Tampereen ammattikorkeakoulu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Puolustusvoimien spektaakkelissa mukana TAMKin musiikkiteatteriopiskelijoita

Jaa
Puolustusvoimat tuo täysin ainutlaatuisen musiikkielämyksen isoille areenoille loppukesästä 2023. Samuel Harjanteen, Petrus Kähkösen ja Jack Johanssonin käsikirjoittama esitys yhdistää ennenkokemattomalla tavalla sotilasmusiikin, kuviomarssin ja musiikkiteatterin.

Kiehtova tarina tapahtuu videopelimaailmassa, missä päähenkilöt seikkailevat antiikin Välimerellä selvittämässä Zeuksen patsaan katoamista.

– Lavalla nähdään Puolustusvoimilta noin 300 henkeä, eli soittajia kaikista kuudesta soittokunnasta sekä lisäksi taitokivääriryhmä. Osassa esityksistä on mukana myös Rauman poikasoittokunta, osassa Kotkan ja Haminan nuoriso-orkesteri. Alkunumeroon on kutsuttu mukaan paikallisia lapsi- ja nuoriso-orkestereja, joten areenaksi tarvitaan jäähalli, jotta kaikki mahtuvat näyttämölle, kertoo sotilasmusiikkialan intendentti Ruusa Hilakari.

Näyttelijöinä ja laulusolisteina nähdään Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijoita. He olivat luonteva valinta rooleihin, sillä TAMK Musiikki tekee yhteistyötä myös Puolustusvoimien soittokuntien kanssa. Kisällihenkinen yhteistyökuvio palvelee hyvin sekä soittokuntia että opiskelijoita.

Esityksen ohjaavat Samuel Harjanne ja Petrus Kähkönen. Samuel on tehnyt TAMKin opiskelijoiden kanssa yhteistyötä aiemminkin. Hän ohjasi vuonna 2017 Spring Awakening-esityksen valmistuville opiskelijoille, lisäksi opiskelijoita on esiintynyt Harjanteen tuotannoissa.

– TAMK Musiikilla on mielestäni hyvä meininki ja hyvää energiaa, se on juuri sitä mitä tällainen areenaspektaakkeli tarvitseekin, Harjanne toteaa.

Marssi seitsemään ihmeeseen -kiertue:
Ti 22.8.2023 klo 19.00 Kivikylän Areena, Rauma
To 24.8.2023 klo 19.00 Vaasan Sähkö Areena, Vaasa 
Ma 28.8.2023 klo 19.00 Energia-areena, Oulu 
Ke 30.8.2023 klo 19.00 Olvi Areena, Kuopio 
Pe 1.9.2023 klo 19.00 Joensuu Areena, Joensuu 
Ti 5.9.2023 klo 19.00 Ikioma Areena, Mikkeli 
To 7.9.2023 klo 19.00 Helsingin jäähalli, Helsinki 

Lipunmyynti: Ticketmaster

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maria Piirainen, tuottaja, TAMK Musiikki, p. 050 469 8891, maria.piirainen@tuni.fi


Ruusa Hilakari, sotilasmusiikkialan intendentti, Puolustusvoimat, p. 0299 500732, ruusa.hilakari@mil.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Traumainformoitu työote opettaa kohtaamaan ihmisen ihmisenä8.5.2025 12:57:10 EEST | Tiedote

Traumainformoidun työotteen koulutuksessa opetellaan luomaan turvaa ja luottamusta sosiaali- ja terveysalan asiakas- ja työyhteisösuhteisiin. Sen sijaan, että keskityttäisiin trauman hoitoon, asiakkaalle annetaan tilaa tutkia, miten koettu trauma näyttäytyy senhetkisessä elämässä. ESR+-rahoitteisen Traumainformoitu työote -hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, jonka sisältöjä on pilotoitu syksyllä 2024 ja keväällä 2025 koulutuskokonaisuuksissa neljän hyvinvointialueen työntekijöille.

Opiskelijoiden hyvinvointipalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti jaksamista ja menestystä16.4.2025 10:52:32 EEST | Tiedote

Opiskelijoiden hyvinvointi on avain onnistuneisiin opintoihin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tukee opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä kokonaisvaltaisesti tarjoamalla monipuolisia palveluita aina oppimisen tuesta mielenterveyspalveluihin ja vertaistukitoiminnasta liikuntamahdollisuuksiin. Jokainen opiskelija ansaitsee tulla kohdatuksi ja saada tarvitsemansa tuen, oli kyse sitten opinnoista, arjesta tai elämänmuutoksista.

Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikatsaus valmistui31.3.2025 13:07:22 EEST | Tiedote

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) vuosi 2024 oli menestyksellinen niin koulutuksen, TKI-toiminnan kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Opiskelijamäärät jatkoivat kasvuaan, ja opintojen läpäisyaste parani merkittävästi. Samalla TAMKin taloudellinen tulos vahvistui, mikä pienentää kestävän kehityksen mukaisen kampuskehityksen aiheuttamia vuosikuluja ja mahdollistaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye