Maunula-talon Keskuspuistoilloissa keskustellaan lähimetsästä online
11.3.2021 09:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Keskuspuistoryhmän aktiivi Susanna Pitkänen on yksi Keskuspuistoiltojen järjestäjistä. Pitkänen on ollut viimeiset viisi vuotta mukana vaikuttamassa lähimetsän säilyttämiseen.
”Olin aiemmin toiminut vapaaehtoisena Maunulan luontopolun aikaansaamiseksi. Lähdin mukaan ryhmän toimintaan, kun rakentaminen olisi nakertanut keskuspuiston viheraluetta ja luonnon monimuotoisuutta ja ulottunut myös luontopolun päälle uhaten mm. taimenpuroa, siirtolapuutarhaa, pähkinälehtoa, Maunulan Majan lähistöä ja Pirkkolan aluetta.
Yhdessä olemme saaneet Keskuspuiston asiat nostettua yleiseen tietoisuuteen, kanavoineet asukkaiden äänen näkyviin päätöksentekijöille ja saaneet yli 6000 seuraajaa Facebookiin. Henkilökohtaisesti olen saanut paljon uusia aktiivisia luonnonystäviä. Keskuspuisto on helsinkiläisten henkireikä. Lähiluonnon, terveyden ja virkistyksen lähde.”
Keskuspuiston luonto ja kaavoitus -illassa torstaina 25.3.2021 klo 18–19.30 teemoina ovat luonto, eliöstö, ekologia, geologia ja se, miten luontoarvoja voidaan kaavoituksella suojella.
Illan asiantuntijapuheenvuoron pitää erikoistutkija, FT Kati Vierikko Suomen ympäristökeskus SYKEstä. Lisäksi ohjelma koostuu lyhyemmistä kommenttipuheenvuoroista, kuten DI Matti Pallasvuon kaavoitusta käsittelevästä puheenvuorosta. Yleisö pääsee kommentoimaan ja esittämään kysymyksiä Youtube-liven chatissa.
Keskuspuiston virkistys- ja kulttuuri -illassa torstaina 15.4.2021 klo 18–19.30 teemoina ovat ihminen, virkistys, sosiaaliset ja kulttuuriset arvot ja se, miten niitä voidaan edistää.
Illan asiantuntijapuheenvuorossa tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta pohtii, mitä lähimetsä tarjoaa ja miten se tukee ihmisten hyvinvointia ja virkistäytymistä. Lisäksi kuullaan taiteilija Minna Tarkan puheenvuoro tarinoista ja kokemuksista m-cultin Keskuspuistoarkistot-projektissa sekä Eeva Kuuluvaisen terveiset Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin! -liikkeestä.
Lisäksi molemmissa keskuspuistoilloissa vierailee poliittisten ryhmien edustajia, jotka vastaavat kannanotoissaan kaavoitusta ja luonnon monimuotoisuutta koskeviin kysymyksiin. Keskuspuistoiltojen juontajaparina ja haastattelijoina toimivat Keskuspuistoryhmän aktiivi Susanna Pitkänen ja Maunula-Seuran puheenjohtaja Hanna Temmes.
Keskuspuistoillat lähetetään suorana lähetyksenä Maunula-kanavalle Youtubeen.
Keskuspuiston luonto ja kaavoitus -ilta: https://www.youtube.com/watch?v=zeT1DVTn-HI
Keskuspuiston virkistys- ja kulttuuri -ilta: https://www.youtube.com/watch?v=OztGDGy_nWE
Yleisö voi osallistua keskusteluun Youtube-livetapahtuman kommenttikentän kautta. Keskustelua moderoi Maunula-talon tuottaja Maria Junno. Tallenteet jäävät katsottaviksi Youtubeen tilaisuuden jälkeen.
---------------------------------
Keskuspuisto on helsinkiläisten oma metsäinen ulkoilualue, joka ylettyy kymmenen kilometrin matkalla Laaksosta Helsingin pohjoisrajalle Haltialaan ja Vantaanjoelle. Vaihtelevien ja luonnontilaisten metsien läpi risteilee lukuisia hiekkateitä ja polkuja, jotka palvelevat keskuspuiston ystäviä suosittuina urheilu-, retkeily- ja työmatkareitteinä.
Keskuspuistoryhmä koostuu Keskuspuiston puolustamisesta kiinnostuneista kaupunginosayhdistysten ja ympäristö- ja virkistysyhdistysten edustajista sekä asian tärkeäksi kokevista kaupunkilaisista. Keskuspuistoryhmä onnistui Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä saamaan Helsingin yleiskaavasta pois siihen ehdotetut rakentamisalueet. Viime vuonna Keskuspuistoryhmän pyrki saamaan Pirkkolanmetsään tulossa olevan massiivisen monitoimihallin siirretyksi toiseen paikkaan.
---------------------------------
Maunula-talo
Metsäpurontie 4, Helsinki
www.maunulatalo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja
Maria Junno
040 508 6022, maria.junno@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
Maunula-talo
Susanna Pitkänen
044 020 2306, susanna.pitkanen@gmail.com
Keskuspuistoryhmä
Viestintäsuunnittelija
Terhi Honkio
040 169 9706, terhi.honkio@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
viestintä- ja markkinointipalvelut
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maunula-talon toiminta suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa. Toimintamalli hyväksyttiin avoimessa foorumissa kesällä 2016 tukemaan talon toiminta-ajatusta:
Maunula-talo on kaikenikäisten ja erikielisten asukkaiden kohtaamispaikka. Osallistava ja innostava Maunula-talo tuo ihmisiä yhteen tekemisen ja yhdessäolon kautta. Työväenopisto, kirjasto ja nuorisopalvellut tukevat toisiaan ja toimivat yhteistyössä kaikilla tasoilla. Maunulan asukkaat ja muut talon käyttäjät osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja tapahtumien tuottamiseen. Jakamalla yhdessä elämyksiä, tietoa ja taitoja tuemme ihmisten hyvinvointia, elinikäistä oppimista ja aktiivista kansalaisuutta.
Maunula-talon arvoihin kuuluvat ilo, avoimuus, yhdenvertaisuus, demokratia ja osallisuus.
Maunula-talo, Metsäpurontie 4, 00630 Helsinki
www.maunulatalo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 31.3.2026: Jaosto päätti uudesta yleisavustuksesta31.3.2026 18:34:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 31.3.2026 päätöstiedote on julkaistu. Jaosto päätti liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto päättää uudesta yleisavustuksesta 31.3.202627.3.2026 08:56:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää kokouksessaan 31.3.2026 liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
