Savonlinnan kaupunki

Mediakutsu: Taideyhdistys Ars Novan 50-vuotisnäyttely Savonlinnan Riihisaaressa

Jaa

50 vuotta täyttävän Taideyhdistys Ars Novan juhlanäyttely avataan perjantaina 15.9. Savonlinnan Riihisaaressa. Näyttely sisältää yhdistyksen vanhempien perustajajäsenten teoksia sekä uudempien taiteen vaikuttajien kädenjälkeä erilaisin tekniikoin. Esillä on mm. maalauksia, installaatioita, valokuvia sekä grafiikkaa. Mukana on myös omakuvia.

Paavo Pelvo, Labyrintti 1, öljy -17. Valokuva: Mikko Sairanen
Paavo Pelvo, Labyrintti 1, öljy -17. Valokuva: Mikko Sairanen

Infotilaisuus: torstaina 14.9.2017 klo 10
Paikka:           Riihisaari–Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus, Savonlinnan   maakuntamuseo, Riihisaari, 57130 Savonlinna

Taideyhdistys Ars Nova perustettiin Savonlinnassa 6.11.1967, ja tänä vuonna yhdistys täyttää 50 vuotta. Näyttely on tarkoitettu Ars Novan jäsenille, joista valtaosa on Savonlinnasta ja sen lähialueelta. Juhlanäyttelyn juryttäjänä toimii Kuopiolainen kuvataiteilija Arto Väisänen. Juhlanäyttelyn yhteydessä viereiseen Galleria Kongi -tilaan avautuu myös Ars Novan perustaja- ja kunniajäsenten näyttely, jonka kokoajana toimii Raimo Paajanen. Juhlanäyttelyn lisäteemana on kooste jäsenten vapaamuotoisista ”omakuvista".

–Juhlanäyttelyssä ei ole yksittäistä teemaa, vaan jokaisella taiteilijalla on vapaus toteuttaa omaa mielenmaisemaansa: maalaamalla, piirtämällä, veistämällä, valokuvaten, millä tahansa tekniikalla, joka taltioi luomisprosessin aikana syntyneitä ajatuksia ja tunteita. Ars Novan jäsenet ovat ympäri Suomea kotoisin olevia kuvataiteen tekijöitä, joista moni vaikuttaa Savonlinnassa ja sen lähialueella. Monet ovat toimineet kuvataiteen ammateissa sekä myös opetustehtävissä kuin myös muissa taideviroissa ympäri Suomea, taustoittaa Ars Nova ry:n puheenjohtaja Joni Ahonen.

Näyttelyn juryttäjä kuvataiteilija Arto Väisänen on opiskellut kuvataiteilijan tutkinnon Joensuun taidekoulussa 1991–95. Hän on pitänyt lukuisia yksityistaidenäyttelyitä ympäri Suomea ja osallistunut moniin ryhmänäyttelyihin. 

Riihisaaren näyttelytila on tuttu arsnovalaisille jo vuosien takaa. Riihisaaren naapurissa sijaitsevassa Galleria Ars Novassa järjestettiin heinäkuussa juhlanäyttelyn ensimmäinen osa, johon nyt saadaan jatkoa. Puheenjohtaja Ahosen mieli on odottava.

–Olemme innoissamme. Saamme varmasti monipuolisen näyttelyn!

Ars Nova – Taidenäyttely 15.9–12.11.2017 Riihisaari–Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus, Savonlinnan maakuntamuseo. Avoinna syys-joulukuu ti–su klo 10–17.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Joni Ahonen
puheenjohtaja, Ars Nova ry
puh. 040 485 0416
ahonen12@gmail.com

Kuvat

Paavo Pelvo, Labyrintti 1, öljy -17. Valokuva: Mikko Sairanen
Paavo Pelvo, Labyrintti 1, öljy -17. Valokuva: Mikko Sairanen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Savonlinnan kaupunki
Savonlinnan kaupunki
Olavinkatu 27
57130 Savonlinna

(015) 527 4000http://www.savonlinna.fi/

Riihisaari on kohtaamispaikka ja näyttelykeskus Savonlinnan keskustassa, Olavinlinnan naapurissa. Riihisaari tarjoaa elämyksiä ja tietoa Saimaan kulttuurihistoriasta ja luonnosta - koko perheelle, ympäri vuoden. Riihisaaressa ovat Savonlinnan maakuntamuseon näyttelyt, Metsähallituksen Saimaan luontonäyttely sekä Savonlinnan seudun matkailu- ja retkeilyinfo. Historiallinen ympäristö ja luonnonkaunis sijainti Saimaan ympäröimänä muodostavat Riihisaaren ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Riihisaari–Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus, Savonlinnan maakuntamuseo. Avoinna syys-huhtikuussa ti–su klo 10–17. Asiakaspalvelu, puh. 044 417 4466.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Savonlinnan kaupunki

Kulttuuritarjonnan monipuolisuus tehosi Savonlinnan Riihisaaressa –kävijämäärä kasvoi reilusti5.1.2018 09:19Tiedote

Monipuolinen tarjonta on houkutellut väkeä Savonlinnan Riihisaareen edellistä vuotta reilusti enemmän. Vuoden 2017 kävijämäärä oli Riihisaaressa, Saimaan luonto- ja kulttuurikeskuksessa 35 681 eli yli 4500 kävijää suurempi kuin vuotta aiemmin. Mielenkiintoiset näyttelyt ja tapahtumat sekä kohteeseen siirtynyt matkailuinfo houkuttelivat. Tulevan kevään uutuutena ovat lasten ja nuorten vapaa sisäänpääsy sekä uuden perusnäyttelyn rakentaminen.

Savonlinnan kaupunki ja Metsä Wood allekirjoittivat aiesopimuksen Kerto® LVL -investoinnin edellytyksistä Punkaharjun tehtaalle4.12.2017 11:12Tiedote

Savonlinnan kaupunki ja Metsä Groupin puutuoteteollisuudesta vastaava Metsä Wood ovat neuvotelleet 52 miljoonan euron investointihankkeen toteuttamisesta Savonlinnaan. Metsä Wood suunnittelee uuden 65 000 m3 Kerto® LVL -linjan rakentamista Punkaharjun tehtaalleen. Kaupungin puolesta luotavista uuden tehdasinvestoinnin edellytyksistä on allekirjoitettu aiesopimus.

Savonlinnassa kutsutaan vanhukset kylään!30.11.2017 14:09Tiedote

Savonlinnan kaupunki asettaa asukkailleen itsenäisyyspäivähaasteen, jolla kehotetaan kutsumaan vanhuksia kylään keskiviikkona 6. joulukuuta. Aineettomalla lahjalla pyritään kulkemaan myös kohti yhteisöllisempää kaupunkikulttuuria. Pieni hetki - Savonlinnan itsenäisyyspäivähaaste tahtoo sanoa, että muutosta kohden teon ei välttämättä aina tarvitse olla kovin suuri. Haastetta ideoinut muotoilija Veera Kolehmainen kokee, että paikkakunnalta väen vähetessä Savonlinna ansaitsee erityisen paljon läheisyyttä ja pieniä eleitä. ”Ja mikä olisi parempi tapa myöskin juhlistaa Suomen itsenäisyyttä kuin tehdä jotain sellaista mikä saisi ihmiset pienemmällä paikkakunnallakin kokemaan, että täällä on hyvä olla. Jokainen voi kuitenkin omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten kotipaikkansa tässä maassa kokee." Ohessa lisätietoa haasteesta, joka löytyy myös Facebookista nimellä: Pieni Hetki - Savonlinnan itsenäisyyspäivähaaste

Savonlinnan kaupungin ja elinkeinoelämän kannanotto käräjäoikeusverkoston kehittämisestä10.11.2017 11:42Tiedote

Savonlinnan kaupunki ja alueen elinkeinoelämän edustajat esittävät seuraavan kannanoton: Lakivaliokunnan lausunnossa LaVM 11/2017 on esitetty perusteltu vastalause koskien hallituksen esitystä käräjäoikeuskanslian lakkauttamiseen Savonlinnassa. Savonlinnan kaupunki haluaa muistuttaa, että lakkauttaminen on vastoin aiempaa hallituksen Savonlinnan kaupungille lupaamaa kompensaatioesitystä. Itä-Suomen yliopiston hallitus on päättänyt 11.4. kokouksessaan lakkauttaa Savonlinnan kampuksen ja siirtää opettajakoulutuksen ja matkailun opetus- ja tutkimuslaitoksen Joensuuhun. Kuntatalousselvityksen mukaan arvioidaan, että kerrannaisvaikutuksineen kaupunki menettää 900 opiskelijaa, noin 300 työpaikkaa sekä 12 miljoonaa euroa ostovoimaa aluetaloudestaan. Tämän vaikutus on Savonlinnan kaupungin väkilukuun noin 1.500-2.000 asukasta, joka on kaupungin väkilukuun nähden erittäin suuri. Valtio on luvannut Savonlinnan kaupungille edellä mainitusta yliopiston siirrosta kompensaatiota Nyt hallituksen esit

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme