Maria Ohisalo: Tänään uudet perhevapaat – huomenna isovanhemmanvapaa
– Kauan odotettu ja toivottu perhevapaauudistus astui vihdoin tänään voimaan. Olen valtavan onnellinen siitä, että uudistuksessa perhevapaat jaetaan tasan kahden vanhemman kesken ja yhä useampi lapsi saa omaa aikaa tutustua molempiin vanhempiinsa. Uudistusta tehtäessä on myös otettu huomioon monimuotoiset perheet, Ohisalo kirjoittaa.
Perhevapaauudistuksen myötä perheet voivat jakaa hoivavastuuta tasaisemmin, helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista erilaisissa pätkissä ja keskittyä halutessaan kotona olemiseen hieman pidempään.
Seuraavaksi askeleeksi perhevapaiden kehittämisessä Vihreät esittää ansiosidonnaisen isovanhemmanvapaan mahdollistamista.
– Kun mummi tai isoisä olisi tuttu ihminen vauvan tai taaperon arjessa, voisi kynnys perheen auttamiseen madaltua myöhemminkin. Isovanhemmalle perhevapaajakso olisi mahdollisuus vahvistaa sidettä lapsenlapseen ja parantaa omaa jaksamistaan pitämällä enimmillään noin neljä kuukautta taukoa työelämästä tai lyhentämällä työpäivää kahdeksan kuukauden ajan, Ohisalo sanoo.
Vanhemmilla tulisi olla mahdollisuus siirtää uuden perhevapaamallin viimeisten 63 + 63 päivän osuutta isovanhemmille näin halutessaan. Isovanhemmanvapaa mahdollistaisi esimerkiksi sen, että yrittäjä-äiti siirtäisi 63 päivää ansiosidonnaisia vanhempainvapaapäiviä ukille, tai yksinhuoltajaisä siirtäisi puolet päivistään, eli 63, mummolle. Perheiden tilanteet ovat moninaisia.
Eduskunnan tietopalvelun uuden arvion mukaan isovanhemmanvapaan käyttöönotto maksaisi noin 15 miljoonaa euroa. Laskelma on tehty oletuksella, että vanhempainrahan siirrettävissä olevista päivistä siirrettäisiin isovanhemmille noin 10 %.
– Isovanhemmanvapaa olisi kustannustehokas tapa tukea lapsiperheiden jaksamista ja tuoda paitsi apua arkeen, myös vahvistaa lapsen ja isovanhemman suhdetta, Ohisalo toteaa.
Koko blogikirjoitus luettavissa Vihreiden verkkosivuilla osoitteessa: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/tanaan-uudet-perhevapaat-huomenna-isovanhemmanvapaa/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki IsotaloErityisavustajaYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja
Puh:040 8617204heikki.isotalo@gov.fiMaria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiJonas BiströmYhteisömanageriYhteisömanageri
Vihreiden viestintä
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta kiittää tasavallan presidenttiä: Stubb antoi vahvan toivon viestin – samaa arvojohtajuutta kaivataan pääministeriltä19.12.2025 12:50:29 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidenttiä ja peräänkuuluttaa hallitukselta samanlaista arvojohtajuutta. Pääministerin tiedonanto olisi hänen mukaansa tarpeellinen lupaus eduskunnalle ja koko Suomelle siitä, että rasismiin ja sen aiheuttamaan mainehaittaan suhtaudutaan vakavasti.
Vihreiden Hyrkkö reagoi VM:n uusiin talouslukuihin: “Vähintä mitä hallitus voi tehdä, on perua kallis ja tehoton yhteisöveroale”19.12.2025 12:08:54 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi valtiovarainministeriön juuri julkistamia sopeutusskenaarioita. Hän vaatii hallitukselta toimia valtion tulopohjan vahvistamiseksi.
Sofia Virta pääministerille: Johtajuus ei ole maton alle lakaisua joululomien alla19.12.2025 11:08:25 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee pääministeri Petteri Orpon päätöstä sivuuttaa opposition vaatimus tiedonannosta rasismin ympärille nousseesta kohusta.
Krista Mikkonen: Taiteen valtionpalkintojen jakamatta jättäminen kertoo karua kieltä hallituksen arvoista19.12.2025 09:24:49 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaus Taiteen edistämiskeskukselta on johtanut siihen, ettei tänä vuonna jaettu taiteen valtionpalkintoja. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen ihmettelee Orpon hallituksen halua katkaista 160-vuotias perinne.
Sofia Virralta suorat sanat: perussuomalaisille puoluekurin rikkominen on vakavampi asia kuin rasismi18.12.2025 17:48:04 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksessa on rasistinen puolue, jonka toiminta paljastaa räikeän kaksoisstandardin puolueen sisäisissä sanktioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme