Maria Ohisalo: Ympäristöministeriön painoarvoa vahvistettava
20.10.2022 14:06:38 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

– Suomessakin ovat tietyt tahot väläytelleet sitä, että ympäristöministeriö pitäisi lakkauttaa tai sulauttaa toisiin ministeriöihin. Ei todellakaan. Ilmastokriisi ja luontokato eivät ole katoamassa mihinkään. Niiden painoarvon olisi syytä kasvaa entisestään kaikkia päätöksiä tehtäessä, ei laskea, Ohisalo kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Ohisalo muistuttaa, että vaikka luonnonsuojelun rahoitusta on nostettu tällä hallituskaudella keskimäärin yli 100 miljoonaa euroa vuotta kohden edeltävään hallituskauteen verrattuna, on ympäristöministeriö edelleen budjetiltaan ministeriöistä pienin.
– Tällä hallituskaudella ympäristöministerin salkkuun on tullut mukaan ilmastoministerin tehtävät ja rooli koko hallituksen ilmastopolitiikan koordinoijana. Tätä roolia on syytä vahvistaa entisestään, Ohisalo jatkaa.
Ympäristö ei voi ajaa omaa etuaan, ja siksi on Ohisalon mukaan erityisen tärkeää, että meillä on itsenäinen ministeriö, jonka tehtävä on huomioida nimenomaan ympäristönäkökulma.
– Ympäristöministeriötä tarvitaankin tulevien sukupolvien kestävän hyvinvoinnin varmistamisessa. Vahva ympäristöministeriö varmistaa sen, että päätöksenteossa on mukana paras ymmärrys ilmaston ja luonnon asettamista reunaehdoista, Ohisalo kirjoittaa.
Ohisalo esittää neljää asiaa:
1. Tarvitaan edelleen itsenäinen ja entistä vahvempi ympäristöministeriö.
2. Luonnonsuojelun rahoitus olisi syytä vähintään tuplata nykyisestä.
3. On totuttu ajattelemaan, että valtiovarainministeriö on budjettivaltansa kautta eräänlainen “superministeriö”, jolla on painoarvoa kaikkien hallinnonalojen toiminnan kannalta. Ympäristöministeriöllä tulisi olla vastaava rooli. Kaiken valtion toiminnan olisi asetuttava ilmaston ja ympäristön asettamiin rajoihin.
4. Luonnolla on myös itseisarvo. Luontopääoma on otettava osaksi kansantalouden kirjanpitoa.
Ohisalon päivitys on luettavissa täältä: https://www.facebook.com/OhisaloMaria/posts/pfbid0WVhgcbMZ9vjBy5wx7p5tShoXsF4FibTtPzLff6pJu3CFYvxHFLBYZKTG9NRCTAiCl
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Virta: “Pääministerin tiedotustilaisuus asettaa hänen harkintakykynsä kyseenalaiseen valoon”30.6.2026 16:21:38 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi pääministeri Petteri Orpon tiedotustilaisuutta, jossa tämä vastasi median kysymyksiin Garden Helsinki -hankkeen rahoituspäätöksistä. Virran mukaan tiedotustilaisuus herätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihin.
Vihreiden Hanna Holopainen: Häirintätapaukset uhkaavat vesittää kutsuntauudistuksen tavoitteet – palvelusaikainen häirintä ja syrjintä saatava loppumaan30.6.2026 14:38:24 EEST | Tiedote
Keskimäärin noin 40 prosenttia naisista kertoo kohdanneensa palveluksensa aikana epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Vihreiden kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen vaatii parempia toimintamalleja häirintään puuttumiseksi.
Virta: Hallituksen on avattava Helsinki Garden -päätöksen perusteet30.6.2026 11:36:02 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta julkaisemaan perusteet, joilla se päätti myöntää Helsinki Garden -hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen investointituen. Virran mukaan kyse ei ole siitä, voiko hanke saada tukea, vaan siitä, että näin merkittävä julkisten varojen käyttö on pystyttävä perustelemaan avoimesti.
Kansanedustaja Mari Holopainen: Orpon hallituksen tapa jakaa avustusta Garden-hallihankkeelle ei ole läpinäkyvä – pääkaupunkiseudun tapahtuma- ja kulttuurialalla 35 miljoonalla eurolla olisi muitakin käyttäjiä30.6.2026 10:50:39 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) peräänkuuluttaa Orpon hallitukselta Helsingin ja pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja tapahtuma-alan tasapuolista kohtelua. Helsingin Sanomat kirjoittaa 29.6., että Orpon hallitus teki päätöksen tuesta samaan aikaan, kun hankkeen puuhamiehet järjestelivät kokoomuksen ja Orpon vaalirahoitusta kunta- ja aluevaaleihin.
Vihreiden Tynkkynen: Garden Helsingin rahoitussotku alkaa haiskahtaa härskiltä30.6.2026 09:31:28 EEST | Tiedote
Uudet tiedot Garden Helsinki -hankkeen taustalta herättävät vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkysen mielestä lisää kysymyksiä. Tynkkynen vaatii pääministeri Petteri Orpoa avaamaan kaikki kytkökset hankkeen rahoituksen taustalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
