Matias Mäkysestä SDP:n uusi lakivaliokuntavastaava: Seksuaalirikoksista luvassa kovemmat rangaistukset
16.10.2020 14:13:52 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen on aloittanut SDP:n valiokuntavastaavana eduskunnan lakivaliokunnassa, joka käsittelee oikeusjärjestelmään, tuomioistuimiin, ihmisoikeuksiin ja tietosuojaan liittyviä asioita. Aiemmin Mäkynen on toiminut saman aihepiirin asioista vastaavan SDP:n työryhmän puheenjohtajana usean vuoden ajan ja oikeusasioiden hallitusneuvottelijana keväällä 2019.
Lähiaikojen tärkeimpänä lakihankkeena Mäkynen näkee seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen. Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan hallitusohjelman mukaisesti seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta. Valmisteleva työryhmä julkaisi raporttinsa heinäkuussa ja siitä jätettiin lausunnot syyskuussa. Lausuntojen jälkeen alkaa varsinainen lainvalmistelu ja eduskuntaan esitys saapuu näillä näkymin ensi keväänä.
- Lausuntokierroksen perusteella työryhmän tekemät esitykset kaipaavat selkeyttämistä. Useat tuomioistuimet, syyttäjät ja järjestöt näkevät riskinä, että lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset lievenevät ja että arviointi kohdistuu entistä voimakkaammin tekijän sijasta lapsen toimintaan hyväksikäyttötilanteessa, jos lainvalmistelu etenee työryhmän esittämällä tavalla. Lainsäädännön jatkovalmistelussa on syytä varmistaa, että näin ei käy, Mäkynen toteaa.
- Hallitusneuvotteluihin oikeusvaltiota käsittelevään työryhmään osallistuneena tiedän, että hallituksen tahto on selkeyttää seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä ja koventaa rangaistuksia. Hallitusohjelman mukaan uudistuksen lähtökohtana on jokaisen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Rikoslain raiskauksen määritelmä muutetaan suostumuksen puutteeseen perustuvaksi, Mäkynen jatkaa.
Raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumuksen puutteeseen perustuvaksi tarkoittaa konkreettisesti todistustaakan muuttamisena. Uhrin kokemasta väkivallasta tai sen uhasta asian käsittely keskittyy jatkossa siihen, voidaanko osapuolten katsoa suostuneen sukupuoliyhteyteen. Vastaava määritelmä on käytössä esimerkiksi Ruotsissa. Tämä on Mäkysen mukaan tärkeä periaatteellinen muutos.
- Lakivaliokunnan tärkein tehtävä tällä kaudella on saada seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus maaliin, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenKansanedustaja
Puh:040 509 4409Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen esitys palkkatasa-arvosta jäi erittäin puutteelliseksi4.11.2026 11:21:45 EET | Tiedote
– Naisten ja miesten epätasa-arvoiseen palkkaukseen puuttuminen on ehdottoman tärkeää, mutta hallituksen esitys jää erittäin puutteelliseksi, koska se ei täytä edes EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia, summaa työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.). Valiokunnan demariryhmä esittää lakiin selkeitä korjauksia, jotka edistäisivät sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista hallituksen esittämää tehokkaammin.
SDP:n Seppo Eskelinen: Maakunnan laaja edunvalvonta tuotti tulosta4.11.2026 10:11:48 EET | Tiedote
-On hyvä, että maakuntalentojen ja saavutettavuuden tärkeys vihdoin ymmärrettiin, kun Finnair ilmoitti tänään, että lennot Joensuuhun jatkuvat markkinaehtoisesti vuodesta 2028 nykyisen ostopalvelusopimuksen jälkeen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Pia Viitanen: SDP ei korota pieni- ja keskituloisten verotusta eikä leikkaa heidän eläkkeistään4.11.2026 09:56:55 EET | Tiedote
Pia Kauma antoi SDP:n kansanedustaja Pia Viitasen mukaan väärän todistuksen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

