Markus Leikola kirjoittaa kirjaa Ukrainan ja Venäjän suhteista – mesenaattikampanja käyntiin ennätysvauhdilla
16.5.2022 12:26:41 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote

"Tämä sota on käsittämättömin kaikista niistä sodista, joita olen seurannut. Tapahtumat alkoivat saada selityksensä Venäjän kääntymisestä kohti totalitarismia, mutta tällä kertaa internetin aikakautena.
Aloin jäsentää ajatuksiani ensin somessa ja yllätyin siitä, kuinka paljon ihmisillä on tarvetta tietää, miten kaikki liittyy kaikkeen. Tässä teoksessa risteilen esimerkkien ja suurien linjojen välillä.
Päätimme yhdessä kustantajani Aula & Co:n kanssa, että näinä aikoina, kun hätä on ennenkokematon, yhdistämme kaksi asiaa toisiinsa: puolet Mesenaatti-kampanjan tuotoista menee Punaisen ristin kautta Ukrainan hädänalaisten hyväksi.”
Markus Leikola on vuonna 1960 syntynyt politiikan ja kulttuurin moniottelija. Hän teki ensimmäisen matkansa Moskovaan ja Kiovaan tasan 40 vuotta sitten. Hänet on palkittu Itä-Euroopan raportoinnistaan valtion tiedonjulkistuspalkinnolla ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla. Lisäksi Leikola on kirjoittanut useamman näytelmän Kremlin uskomattomista käänteistä.
Kirja julkaistaan julkistustilaisuudessa keskiviikkona 10.8.
Lisätiedot kirjasta ja Leikolan haastattelupyynnöt:
Aula & Co, kustantaja Nora Varjama, nora.varjama@aulakustannus.fi
Mesenaattikampanja:
https://mesenaatti.me/2486/sodan-ja-rauhan-kronikka
Lue lisää kirjasta:
https://aulakustannus.fi/kirjat/sodan-ja-rauhan-kronikka
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Pelkät arvostelukappalepyynnöt: info@aulakustannus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Aula & CoKalevankatu 34
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Kuusivuotiaan kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja.
Aula & Co:n omistaa nykyään Storytel Books mutta on itsenäinen yhtiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Musta sydän sulaa Piemonteen sijoittuvassa romaanissa25.2.2026 13:05:04 EET | Tiedote
Musta sydän on Silvia Avallonen juuri ilmestynyt romaani katumuksesta, anteeksiannosta ja rakkaudesta syrjäisessä vuoristokylässä. Sille myönnettiin Elsa Morante -palkinto.
Julija Iljuha kokosi ukrainalaisten naisten tarinoita kirjaksi – Aula lahjoittaa kirjan myyntituloja Ukrainaan17.2.2026 16:15:39 EET | Tiedote
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kirjailija Julija Iljuha alkoi kerätä maannaistensa tarinoita. Syntyi Minun naiseni, tarinakokoelma naisista sodassa. Aula & Co julkaisee teoksen 25.2. Rosebud Postitalon tilaisuudessa Ukrainalaisten yhdistys ry:n naisten kanssa. Aula lahjoittaa teoksen myynnistä osan Ukrainan naisille. Ukrainan sodan alkamisesta on pian neljä vuotta.
Ennakkotiedote: "Cityintiaani" Tommy Orangen romaani kertoo ylisukupolvisista traumoista9.2.2026 14:33:48 EET | Tiedote
Harhailevat tähdet on Tommy Orangen sydäntäsärkevä ylisukupolvinen tarina Amerikan alkuperäiskansojen yhteisöstä. Se on tarina vaikeuksista ja niistä selviytymisestä – romaani täynnä brutaalia kauneutta, raivoa ja rakkautta. Palkittu suurteos ilmestyy 17.2. Kirjailija Tommy Orange on kutsuttu Suomeen syksyksi.
Auschwitzin tatuoijasta Montparnassen pianonopettajaan: menestyskirjailija Heather Morrisilta uusi romaani22.1.2026 08:39:00 EET | Tiedote
Aula & Co julkaisee maailmanmenestyskirjailija Heather Morrisin uuden romaanin Montparnassen pianonopettaja syksyllä 2026. Morrisin läpimurtoteos Auschwitzin tatuoija aloitti Suomessakin holokaustikirjallisuuden buumin, jonka vanavedessä on julkaistu lukuisia keskitysleirille sijoittuvia selviytymistarinoita. Holokaustin muistopäivä on 27.1.
Ari Turusen Rohtojen atlas on ainutlaatuinen sukellus kasvien käyttöön lääkkeinä ja nautintoaineina4.11.2025 15:33:13 EET | Tiedote
Luonto on täynnä mitä ihmeellisimpiä molekyylejä, jotka oikein käytettynä ja annosteltuina voivat edistää terveyttä ja elämänlaatua. Rohtojen atlas esittelee populaaristi ja kuvien avulla kasveista eristettyjä yhdisteitä, joita ihmiskunta on oikein annosteltuna käyttänyt lääkkeinä ja nautintoaineina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme