Maria Ohisalo: On suuri juhlan päivä, kun Sallan uusi kansallispuisto on nyt avattu
11.6.2022 12:34:42 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

– Vakava koronapandemia on vyörynyt koko maailman yli. Luonnossa virkistäytyminen ja ulkoilu on ollut näinä vaikeina vuosina meille suomalaisille täysin korvaamatonta, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoi avauspuheessaan.
Koronapandemian myötä suomalaiset ovat löytäneet retkeilyn aivan uudella tavalla ja kansallispuistojen kävijämäärät ovat kasvaneet valtavasti. Vuonna 2021 kansallispuistoissa oli yli neljä miljoonaa käyntiä, kun vielä vuonna 2019 luku oli reilu 3,2 miljoonaa.
– On arvokasta ja tärkeää, että kansallispuistoissa jokainen pääsee nauttimaan maksutta luontopoluista ja taukopaikoista. Puhumattakaan upeasta luonnon kirjosta ja kansallismaisemista, Ohisalo sanoi.
Sallan uudessa kansallispuistossa vanhat metsät ja laajat vaaramaisemat kohtaavat vaikuttavan rotkolaakson.
– Kansallispuistot ovat ainutlaatuinen kokoelma Suomen luonnon helmiä ja arvokkaimpia luontotyypejämme. Ne tuovat suojan valtavalle määrälle erilaisia uhanalaisia lajeja, Ohisalo kuvasi kansallispuistojen merkitystä luonnon monimuotoisuudelle.
– Olemme tällä hallituskaudella yli kaksinkertaistaneet luonnonsuojelun rahoituksen. Paljon töitä luonnon suojelun, kunnostamisen ja ennallistamisen saralla onkin käynnissä. Luonnonsuojelun rahoituksella huolehditaan myös kansallispuistoistamme, kuvasi Maria Ohisalo luonnonsuojelun kehitystä tällä hallituskaudella.
– Uusia kansallispuistoja tarvitaan tulevaisuudessakin lisää Suomeen, Ohisalo sanoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiSameli SivonenViestintäsuunnittelija
Puh:0504066855Puh:0504066855sameli.sivonen@vihreat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Vihreiden Tynkkynen välikysymyskeskustelun ryhmäpuheessa: suomalaisesta unelmasta kannattaa pitää kaksin käsin kiinni3.11.2026 12:49:23 EET | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen haastoi välikysymyskeskustelussa hallitusta suomalaisesta unelmasta. Hän arvosteli suomalaisia kurjistavia leikkauksia ja esitti vaihtoehtoja bensapopulismille.
Vihreiden Krista Mikkonen tukee pääministerin vetoomusta: Palokin kosket on vapautettava3.11.2026 12:38:33 EET | Tiedote
Pohjoiskarjalainen kansanedustaja, entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen kiittää pääministeri Petteri Orpoa (kok.) työstä Palokin koskien ennallistamiseksi ja yhtyy pääministerin vetoomukseen alueen kuntapäättäjille.
Vihreiden Mari Holopainen: Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on vaarallinen viesti – Suomen ja Ukrainan tukijamaiden on vastattava omalla osallistumisellaan30.10.2026 13:23:16 EET | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) pitää urheilun vetoomustuomioistuin CASin ratkaisua päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin erittäin vaarallisena kehityksenä. Päätös koskee kaikkia IIHF:n MM-turnauksia vuodesta 2027 alkaen, ja ensimmäinen niistä on jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.
Vihreiden Inka Hopsu: Valtiovarainministeriön valtaa on hajautettava29.10.2026 15:03:14 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kyseenalaistaa valtiovarainministeriön osaamista kasvatuksen ja koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnissa. Hopsu esittää mahdollisena ratkaisuna varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen valtionosuusrahoituksen siirtämistä valtiovarainministeriöstä OKM:n hallinnonalalle ja asiantuntijaministeriöiden vallan vahvistamista suhteessa valtiovarainministeriöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
