuosien ajan kiistely julkisuudessakin, Ohisalo korostaa.
– Kuusamon Kivijärven osalta paikalliset asukkaat ovat jo vuosien varrella kertoneet useaan otteseen tarjoutuneensa ostamaan metsän suojeltavaksi, ja nyt se viimein hallituksen esityksen myötä toteutuu. Kohteisiin sisältyvä Kangasniemen Sikainmäki on hyvä esimerkki siitä, että etelässä on yhä suojelematta reheviä valtionmaiden arvokohteita. Tätä päätöstä valmisteltaessa on hyödynnetty vapaaehtoisten metsäkartoittajien tärkeää työtä, Ohisalo muistuttaa.
Osa alueista on ollut metsätalouskäytön ulkopuolella jo entuudestaan, mutta siitäkin huolimatta niiden suojeleminen on merkityksellistä.
– Kerran suojeltu on aina suojeltu, eikä näitä metsiä voida enää palauttaa talouskäyttöön, Ohisalo painottaa.
Ohisalo on tyytyväinen myös panostuksista nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen, hyvinvointialueiden hoitovelan purkuun tarkoitetusta rahoituksesta ja tuesta, jolla autetaan energian hinnan kanssa painiskelevia koteja, maatiloja ja museoita.
Ohisalo kirjoitti aiheesta Vihreässä blogissa: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/metsiensuojelun-jattipotti-ja-tukea-nuorille/
Yhteyshenkilöt
Maria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiHeikki IsotaloYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja
Puh:040 8617204heikki.isotalo@gov.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Holopainen ja Hopsu: Hallitus nakertaa pala palalta koulutuksen maksuttomuutta20.3.2026 13:01:31 EET | Tiedote
Hallituksen esitys avoimen korkeakoulun maksullisesta tutkinnonmyöntöoikeudesta on ristiriidassa maksuttoman koulutuksen periaatteiden, koulutuksen laadun sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen autonomian kanssa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Mari Holopainen vaativat hallitusta pysäyttämään valmistelun tutkinnonmyöntöoikeudesta ja tukemaan jatkuvaa oppimista muilla keinoin.
Vihreiden Tiina Elo vastustaa porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamista – “häpeällinen esitys”19.3.2026 14:21:38 EET | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo (vihr.) kritisoi kovin sanoin hallituksen esitystä porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamiseksi. Elo vaatii päinvastoin porsaiden kirurgisen kastraation kiellon siirtymäajan lyhentämistä.
Vihreiden Mikkonen ja Forsgrén: Työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuminen vaatii sekä sanktioita että maahanmuuttajien saamaa tukea18.3.2026 12:00:40 EET | Tiedote
Vihreät kansanedustajat Krista Mikkonen ja Bella Forsgrén kiittävät hallitusta uusista työperäiseen hyväksikäyttöön liittyvistä toimista mutta peräänkuuluttavat muutosta yleiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaan. Mikkonen ja Forsgrén esittävät myös alipalkkauksen kriminalisointia, riittäviä viranomaisresursseja sekä oikeusapua uhreille.
Vihreiden Mari Holopainen: Hallitus syventää liikenteen fossiiliriippuvuutta öljykriisin keskellä17.3.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa historiallisesta öljymarkkinahäiriöstä – silti Orpon hallitus vahvistaa entisestään Suomen fossiiliriippuvuutta ja altistaa suomalaiset polttoaineiden hinnan heilahteluille. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii ryhmäpuheessaan pikaisesti kestävyysmurrosta liikenteeseen.
VIhreiden Pitko: Saamelaisten osallistumista laiminlyöty Nato-prosesseissa17.3.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko muistutti Nato-selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Nato, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Pitko totesi saamelaisten oikeuksien jääneen riittämättömälle huomiolle päätöksenteossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme