Idea Group

Martinexin Muumitalo täyttää 30 vuotta – Varauslistat täyttänyttä hittilelua tuotiin Suomeen täysillä rahtikoneilla

Jaa
Satoja tuhansia kappaleita myynyt lelu on edelleen raisiolaisen Martinexin suosituimpia lastentuotteita. Kesällä 1992 lanseerattu Muumitalo on klassikko, joka ilahduttaa nyt jo toista lapsisukupolvea.
Muumipeikko itse oli vuonna 1992 ottamassa vastaan Muumitaloja kuljettaneita rahtikoneita. Puvun sisällä oli Moomin Charactersin silloinen toimitusjohtaja Christer Timgren.
Muumipeikko itse oli vuonna 1992 ottamassa vastaan Muumitaloja kuljettaneita rahtikoneita. Puvun sisällä oli Moomin Charactersin silloinen toimitusjohtaja Christer Timgren.

Martinex Oy on yksi suurimpia Muumi-lisenssin haltijoita, ja sen valikoimiin kuuluu lähes 1 000 Muumi-tuotetta. Muumitalolla on kuitenkin aivan erityinen asema yrityksen historiassa. 

– Muumitalosta tuli heti sen tultua markkinoille lasten ja lastenmielisten suosikki. Monessa perheessä se on matkannut sukupolvelta toiselle, kertoo Martinex Oy:n toimitusjohtaja Riia Sandström 

Muumitalon kysyntä oli heti alussa niin suurta, että Martinexin oli vuokrattava kaksi rahtikonetta lennättämään lisää Muumitaloja Japanista Suomeen. Monissa kaupoissa pidettiin varauslistoja Muumitaloille, ja vaikka taloja saatiin Suomeen lisää ennen rahtikuljetustakin, jonot vain pitenivät joulun lähestyessä. 

Muumitaloja täynnä olevaa rahtilentoa oli vastassa silloinen Moomin Charactersin toimitusjohtaja Christer Timgren, joka suhtautui Muumi-lähettilään rooliinsa antaumuksella ja esitteli uutuustuotteita kameralle Muumipeikoksi sonnustautuneena. 

 

Miljoonan mummonmarkan muotteihin ei kajota turhaan 

Pitkään markkinoilla olleisiin leluihin tehdään usein muutoksia vuosien myötä, mutta Muumitalo on selvinnyt vähäisillä muokkauksilla. Alkuperäisessä talossa muumihahmot olivat valkoisen sijaan sävytettyjä. 

– Muumitalo on siitä harvinainen lelu, että se on pysynyt lähes muuttumattomana 30 vuoden ajan. Lelujen tuotannossa käytettäviä muotteja olemme korjanneet neljä kertaa kuluman ja lelustandardien takia, taustoittaa Sandström. 

Hän muistelee, että muotit maksoivat aikanaan miljoona markkaa, joten aivan pienin perustein niitä ei ole lähdetty muokkaamaan. Nykyään muumitaloa varten on yhteensä 30 muottia, joilla saadaan luotua sekä hahmot että taloon kuuluvat osat. 

Nukkekotimaiseen Muumitaloon kuuluu huonekalujen lisäksi yhdeksän muumihahmoa: Muumimamma, Muumipappa, Muumipeikko, Niiskuneiti, Pikku Myy, Nuuskamuikkunen, Niisku, Nipsu ja Hemuli. Juhlavuoden kunniaksi Muumitalon mukana tulee myös uusi hahmo, Mymmeli. 

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: 
Berit Virtanen-Thewlis, markkinointi ja viestintä, Martinex Oy, puh. 040 5114460  berit.virtanen@martinex.fi 

 

Kuvat:  
https://www.dropbox.com/sh/6jiypqplcnrc0mc/AAAxHOa6u8sS9NSu-Np_iVLCa?dl=0  

Kuvateksti (mustavalkoinen historiakuva): Muumipeikko itse oli vuonna 1992 ottamassa vastaan Muumitaloja kuljettaneita rahtikoneita. Puvun sisällä oli Moomin Charactersin silloinen toimitusjohtaja Christer Timgren. 

(Kuvat Martinex)

Avainsanat

Kuvat

Muumipeikko itse oli vuonna 1992 ottamassa vastaan Muumitaloja kuljettaneita rahtikoneita. Puvun sisällä oli Moomin Charactersin silloinen toimitusjohtaja Christer Timgren.
Muumipeikko itse oli vuonna 1992 ottamassa vastaan Muumitaloja kuljettaneita rahtikoneita. Puvun sisällä oli Moomin Charactersin silloinen toimitusjohtaja Christer Timgren.
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Idea Group
Idea Group

20100 TURKU

https://ideagroup.fi

Martinex  
Vuonna 1986 perustettu Oy Martinex Ab on suomalainen perheyritys, jonka toiminta kattaa laadukkaiden lahja- ja taloustavaroiden sekä leikkikalujen, pelien ja tekstiilien valmistuksen ja maahantuonnin. Lisäksi se toimii tukkuliikkeenä ja on yksi Suomen suurimmista verkkokauppatoimijoista. Yritys edustaa useita tunnettuja kotimaisia merkkituotteita, mm. Aarikkaa, Muumi-tuotteita, Ma-ia lastenvaatteita ja Peliko-pelejä. Vuonna 2021 sen palveluksessa oli 75 henkilöä, konserniliikevaihto oli 28 miljoonaa euroa ja sen tuotteita myytiin yli 50 maahan.  
 

Verkkokauppoihimme ja toimintaamme voi tutustua seuraavilta sivustoilta 
www.martinex.fiwww.martinex.sewww.aarikka.fiwww.aarikka.comwww.maiafamily.fi www.martinexshop.com 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Idea Group

Faron Pharmaceuticals julkaisee jälleen rohkaisevia testituloksia verisyöpien hoidossa – 87,5 % R/R MDS-potilaista sai kliinisen hyödyn18.3.2024 09:08:20 EET | Tiedote

Faron Pharmaceuticalsin kokeellisen bexmarilimab-lääkkeen faasin I tutkimuksesta on julkaistu lisää erinomaisia tuloksia. BEXMAB-tutkimuksessa tutkitaan Faronin kehittämän bexmarilimab-täsmäimmunoterapian tehoa useisiin pahanlaatuisiin hematologisiin kasvaimiin eli verisyöpiin. Tutkimuksen 1. vaiheessa hoidettujen MDS-potilaiden hoitovasteet ovat säilyneet vahvoina: hoidetuista R/R MDS-leukemiapotilaista 87,5 prosenttia (7/8) sai kliinisen hyödyn. Valtaosa potilaista on edelleen elossa ja mukana tutkimuksessa, joten ei tarkkaa arviota hoitovasteen kestosta voi vielä antaa, mutta tämänhetkinen arvioitu elinajanennuste ylittää nykyiset odotusarvot.

Harvinaissairauksien päivä nostaa tasa-arvon tapetille: korjataanko lääkkeiden erikoiskorvattavuuden epäkohta 15 vuoden odotuksen jälkeen?29.2.2024 12:45:57 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriölle luovutettu aloite tähtää harvinaissairauksia sairastavien potilaiden yhdenvertaisuuden parantamiseen Suomessa. Aloitteen hyväksyminen mahdollistaisi ylemmän erityiskorvattavuuden hakemisen harvinaissairauksien hoitoon tarkoitetuille lääkkeille ilman todellisia lisäkustannuksia valtiolle.

Korona räjäytti lääkinnällisten tutkimusvalaisimien kysynnän – Merivaaran tuotanto viedään käsistä29.1.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Lojer-konsernin tytäryhtiö Merivaara on lisännyt Q-Flow-leikkausalivalaisimien sarjaan kaksi uutta valaisinta, jotka soveltuvat leikkaussalien lisäksi monenlaisiin potilas- ja toimenpidehuoneisiin. Suomessa suunnitellut ja valmistetut valaisimet ovat tällä hetkellä erittäin kysyttyjä eri puolilla maailmaa, sillä hoitojonoja puretaan kaikkialla koronan jälkeen myös leikkaussalien ulkopuolella.

Turun Kauppaopetussäätiöltä lähes 200 000 euroa tukea alueen kaupalliseen koulutukseen ja tutkimukseen12.12.2023 08:55:02 EET | Tiedote

Kaupallista opetusta ja alan opiskelua Turussa edistävä Turun Kauppaopetussäätiö on jälleen jakanut apurahoja turkulaisten korkeakoulujen kauppatieteellisen alan jatko-opiskelijoille ja tutkijoille. Tutkimusapurahojen summa 165 000 euroa on säätiön historian suurin. Lisäksi säätiö on tänä vuonna jakanut stipendeinä yhteensä 25 000 euroa opiskelijoille, jotka suorittavat kaupallisen alan tutkintoa turkulaisissa oppilaitoksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye