MB Rahastot

MB Rahastot on myynyt Deboran Mehiläiselle

Jaa
MB Rahastot on myynyt kotiinvietäviä hoivapalveluja tuottavan Deboran Mehiläiselle 7.12.2021 allekirjoitetulla yrityskaupalla. Deboran lapsiperhepalvelutoiminnot eivät kuulu kauppaan, vaan jatkavat toimintaansa Debora Lapsiperhepalvelut Oy:ssä.

Debora on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva valtakunnallinen palveluyritys, joka tuottaa palveluja pääasiassa asiakkaiden omissa kodeissa ympäri Suomea. Yhtiöllä on toimintaa 16 alueyksikössä 60 kunnan alueella ja se työllistää yli 1500 ammattilaista. Yhtiö myy Mehiläiselle ikääntyneiden ja vammaisten kotihoitoon, henkilökohtaiseen avustamiseen, fysioterapiaan, henkilöstövuokraukseen ja siivouspalveluihin liittyvät toimintonsa. Yrityskaupan kohteena olevien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2021 on noin 25 miljoonaa euroa.

Kaikki deboralaiset jatkavat yrityskaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä ja nykyisin työsopimusehdoin. Asiakkaiden palvelu jatkuu kaikissa Deboran toiminnoissa ennallaan yrityskaupan jälkeen. Deboran siirtyessä kaupan seurauksena osaksi Mehiläinen-konsernia, mahdollistaa se asiakkaille entistä kattavammat palvelut, joita kehitetään vahvasti eteenpäin.

”Viimeisen vuoden aikana Debora on ottanut toiminnassaan merkittäviä kehitysaskeleita eteenpäin. Olen erittäin tyytyväinen saavutuksiimme ja niistä suuri kiitos kuuluu sitoutuneille deboralaisille! Mehiläisestä deboralaiset saavat uuden hyvän työnantajan, joka varmasti kehittää Deboran liiketoimintaa jälleen seuraavaan vahvaan vaiheeseen. Haluan kiittää koko johdon puolesta MB:tä avoimesta ja ammattitaitoisesta yhteistyöstä matkamme aikana”, toteaa Deboran toimitusjohtaja Juhani Pälve.

”Olemme omistaneet Deboran heinäkuusta 2017 alkaen ja yhtiön liikevaihto on aikanamme kasvanut noin 60%. Toimintatavat, prosessit, palvelun laatu ja samalla myös kannattavuus ovat kehittyneet merkittävästi. Vuosien 2020 ja 2021 aikana olemme päässeet merkittävästi eteenpäin Covid-19-pandemiasta huolimatta. Deboran johto ja työntekijät ansaitsevat kiitoksen siitä työstä ja tavasta, jolla yhtiötä on viime aikoina kehitetty”, toteaa partneri Eero Niiva MB Rahastoista.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Eero Niiva
Partneri, MB Rahastot
040 556 4660 tai eero.niiva@mb.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

MB Rahastot
MB Rahastot
Bulevardi 1 A
00100 Helsinki

09 131 011http://www.mb.fi

Debora lyhyesti
Debora on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva valtakunnallinen palveluyritys, joka tuottaa hoivapalveluja pääasiassa asiakkaiden omissa kodeissa ympäri Suomea. Yhtiöllä on toimintaa 16 alueyksikössä 60 kunnan alueella ja se työllistää yli 1500 ammattilaista. www.debora.fi

MB Rahastot lyhyesti
MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja. MB hallinnoi yhteensä 0.5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja, joissa sijoittajina ovat pääasiassa johtavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Toimintansa aikana MB on sijoittanut menestyksekkäästi yli 40 keskisuureen yhtiöön Pohjoismaissa. www.mb.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MB Rahastot

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye