SDP

Medialle tiedoksi: SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen puhe puoluevaltuuston kokouksessa

Jaa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen puhe puoluevaltuustossa la 21.4.2018. Puoluevaltuusto kokoustaa 21.–22.4. Helsingin Paasitornissa. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Arvoisat puoluevaltuuston jäsenet,
hyvät ystävät, bästa vänner!

Kokoonnumme tänä viikonloppuna maamme pääkaupungissa ja historiallisessa paikassa, Helsingin työväentalossa. Näiden seinien sisällä on aina uskallettu visioida, innostua ja suunnitella parempaa huomista. Täällä on juhlittu voittoja, iloittu, surtu, tanssittu ja naurettu. Täällä ollaan oltu yhdessä. Täällä on tehty yhdessä.

Vanhan sananlaskun mukaan: Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin; jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä. SDP:n puoluevaltuustossa on tehty päätöksiä ja visioita, joiden pohjalta on päästy pitkälle – yhdessä.

Hakaniemestä ei ole pitkä matka Senaatintorille, missä nykyhallitus pitää kokouksiaan. Erona on vain se, että kun Sipilän hallituksen avokonttorissa tuskaillaan keskinäisten riitojen ja kuluneen kolmen vuoden ongelmien kanssa, me keskitymme täällä tulevaisuuteen.

Tulevaisuuteen, joka voi olla valoisampi kaikille.

Tulevaisuuteen, jossa kasvu kuuluu kaikille – ei vain harvoille ja valituille.

Tulevaisuuteen, jossa uudistusten jälkeen on paremmin kuin ennen.

Kuten tällä vaalikaudella olemme nähneet, uudistaminen ei onnistu ilman luottamusta. Gallup-kannatuksen perusteella vain reilu kolmannes suomalaisista äänestäisi Sipilän hallitusta. Luku on historiallisen huono.

Kokemuksesta tiedämme, että mitä enemmän on luottamusta, sitä helpompi on uudistaa. Nyt niin ei ole ja siksi SDP haluaa palauttaa luottamusyhteiskunnan – tekojen kautta.

Hyvät ystävät.

Sipilän avokonttorissa aika alkaa käydä vähiin. Kuten sanottu, me keskitymme täällä tulevaisuuteen ja visioimme Suomelle parempaa huomista. Tänään olemme Hakaniemessä – vuoden kuluttua olemme valtioneuvoston linnassa ja teemme visiomme pohjalta päätöksiä, joilla vaikutetaan tulevaisuuteen.

***

Hyvät puoluevaltuutetut, bästa vänner!

Tällä vaalikaudella hyvinvointivaltio, maailman paras yhteiskuntamalli, on ollut uhattuna. Oikeistolainen menneisyyden politiikka on tarkoittanut heikennyksiä yhteisiin palveluihin, leikkauksia ihmisten toimeentuloon ja arkeen sekä eriarvoisuutta. Oli kyse sitten ihmisten terveydestä, Suomen metsistä tai junaliikenteestä, bisnesmalli on ollut Sipilän hallituksen ratkaisu.

Socialdemokraterna har haft en otroligt viktig uppgift i opposition. Vi har försvarat  välfärdsstaten och stoppat en del av de galna ideerna av Sipiläs regering. Under nästa valperioden är vår uppgift ännu viktigare: Då ska vi utveckla och förnya välfärdsstaten. Och bästa kamrater, vi har en klar vision och lösningar för att göra det.

SDP:llä on ollut tärkeä tehtävä oppositiossa. Olemme puolustaneet hyvinvointivaltiota ja estäneet Sipilän hallituksen räikeimpiä ylilyöntejä. Ensi vaalikaudella tehtävämme on vielä tärkeämpi: kehittää ja uudistaa hyvinvointivaltiota. Tähän meillä on selkeä visio ja selkeät ratkaisut.

On nimittäin niin, hyvät ystävät, että jos me emme kehitä ja uudista, oikeisto purkaa ja romuttaa. Siksi on niin tärkeää, että SDP:llä on ratkaisut tulevaisuuden haasteisiin. Ja hyvät ystävät, meillähän on.

Me puolustamme ja uudistamme maailman parasta yhteiskuntamallia, hyvinvointivaltiota, joka mahdollistaa ja kannustaa kaikkia menestymään.
Hyvinvointivaltio kohtelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti mutta silti yksilöinä, joilla on erilaisia tarpeita, haaveita, toiveita ja huolia.

Olemme ylpeitä hyvinvointivaltiosta, mutta emme tyydy tyytyväisyyden tunteeseen. Me haluamme mennä eteenpäin, pysyä liikkeellä. Siinä auttaa se, että SDP on aina osannut kuunnella ihmisiä ja kohdata heidät yksilöinä. Tämä on meidän vahvuutemme ja pidämme siitä aina kiinni. Siksi meihin luotetaan.

***

Hyvät puoluevaltuutetut!

Tulevaisuudessa on monta epävarmuustekijää, jotka liittyvät ihmisten toimeentuloon, terveyteen, työelämään ja henkilökohtaisiin asioihin. Kehitys ja muutos tapahtuvat niin nopeasti, että on täysin luonnollista, että se saattaa jopa pelottaa. Politiikan avulla on kuitenkin mahdollista huolehtia siitä, että muutos ja kehitys tarjoavat enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

Framtiden är osäker på många sätt. Utvecklingen är så snabbt att det är helt naturligt att vissa människor är oroade eller till och med rädda. Just på grund av det här behövs det politik. Vår politik måste vara sådant att människor tror att förändringen, utvecklingen och framtiden betyder möjligheter i stället för hot. Det är Socialdemokraternas uppgift att erbjuda framtidsskydd till alla människor som behöver det.

Siksi meidän tehtävänämme on varmistaa päätöksillä ja politiikalla, että muutos on turvallisempaa kuin paikallaan pysyminen. Kun ihmiset tarvitsevat tulevaisuusturvaa, SDP:n tehtävä on taata heille sitä.

Hyvät Toverit!


Olen todella ylpeä ohjelmatyöstä, jota SDP tekee tällä hetkellä. Lukematon määrä puolueen jäseniä ja aktiiveja haluavat olla tarjoamassa ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Kestävän taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kehityksen tiekarttaa tehdään intohimoisesti ja suurella sydämellä. Kiitos siitä!

Ohjelmatyö, jonka pohjalta rakennetaan tulevaisuuden Suomea, tulevaisuuden Eurooppaa ja tulevaisuuden maailmaa on ollut innostunutta, eteenpäin katsovaa ja ennakkoluulotonta. Siksi olen vakuuttunut siitä, että kun SDP on rohkeimmillaan, SDP on parhaimmillaan.

***

Hyvät ystävät,

Kun SDP esitti vuonna 2008, että varhaiskasvatuksesta tehdään maksutonta, uudistuksen suurin vastustaja ja jarruttaja oli kokoomus, joka piti uudistusta hyödyttömänä ja liian kalliina. Faktat olivat silloin tismalleen samat kuin tällä hetkellä, mutta nyt maksuton varhaiskasvatus on poliittista valtavirtaa. Jopa oikeisto on ymmärtänyt, että tämä uudistus on tulevaisuuden kannalta merkittävä.

Kun SDP sivistys- ja koulutuspuolueena esitti, että oppivelvollisuutta on pidennettävä ja toisen asteen koulutuksesta tehdään maksutonta, oikeistopuolueet ja media olivat uudistusta vastaan. Faktat olivat silloin ja ovat nyt SDP:n tavoitteleman uudistuksen tukena.

Vastustajat ovat toinen toisensa jälkeen kääntyneet kannattamaan uudistusta, joka lisää ihmisten osaamista, parantaa työllistymismahdollisuuksia ja nostaa työllisyysastetta. Tämä on siis todellinen win-win-win-uudistus.

Tässä puoluevaltuuston kokouksessa käsitellään SDP:n uutta merkittävää uudistusta, tulevaisuuden yleisturvamallia. Sosiaaliturvan uudistaminen on ihmisten ja tulevaisuuden kannalta elintärkeä ja SDP:llä on tähän ratkaisu.

SDP haluaa yksinkertaistaa ja modernisoida sosiaaliturvaa sekä varmistaa, että sosiaaliturva toimii paremmin kaikissa elämäntilanteissa. Kyseessä on digiajan malli, joka joustaa ihmisten yksilöllisten tarpeiden mukaan ja ottaa huomioon työelämän ja teknologian muutoksen. Yleisturvan avulla vähennämme byrokratiaa ja ihmisten pomputtelua luukulta toiselle. Samalla haluamme, että työn vastaanottaminen kannattaa aina.

Haluan kiittää Tarja Filatovia, Kari Välimäkeä ja Matias Mäkystä sekä kaikkia Yleisturvan valmisteluun osallistuneita.

Erityisen kiitoksen haluan osoittaa Demarinuorille. Te nostitte tämän asian poliittisen keskustelun keskiöön ja osoititte jälleen kerran, että nuoret voivat vaikuttaa politiikkaan sisältöön ja suuntaan.

Otitte aloitteen omiin käsiinne, valmistelitte, vaikutitte ja ravistelitte sopivalla tavalla. Tulos on nähtävillä tänään. Toivon, että jatkatte yhtä ennakkoluulottomasti ja odotan jo seuraavaa aloitetta, jonka Demarinuoret nostavat yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Hyvät ystävät, teen teille ennustuksen:

Tulette huomaamaan, että SDP:n yleisturvamalli kohtaa vastustusta. Asialla ovat jälleen kerran samat tahot, jotka vastustivat maksutonta varhaiskasvatusta ja oppivelvollisuuden pidentämistä asettuvat poikkiteloin.

Tulette kuulemaan lauseita “ei missään nimessä”, “ei tällaista voi tehdä” ja “emme näe tarvetta tällaiselle”.

Uudistuksen vastustajille ja jarruttajille sanon:

SDP tekee johdonmukaisesti työtä sen eteen, että suomalaisten sosiaaliturva päivitetään 2020-luvulle.

Me liikumme eteenpäin, vaikka vastustajat polkevat paikallaan. Saatte nähdä, että myös tämän asian kohdalla uudistuksen vastustajat ymmärtävät pikkuhiljaa, että uudistus tarvitaan.

***

Hyvät ystävät, bästa kamrater!

Olen tyytyväinen siitä, että Euroopan ja globaalin talouden kasvu on viimeinkin tarttunut myös Suomeen. Talous kasvaa vahvasti, työttömyys helpottaa ja työllisyysaste paranee.

Näistä lähtökohdista olisi olettanut toisenlaista lopputulosta tämän hallituksen viimeisestä kehysriihestä.

Olisin odottanut isojen, meidän tulevan menestyksen kannalta aivan kriittisten uudistusten käynnistämistä.

Olisin odottanut, että hallitus muuttaa politiikkaansa tupailloissa pidettyjen puheiden suuntaan. Niin että epäoikeudenmukaisia leikkauksia heikoimmassa asemassa oleviin kohdistuneina perutaan.

Olen todella pettynyt, koska näine ei käynyt. Hallituksen kehysriihi ja päätökset jäivät isossa kuvassa näpertelyn tasolle. Isot uudistukset puuttuvat. Rohkeus ja halu uudistaa puuttuvat.

Ei perhevapaiden uudistamista eikä epäoikeudenmukaisten leikkauksien perumista. Aktiivimallista ei poistettu työttömiä rankaisevaa viiden prosentin leikkausta. Se ei kuitenkaan yllättänyt, sillä Sipilän hallituksen sisäinen riitely on halvaannuttanut hallituksen toimintakyvyn.

Juuri nyt olisi oikea aika tehdä niitä tarpeellisia uudistuksia, joilla työllisyys ja kasvu vahvistuvat kestävästi tulevaisuudessa. Tärkein kaikista on koulutus.

Siksi SDP esitti ja esittää edelleen oppivelvollisuusiän pidentämistä, maksutonta toisen asteen koulutusta, varhaiskasvatuksen uudistamista, ryhmäkokojen pienentämistä, aikuiskoulutuksen uudistusta ja koulutusleikkausten korjaamista.

Nämä ovat uudistuksia, jotka ovat Suomen tulevaisuuden kannalta elintärkeitä.

Meidän on nostettava osaamistasoa ja panostettava tutkimukseen, tieteeseen ja innovaatioihin. Muuten emme pärjää.

***

Hyvät ystävät,

me siis tarjosimme konkreettisia muutoksia ja uudistuksia, mutta eihän hallitus, jolla ei ole korvia, kuullut yhtikäs mitään. Paras asia kehysriihessä olikin se, että se oli kaikissa tapauksissa tämän hallituksen viimeinen kehysriihi.

Mutta vielä kerran hallitus onnistui tekemään päätöksen, jolla lisätään varsinkin nuorten ihmisten epävarmuutta. Alle 30-vuotiaiden määräaikaiselle työsopimukselle ei enää tarvitsisi perusteita. Lisäksi irtisanomissuojaa heikennettäisiin. Kukaan ei ole kertonut, voisiko syynä olla henkilön sairaus, uskonnollinen tai poliittinen vakaumus tai mielipide. Nämä asiat on tällä hetkellä kielletty työsopimuslaissa.

Tiistaina eduskunnan keskustelussa Petteri Orpo ei osannut vastata, mitä heikennyksiä henkilöperusteiseen irtisanomiseen tulee. Juha Sipilä osoitti jo viime viikon puheillaan, ettei hän ymmärrä työsopimuslaista yhtään mitään.

Tietoa ei ole, mutta päätöksiä syntyy siitä huolimatta. On surullista mutta totta, että tällainen joukko tekee päätöksiä, joilla heikennetään ihmisten työttömyysturvaa, irtisanomissuojaa ja tulevaisuudennäkymiä.

Käytännössä hallituksen uusimmat päätökset tarkoittavat sitä, että se laittaa nuoret työntekijät ikuiselle koeajalle.

Tämä on paluuta menneisyyteen ja tämä lisää epävarmuutta työelämässä. Tällaista politiikkaa SDP ei hyväksy - eivätkä muuten hyväksy suomalaisetkaan.

Hyvät ystävät!

Tämä hallitus on koko vallassa olon ajan halunnut vähentää ammattiyhdistysliikkeen osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Se on toiminut työnantajien asiamiehenä hyvin poikkeuksellisella tavalla.

Työehtoja heikentäneet pakkolait, epäoikeudenmukaiset leikkaukset lomarahoihin, työttömyysturvan leikkaukset ja raippaa, epäoikeudenmukaista raippaa aktiivimalliksi kutsutulla kurittamisella.

Olen varma, että suomalaiset palkansaajat – töissä tai työttöminä – olivat varmoja, ettei enää lisää keppiä ole tulossa.

Mutta mitä vielä!  Hallitus päätti jatkaa työnantajien asiamiehenä.

Kuten edellä totesin, Sipilän hallitus haluaa mahdollistaa perusteettomat määräaikaiset työsopimukset alle 30 vuotiaille ja tuomita alle 20 työntekijän yrityksissä olevat ihmiset ikuiseen koeaikaan työsuhdeturvaa heikentämällä.

Hyvät ystävät!

Olemmekin päättäneet kutsua muun opposition koolle.

Me haluamme jättää hallitukselle välikysymyksen siitä, miksi nuorten ihmisten tulevaisuuden uskoa halutaan horjuttaa, miksi epävarmuutta ja näköalattomuutta sekä pelkoa tulevaisuuden suhteen halutaan lisätä. Miksi Orpo ja Sipilä ovat halunneet ja haluavat edelleen lisätä jännitteitä työmarkkinoilla toimimalla yksipuolisesti työnantajien asiamiehenä. 


***

Hyvät ystävät!

Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on tärkeää korjata Sipilän hallituksen virheitä, mutta sen lisäksi me keskitymme tulevaisuuteen, 2020- ja 2030-luvuille.

Tulevaisuus on meidän omissa käsissämme. Me päätämme, uskommeko asiantuntijoita ja tutkimuksia ja teemmekö sen mukaisia päätöksiä.

Me itse päätämme, otammeko haasteen tosissaan, teemme selkeän tulevaisuusvision ja alamme toteuttaa sitä määrätietoisesti. SDP on sitoutunut tähän.

Yksi selkeimmistä eroista SDP:n ja nykyisten hallituspuolueiden välillä on se, että SDP:lle uudistaminen tarkoittaa uudistamista. Sipilän hallitukselle uudistaminen tarkoittaa leikkaamista. Sen suomalaiset ovat saaneet nähdä ja kokea.

Siksi meidän tehtävämme on varmistaa, että ensi vaalikaudella Suomea uudistetaan reiluilla uudistuksilla, eikä epäreiluilla leikkauksilla.

***

Hyvät ystävät,
arvoisat puoluevaltuutetut!

Kehysriihestä on nelisen kuukautta aikaa kesän budjettiriiheen. Minulla on siitä ennustus: Tuloksena on vaalibudjetti ja sulle-mulle-diili, jonka tavoitteena on, että suomalaiset unohtaisivat kaikki leikkaukset pieni- ja keskituloisten arkeen, joita Sipilän hallitus on tehnyt jo yli kolme vuotta.

Hallitus toivoo varmasti myös sitä, että suomalaiset unohtaisivat jättiläismäiset leikkaukset koulutukseen ja osaamiseen.

Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo, sanon teille tämän rautalangasta vääntäen: Eivät suomalaiset unohda. Ihmisiä, joiden pankkitilillä on entistä vähemmän rahaa, ei voi eikä kannata yrittää huijata.

Talous on kyllä kasvanut, mikä on erinomainen asia, mutta politiikka on ollut epäoikeudenmukaisinta vuosikymmeniin.

Pääministeri ja Keskusta toivovat ihmettä. Sipilä odottelee kansalta palkkiota ja kuvittelee, että suomalaiset eivät muista epäoikeudenmukaista politiikkaa. Minäpä muistutan.

Sipilä sanoi pari viikkoa ennen 2015 eduskuntavaaleja, että:

“Opiskelijoiden, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden tuensaajien toimeentulosta ei leikata senttiäkään.”

Ei senttiäkään. Niin sanoi Keskustan puheenjohtaja Sipilä pari viikkoa ennen vaaleja. Ei mennyt kuin muutama viikko ja takki kääntyi. Sipilä petti vaalilupauksensa ja laittoi pieni- ja keskituloiset maksamaan. Juuri niiltä ihmisiltä on leikattu, joilta Sipilän lupauksen mukaan ei pitänyt leikata senttiäkään.

Sosiaaliturvaa hallitus on leikannut 700 miljoonalla eurolla. Kehysriihessä eriarvoisuuden torjuntaan laitettiin 50 miljoonan euron laastari. Siis leikkaus 700 miljoonaa, panostus 50 miljoonaa. Tämän jälkeen Sipilä ja kumppanit kehtasivat esiintyä eriarvoisuuden vähentäjinä. Tällainen toiminta ei ole eriarvoisuuden vähentämistä. Se on satojen miljoonien eurojen leikkaus sekä ihmisten aliarvioimista ja sumutusta.

***

Hyvät ystävät,

Sote-uudistus on edelleen hallituksen riitelyn aiheena. Valmistelu on ollut luokattoman huonoa, vaikka kyseessä on jokaisen suomalaisen sosiaali- ja terveyspalvelut. Kyseessä on jokaisen suomalaisen terveys ja hyvinvointi.

Kokoomuksen toiminta sote-uudistuksessa on ollut katastrofi. Puolue on hämmentänyt sote-soppaa 10 vuotta ja pikkuhiljaa suomalaisille on selvinnyt, minkälaista peliä kokoomus on pelannut soten ympärillä. Sote-lobbarit ovat ohjailleet kokoomuksen sote-neuvottelijoita neuvotteluiden aikana.

Teen tämän nyt harvinaisen selväksi: SDP halua sote-uudistuksen. Sellaisen uudistuksen, jolla palveluita parannetaan - ei heikennetä, kuten Sipilän hallitus uhkaa nyt tehdä. SDP haluaa, että soten asiakasmaksut pikemminkin laskevat - eivät nouse, kuten Sipilän hallituksen mallilla kävisi. SDP haluaa, että palveluiden laatu ja saatavuus paranee.

SDP:n sote-mallin keskiössä on ihminen. Sipilän hallituksen mallin keskiössä ei todellakaan ole ihminen, vaan Keskustan valtapolitiikka ja Kokoomuksen unelma avata yli viiden miljardin euron markkinat terveysjäteille.

Valitettavasti sote-uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista on luovuttu Sipilän hallituksen aikana. Keskustan ja Kokoomuksen lehmänkauppa syrjäytti yhdenvertaiset palvelut ja paremman palveluiden laadun. Suomalaiset ymmärtävät tämän kuvion.

Sote-uudistuksen viivästyminen on Sipilän hallituksen syytä. Keskusta ja Kokoomus  ovat vastuussa siitä, että vieläkään ei ole valmista. Heillä on peiliin katsomisen paikka. He ovat selityksen velkaa Suomen kansalle: Miksi poliittinen lehmänkauppa ajoi uudistuksen tavoitteiden ohi?

Soten lisäksi politiikan kevät on täynnä tärkeitä asioita. Ihmiset voivat luottaa siihen, että SDP puolustaa kaikkien ihmisten tasa-arvoa ja mahdollisuuksia - oli kyse sitten sotesta, koulutuksesta tai työllisyydestä. Se on meidän tehtävämme ja siitä me pidämme kiinni kaikissa tilanteissa.

***

Hyvät toverit!

Kuten me kaikki tässä huoneessa olevat hyvin tiedämme, Suomi ei elä umpiossa. Me olemme osa pohjoismaita, osa Eurooppaa, osa globaalia maailmaa. Hyvässä ja pahassa, koko ihmiselämän kirjolla.

Ilmastonmuutos on meidän aikamme suurin turvallisuusuhka. Jos ilmaston lämpenemistä ei saada pysäytettyä ja suuntaa käännettyä, koko ihmiskuntaa uhkaa pahimmassa tapauksessa tuho. Elämän edellytykset hiipuvat.

Yhtä lailla hyvinvointiamme ja tulevaisuuttamme uhkaa eliölajien massatuho, merien roskaantuminen ja maaperän köyhtyminen.

Suomen on palattava nykyistä aktiivisemmaksi toimijaksi kansainvälisessä politiikassa ja juuri näissä koko ihmiskuntaa uhkaavien asioiden korjaamisessa.

Luonnollinen viitekehys meille on Euroopan Unioni. Syventämällä yhteistyötä ihmisille tärkeissä asioissa ja yhdessä tekemällä, kaikille parempaa rakentaen, voimme vähentää vastakkainasettelua ja vahvistaa kaikille eurooppalaisille kestävää taloudellista, sosiaalista ja ekologista kehitystä.  Me eurooppalaiset voimme ottaa – meidän pitää ottaa – johtajuus maapallon kohtalonkysymyksiä ratkaistaessa ja kehityskulkuja määriteltäessä.

Hyvät Ystävät.

Yhden asian haluan tässä vielä nostaa erikseen.  

Meillä Suomessa köyhyys, näköalattomuus, suuri eriarvoisuus ihmisten välillä, ihmisten alistaminen ja niiden synnyttämä viha olivat raa’an väkivallan puhkeamisen juurisyitä.

Jakamaton ihmisarvo, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja keskinäinen solidaarisuus ovat olleet niitä arvoja, jonka pohjalta suomalaista hyvinvointivaltiota on rakennettu.

Turvallinen elämän rakentamisen ympäristö ja luottamus siihen, että epäonnen kohdatessa minua kannatellaan, ovat vapauttaneet luovuutta yhteiskunnan, tieteen ja taiteen, talouden ja kulttuurin kehittämiseen.

Tästä arvopohjasta me sosialidemokraatit haluamme pitää kiinni ja niiden vaikuttavuutta vahvistaa oman yhteiskuntamme kiistämättömiä epäkohtia ratkaistaessa.

Mutta ystävät!

Edellä sanottu pätee missä tahansa osassa maapalloa.

Köyhyys, näköalattomuus, suuri eriarvoisuus ihmisten välillä, ihmisten alistaminen ja niiden synnyttämä viha ovat raa’an väkivallan puhkeamisen juurisyitä. Ne ovat pakoon lähtemisen, siis pakolaisuuden ja myös terrorismin kasvualustaa.

Nykyisenkaltaisessa maailmassa – kuten olemme nähneet – pahaa oloa ja sen synnyttämää väkivaltaa ei voi koteloida, padota mihinkään.

Sen vuoksi on tärkeää ymmärtää, että meidän turvallisuutemme tai turvattomuutemme on suorassa yhteydessä siihen, miten köyhissä oloissa, miten näköalattomassa maailmassa muualla eletään.

Suomesta on tulossa EU:n puheenjohtajavaltio 2019 heinäkuun alusta. Tuota puheenjohtajuuskautta valmistellaan parlamentaarisesti. Näen tärkeänä, että osana puheenjohtajuuskauden ohjelmaa Suomi vahvistaa eurooppalaista yhteistyötä erityisesti Afrikan kehityksen suhteen.

Se, miten afrikkalaisten ihmisten, erityisesti nuorten ihmisten elämä kehittyy, vaikuttaa suoraan eurooppalaisen elämän menon vakauteen ja turvallisuuteen.

Mutta ennen kuin erityisesti Afrikan kehitykseen liittyvät haasteet on ratkaistu, on selvää, että ihmisiä tulee pyrkimään Eurooppaan turvaan. Osa aidosti turvaa tarvitsevina, osa parempaa tulevaisuutta – työtä ja koulutusta hankkimaan.

Sosialidemokraattisen arvopohjan perustalta on selvää, että aidosti turvaa tarvitseville suojaa ja turvaa tarjotaan. Osa näistä ihmisistä on tilanteessa, jossa turvaa tarvitaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Erityisesti näiden ihmisten osalta kotiuttaminen – sanon tarkoituksella kotiuttaminen – mahdollisimman nopeasti esimerkiksi suomalaiseen elämänmenoon on tärkeää. Se on tärkeää myös kaikkien muiden turvallisuuden kannalta.

Samaan aikaan – kun maailmassa jossa elämme, on myös pahoissa tarkoituksissa toimivia – meidän pitää huolehtia, että Euroopassa ja meillä Suomessa on kaikilla täällä olevilla turvallista asua ja elää. Tämä tarkoittaa, että turvallisuusviranomaisilla on riittävästi voimavaroja ja käytännön välineitä turvallisuuden ylläpitämiseen. Se tarkoittaa sitä, että kansalaisyhteiskunnalla on riittävästi toimintaedellytyksiä luottamuksen, avoimuuden ja toistemme ymmärtämisen edellytysten rakentamiseksi.

***

Hyvät ystävät, bästa kamrater!

Olen hyvin ylpeä siitä, että saan olla tämän puolueen ja kansanliikkeen puheenjohtaja.

Olen ylpeä siitä, että Sosialidemokraattinen puolue on muutosvoima, joka näkee tulevaisuudessa ennen kaikkea mahdollisuuksia.

Ja olen ylpeä siitä, että tämä joukko haluaa tehdä maailmasta ja huomisesta paremman.

Katsokaa ympärillenne, niin näette yhteiskunnan uudistajia. Katsokaa ympärillenne, niin näette tulevaisuuden tekijöitä. Ja katsokaa viereenne, niin näette rohkeita yhteistyön tekijöitä.

Me uskallamme visioida.
Me uskallamme uudistaa.
Meillä on rohkeutta kohdata tulevaisuus ja tehdä siitä parempi kaikille.

Hyvät ystävät!

Me olemme ottaneet yhteiskunnallisen aloitteen haltuumme. Kun pidämme siitä kiinni, voimme olla varmoja, että ihmisten arkea ja hyvinvointivaltiota kehitetään ja uudistetaan, eikä heikennetä ja pureta.

Kun tartumme ongelmiin ja tarjoamme ongelmiin ratkaisuja, voimme olla varmoja, että populistit eivät käytä ongelmia hyväksi. Ollaan siis rohkeita ja tehdään yhteistyötä nöyränä ja suurella sydämellä.

Kun SDP on rohkeimmillaan, SDP on parhaimmillaan.

Kiitos! Tack!

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Mäkisalo-Ropponen ehdottaa geeniteknologiavaltuutettua - ”eettiset seikat ja tietosuoja otettava huomioon”14.7.2018 15:42Tiedote

Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) ehdottaa geeniteknologiavaltuutetun viran perustamista Suomeen. Mäkisalo-Ropponen perustelee asiaa tietosuojalla ja eettisellä näkökulmalla. - Mitä enemmän asiaan perehdyn, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että tarvitsemme kansalaisten edun näkökulmasta riippumattoman tahon varmistamaan uuden teknologian soveltamista eettisesti kestävällä tavalla, kaikista polttavimmin kansalaisten tietosuojan takaamiseksi. Tietosuojasta ovat olleet huolissaan muun muassa terveysoikeuden professori, HUS:in ylilääkäri Lasse Lahtonen, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ja Bioetiikan instituutin hallituksen puheenjohtaja Heikki Saxén. Myös Saxén on ehdottanut geeniteknologiavaltuutetun viran perustamista Suomeen. - Jotta geeniteknologia saadaan palvelemaan ihmisiä ja ihmiskuntaa eettisesti oikein, on pidettävä huolta monista eettisistä näkökohdista, kaikista ajankohtaisimmin kansalaisten tietosuojasta ja siitä, etteivät heidän geenit

Skinnari: Kokoomuksen talouspolitiikka on nykyään SDP:n talouspolitiikasta puhumista7.7.2018 14:46Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari on tyytyväinen siihen, että kokoomus puhuu päivä päivältä enemmän SDP:n uudistuksista ja talouspoliittisista esityksistä. - Viime aikoina kokoomus on puhunut enemmän SDP:stä ja SDP:n esityksistä kuin omistaan. Se osoittaa selvästi, että yhteiskunnallinen aloite on Sosialidemokraateilla. Samalla muiden asioista puhuminen on ymmärrettävää, sillä kokoomuksella ei ole omia avauksia juuri ollut - populistisia ja vastuuttomia verolupauksia lukuun ottamatta. Verolupauksillaan Kokoomus on ehtinyt polttaa jo lähes 4 miljardia euroa verotuloja. Näyttää pahasti siltä, että kokoomuksen vaalikampanjasta tulee vielä sitä kuuluisaa Sari Sairaanhoitajaakin kalliimpi, Skinnari sanoo. Skinnari toteaa, että kun Kokoomuksen omat esitykset ovat olleet epärealistisia, puolue on joutunut keskustelemaan muiden puolueiden esityksistä. - Voisi sanoa, että Kokoomuksen talouspolitiikka on nykyään SDP:n talouspolitiikasta puhumista. Meille se sopii oikein hyvin. Mutta kylmä t

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme