Matkalaukuista takavarikoitiin yli miljoonan euron edestä marihuanaa – löydön tehnyt huumekoira Hessu palkitaan vuoden tullikoirana
30.11.2022 08:30:00 EET | Tulli | Tiedote
Tullin huumekoira Hessu teki tammikuussa 2022 löydön kahden Kanadasta Saksan kautta Suomeen saapuneen kanadalaisen matkalaukuista. Hessun reagoinnin perusteella Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehdyssä tullitarkastuksessa parivaljakon neljästä matkalaukusta takavarikoitiin yhteensä yli 62 kiloa marihuanaa. Takavarikoidun marihuanan katukauppa-arvo Suomessa olisi ollut yli 1,2 miljoonaa euroa.
– Tämä on loistava esimerkki tapauksesta, joka tuli ilmi meille koiran merkkaamista matkalaukuista. Tutkinnassa tapaus laajeni vieläpä kansainväliseksi rikostutkintakokonaisuudeksi, joka ei ole vielä tullut päätökseen, kertoo Tullin tutkinnanjohtaja Mari Sarahete.
Löydön tehnyt tullikoira Hessu palkitaan vuoden 2022 tullikoirana perjantaina 2. joulukuuta Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Kuluvan vuoden aikana Hessu on yhdessä ohjaajansa kanssa jatkanut edellisten vuosien erinomaista työtä erilaisten huumeiden salakuljetustapausten paljastamiseksi.
Vuoden Tullikoira Hessu on ahkera työskentelijä
Vuoden tullikoira Hessu on 6-vuotias labradorinnoutaja, joka on työskennellyt huumekoirana vuodesta 2017 alkaen Helsinki-Vantaan lentoasemalla yhdessä ohjaajansa tullitarkastaja Jani Laihon kanssa. Hessun työtehtäviin kuuluvat rahti- ja postiliikenne-etsinnät sekä matkustaja- ja matkatavaravalvonta. Hessu on ohjaajansa ensimmäinen koira.
– Hessusta on kasvanut ammattitaitoinen työpari minulle. Se ei välitä muusta hälinästä vaan osaa keskittyä rauhassa nenätyöskentelyyn ympäristöstä riippumatta, kertoo Hessun ohjaaja Jani Laiho.
Laiho kuvailee Hessua hyväntuuliseksi ja rauhalliseksi koiraksi, joka työskentelee aina ahkerasti ja on ollut myös helppo koulutettava. Hessu on hyvin miellyttämishaluinen sekä innokas työpari, joka antaa ohjaajankin virheitä anteeksi.
– Hessu on sellainen utelias ja huoleton heppu. Vapaa-ajalla Hessu rakastaa metsäseikkailuja ja viihtyy esimerkiksi kesäisin hillasuolla. Hessun lempipuuhaa on palloleikit ja järvessä peuhaaminen, Laiho jatkaa.
Tullikoirat ovat korvaamaton osa matkustaja- ja tavaraliikenteen valvontaa
Tullin koiratoiminta lentoasemilla, satamissa ja rajoilla on ollut hyvin tuloksellista ja johtaa usein rikostutkintoihin. Pelkästään huumausainerikosten tutkinnoista useita kymmeniä saa alkunsa tullikoirien etsinnöistä. Huumausaineiden etsinnän lisäksi Tullissa työskenteleviä koiria on koulutettu savukkeiden, nuuskan, käteisen rahan, elintarvikkeiden sekä aseiden ja räjähdeaineiden etsintään.
Tullikoiratoiminta on tärkeä osa yhteistyötä, jota yhteiskunnan turvaamiseksi tehdään.
– Hessun paljastamassa tapauksessa korostuu niin kansallinen kuin kansainvälinen päivittäinen yhteistyö, jonka kautta saavutamme merkittäviä tuloksia. Hessun löydöstä lähti liikkeelle ensin tullilaisia ja myöhemmin kansainvälisiäkin yhteistyöviranomaisia osallistanut ketju, Sarahete kuvailee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkinnanjohtaja Mari Sarahete
Tullitarkastaja Jani Laiho
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tilaatko tavaroita ulkomailta? Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata18.3.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Tullin suosittu Tullilaskuri-palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.
Suomen satamien turvallisuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti16.3.2026 09:59:00 EET | Tiedote
Meriliikennettä hyödyntävä järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy, kasvaa ja kovenee jatkuvasti. Suomen satamien häiriötön toiminta on tunnistettu keskeiseksi kansalliselle turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Tullin johtama työryhmä on laatinut toimenpidesuunnitelman, jolla parannetaan satamaturvallisuutta kokonaisvaltaisesti yhteistyössä sekä viranomaisten että yksityisen sektorin kanssa.
Nikotiinipussikaupalla vältelty veroja yli 2 miljoonaa euroa10.3.2026 08:13:00 EET | Tiedote
Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa yrityksen epäillään tuoneen Suomeen toisista EU:n jäsenvaltioista nikotiinipusseja, joista ei ole maksettu tupakkaveroa. Toiminta on ollut laajaa ja nikotiinipusseja on myyty muun muassa suomalaisille vähittäiskaupoille.
Tulli aloittaa neuvottelut itärajan henkilöstön lomautuksista5.3.2026 15:31:50 EET | Tiedote
Tulli on antanut henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluesityksen, joka koskee itärajan tullitoimipaikkojen henkilöstön lomauttamista toistaiseksi. Lomautuksen uhka koskee enintään 140 työntekijää.
Suomalaisia yhtiöitä epäillään alv-petoksista käytettyjen ajoneuvojen yhteisöhankinnoissa5.3.2026 08:28:00 EET | Tiedote
Tulli tutkii laajaa veropetosvyyhtiä, jossa muista EU-jäsenvaltioista yhteisökaupalla Suomeen hankittuja käytettyjä ajoneuvoja on muutettu marginaaliverotettaviksi ajoneuvoiksi vääränsisältöisin tosittein. Tutkinnassa olevissa tapauksissa on selvinnyt, että ajoneuvoja on hankittu yli 3 500 kappaletta ja ajoneuvoja on ostettu 115 miljoonan euron arvosta. Tapausten yhteenlaskettu vältettyjen verojen määrä on yli 60 miljoonaa euroja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
