Uusi puu

Mediakutsu: Puupohjaisia innovaatioita kartoittava Uusi puu -kilpailu käynnistyy 22.10. – tervetuloa webinaariin klo 10

Jaa
Puupohjainen biotalous on täällä vahvasti jo nyt. Mikä merkitys ratkaisuilla on Suomen taloudelle ja globaalisti ympäristön kannalta nyt ja tulevaisuudessa? Uusi puu -hanke tuo puupohjaisen biotalouden innovaatiot tutuksi ja etsii jälleen uusia ratkaisuja globaalien megatrendien ja Covid-19:n aiheuttamiin haasteisiin.

Jo neljännen kerran järjestettävän Uusi puu -kilpailun avulla etsitään uusia innovatiivisia puupohjaisia ratkaisuja tiedostavan kuluttamisen, resurssiniukkuuden, kaupungistumisen, väestörakenteen muutosten ja digitalisoitumisen haasteisiin. Kilpailun ajankohtaisena kategoriana on Covid-19, jonka luomiin haasteisiin liittyviä puupohjaisia ratkaisuja kannustetaan ilmoittamaan kilpailuun. Kilpailun kymmenhenkinen tuomaristo koostuu kansanedustajista ja biotalouden asiantuntijoista Lukesta, VTT:ltä, Business Finlandista, Suomen Metsäsäätiöstä ja Smart & Clean -säätiöstä.

Uusi puu -kilpailu on järjestetty jo kolme kertaa: vuonna 2014, 2017 ja 2018. Vuoden 2018 kilpailun voittajia olivat Woodly (puupohjainen läpinäkyvä pakkausmateriaali), Soilfood (metsäteollisuuden sivuvirroista jalostetut maanparannuskuidut), Innomost (koivukuoresta valmistettavat kosmetiikan raaka-aineet) ja Woodio (vedenkestävä puukomposiitti).

Kilpailuaika on 22.10.-31.12.2020. Kilpailun säännöt, ilmoittautumislomake ja tuomaristo julkaistaan osoitteessa www.uusipuu.fi/kilpailu. Kaksivaiheisen kilpailun viisi finalistia selviävät Metsäpäivillä 4.2.2021 ja voittaja julkistetaan 27.4.2021 PulPaper -messuilla.

Uusi puu -kilpailu lanseerataan Metsäpäivien etkot -webinaarissa 22.10. klo 10-11, johon voi ilmoittautua 20.10. mennessä osoitteessa: https://www.lyyti.fi/reg/Metsapaivien_etkot_webinaari_2020

Metsäpäivien etkoilla Uusi puu -kilpailun lanseerauksen ohella julkistetaan maistiaisia ensi helmikuun Metsäpäivistä (4.–5.2.2021, Hotelli Clarion, Helsinki). Etkoilla ovat mukana videotervehdyksillään myös Metsäpäivien pääpuhujat europarlamentaarikko Petri Sarvamaa sekä historioitsija Teemu Keskisarja. Lisäksi etkoilla julkistetaan Suomen Metsäyhdistyksen vuoden 2020 kultaisen ja hopeisten ansiomerkkien saajat sekä Suomen Metsäsäätiön huomionosoitukset ansioituneille varojen kerääjille.

Lisätietoja:

Virpi Korhonen
toiminnanjohtaja, Uusi puu
virpi.korhonen@uusipuu.fi
Puh. 0400 697973

 

Uusi puu

Kerromme, mitä puupohjaisia ratkaisuja on jo nyt markkinoilla, millainen yhteiskunnallinen vaikutus niillä on ja miltä alan tulevaisuus näyttää. Hankkeen päärahoittaja on Suomen Metsäsäätiö, minkä lisäksi hanketta rahoitetaan siihen osallistuvien organisaatioiden jäsenmaksuilla. Suomen Metsäyhdistys vastaa Uusi puu -hankkeen toteutuksesta.

Uusi puu -hankkeen toimijat: DS Smith – Jaakkoo-Taara – Jospak – Jyväskylän ammattikorkeakoulu – Kotkamills – Lumir – Metsä Group – Metsähallitus – Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry – Paperiliitto ry – Paptic - Pyroll – Stora Enso – Sulapac – Suomen Aaltopahviyhdistys ry – Suomen Kuitukierrätys – Suomen Metsäsäätiö – Tampereen ammattikorkeakoulu/Biotuote ja -prosessitekniikan koulutusohjelma – Tampereen teknillinen yliopisto/Paperinjalostus- ja pakkaustekniikka – Teknologian tutkimuskeskus VTT – Walki – Woodio

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uusi puu
Salomonkatu 17 A
00100 Helsinki

0400 697973http://www.uusipuu.fi

Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

www.uusipuu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uusi puu

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye