Matala palkka ja henkilöstöpula lasten edun esteenä yksityisessä varhaiskasvatuksessa
14.6.2022 13:07:24 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
– Palkan on vastattava työn vaativuutta. Yksityisessä varhaiskasvatuksessa työskentelevistä sosionomeista 90 prosenttia kertoo, että palkka on heille tärkeä kysymys. Ja heidän palkkansa ei tosiaan vastaa työn vaativuutta, sillä yksityisen sektorin kuukausipalkat voivat olla satoja euroja pienemmät kuntiin verrattuna, jossa palkka on myös kaukana työn vaativuudesta, kertoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Merkittävä työntekoa kuormittava asia on päiväkotien jatkuva kiire, kertovat selvitykseen osallistuneet. Henkilökuntaa ei ole lakisääteisen mitoituksen mukaisesti paikalla.
– 59 prosenttia selvitykseen osallistuneista kertoi, että päiväkodissa ei ole riittävästi henkilöstöä. Henkilöstöpula vaikuttaa luonnollisesti päiväkodin arkeen ja lasten hyvinvointiin, sanoo Jenni Karsio.
Viime elokuussa tuli voimaan uusia tarkennuksia varhaiskasvatuksen asiakasmitoitukseen. Niiden mukaan päiväkodissa saa olla yhtä kasvattajaa kohden korkeintaan seitsemän yli kolmevuotiasta tai neljä alle kolmevuotiasta lasta.
Lisätehtävistä tulee maksaa korvaus
Yksityisessä varhaiskasvatuksessa työskentelevät tekevät selvityksen mukaan omien tehtäviensä ohella monenlaisia lisätehtäviä. He mm. sijaistavat päiväkodin johtajaa, ovat tiimin vetovastuussa tai hoitavat ruokahuoltoa ja siistijän tehtäviä.
Usein lisätehtävistä ei makseta korvausta, vaan ne tulevat korvauksetta muiden tehtävien päälle.
– 66 prosenttia yksityisessä varhaiskasvatuksessa työskentelevistä sosionomeista tekee ylimääräisiä tehtäviä, joista ei makseta korvausta. Kyseessä ovat selkeästi pääasiallisen kasvatus- ja opetustehtävän oheen tulevat lisävastuut, joista tulee maksaa erillistä korvausta, korostaa Talentian neuvottelupäällikkö Tiina Kinnunen.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa mainitaan lisävastuuna esimerkiksi tiimivastaavan tehtävä, josta maksetaan erillistä tehtäväkohtaista lisää. Varhaiskasvatus sisältää kuitenkin myös monia lisätehtäviä, joita ei ole vielä työehtosopimuksessa, kuten vastuu musiikki- ja liikuntakasvatuksesta tai sosiaalisesta mediasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei niistä tulisi saada korvausta.
– Työntekijällä on hyvä tilaisuus nostaa lisävastuiksi muodostuneet tehtävät esiin ja keskustella niiden korvaamisesta, kun hän käy esihenkilön kanssa kehityskeskusteluja tai kun tehtävänkuvaa laaditaan, Kinnunen muistuttaa.
Varhaiskasvatuksen sosionomien osaaminen hyödyntämättä
Yksityiset päiväkodit eivät vielä ole hyödyntäneet täysimittaisesti varhaiskasvatuksen sosionomien monipuolista osaamista. Talentia painottaa, että asia on korjattava pikimmiten – tämä on lasten etu.
Varhaiskasvatuksen sosionomit tukevat lasten ja perheiden hyvinvointia sekä ehkäisevät lasten syrjäytymistä. He mm. arvioivat lasten ja perheiden hyvinvoinnin riskitekijöitä sekä vastaavat varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhteistyöstä.
– Yksityisten päiväkotien tulisi laittaa varhaiskasvatuksen sosionomien virkoja auki. Heidän tuellaan vältämme pienet ja isot ongelmat lapsen ja hänen perheensä elämässä, Karsio summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian selvitys: varhaiskasvatuksen sosionomin rooli kirkastumassa työpaikoilla2.2.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksen sosionomi on suhteellisen uusi ammattiryhmä ja sen potentiaalia ei ole vielä täysimääräisesti hyödynnetty. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että yhä useampi työyhteisö jo tunnistaa varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuvan.
Talentialta lakkovaroitus rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Lasten turvallisuus varmistetaan29.1.2026 13:01:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tänään 29.1.2026 jättänyt lakkovaroituksen rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Työnseisaus toteutuu 17.–19.2.2026, ellei sopua työriitaan synny aiemmin.
Hallitus haluaa laajentaa Kelan tiedonsaantioikeuksia – Talentian huolena sosiaalihuollon kasvava työmäärä ja asiakkaiden oikeusturva28.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää Kansaneläkelaitoksen tietojenvaihtoa koskevan lainsäädännön uudistamista. Talentia on huolissaan lakimuutoksen vaikutuksista sosiaalihuollossa.
Työterveyslaitoksen selvitys paljastaa sosiaalialan ammattilaisten ahdingon – säästörajat on nyt ylitetty22.1.2026 16:17:19 EET | Tiedote
Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan sosiaalipalveluissa esiintyy muita ammattiryhmiä enemmän psykososiaalista kuormitusta ja alentunutta työkykyä. Talentia peräänkuuluttaa päättäjiltä tietoon nojaavaa päätöksentekoa, jotta syöksykierre voidaan katkaista.
Talentia: Määräaikaisuuksia helpotetaan hinnalla, jonka maksavat naiset ja vähemmistöt16.1.2026 11:27:52 EET | Tiedote
Hallitus aikoo helpottaa määräaikaisten työsopimusten solmimista, vaikka tietää uudistuksen lisäävän syrjintää. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan lakimuutos on peruttava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme