Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry

Matka Tove Janssonin maailmaan - Lasten ja nuorten kuvataidekoulujen verkkonäyttely 19.5.2014-31.12.2014

Jaa
Metsän hirviöllä ei ole pääsyä lyhdyn valaisemaan telttaan. Tiikeri ja pikkulintu nauttivat ystävyydestä aurinkoisen savannin reunalla. Hurja kissa sähisee ja hyppää ulos kuvasta.

Lasten ja nuorten kuvataidekoulujen oppilaat ovat keksineet Tove Janssonin taiteen pohjalta aiheita ja tulkintoja kuviinsa. Matka Toven Maailmaan -verkkonäyttely tekee näkyväksi lasten ja nuorten näkökulmia Tove Janssonin sekä muumien maailmaan.

Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistaan kaksi kuvataidekoulujen verkkonäyttelyä, joista ensimmäinen avautuu 19.5.2014 osoitteessa www.youngart.fi/matka-toven-maailmaan.

Verkkonäyttelyssä on esillä 50 teosta, jotka on jaoteltu kuuteen teemaan: juhlat, seikkailu, tunteet, omituisia otuksia, tulkintoja Toven maalauksista sekä saariston rakennelmia. Tekijät ovat 5-16-vuotiaita.

Verkkonäyttelyn teemat nimesi valintaraati, johon kutsuttiin mukaan Moomin Charactersin taiteellinen johtaja Sophia Jansson. Sophia Jansson ilahtui kuvataidekoululaisten töistä, jotka tulkitsivat syvällisesti ja omaperäisesti Muumimaailmaa sekä Tove Janssonin taiteen eri puolia. Sophia Jansson ehdottaa kuitenkin, että kuvataidekoulut voisivat liikkua opetuksessa nykyistä rohkeammin eri taiteiden välillä. ”Tove Janssonilla ei ollut rajoja eri taiteiden ja ilmaisukeinojen välillä. Kuvataide, kuvitukset, sarjakuvat, lavastukset ja kirjallisuus olivat saman ihmisen luovuuden eri puolia. Myös lapsia pitäisi rohkaista itseilmaisuun monilla taiteenaloilla.”

Lasten ja nuorten kuvataidekoulut ovat toimineet yli 30 vuotta eri puolilla Suomea ja niissä harrastaa viikoittain 17 500 lasta ja nuorta. Kuvataidekoulut antavat taiteen perusopetusta, joka on opetussuunnitelman mukaista vuodesta toiseen etenevää opetusta eri taiteen aloilla.

Lisätietoja:

Anu Hietala

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry

Puh: 040 736 3767

anu.hietala@youngart.fi

Voit ladata mediakuvia osoitteesta http://youngart.fi/mediakuvat-matka-toven-maailmaan-verkkonayttely/

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry
Sandelsinkatu 10 C 40
00260 HELSINKI

09 633 969http://youngart.fi

TOIMINTA-AJATUS - Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto on kuvataide-, arkkitehtuuri- ja käsityökoulujen taustajärjestö, joka on perustettu vuonna 1982. Liiton varsinaisina jäseninä on 41 ja informaatiojäseninä 30 oppilaitosta. Yhteensä 71 jäsenyhteisöstä 20 oppilaitoksen ylläpitäjiä ovat yksityiset kannatusyhdistykset, 14 on kunnallista lasten ja nuorten kuvataidekoulua, 37 toimii kansalaisopiston yhteydessä ja yksi informaatiojäsen on kunnallinen lasten ja nuorten taidekeskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye