Gummerus

Mediatiedote: 100 suomalaista perhosta on kattava tietopaketti perhoslajien elämästä keväästä syksyyn

1.4.2019 09:05:00 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Kevään kukoistuksen lähestyessä julkaisemme ajankohtaisen perhoskirjan 100 suomalaista perhosta (Gummerus). Kirjaan on valittu sata suomalaista perhoslajia, yleisiä mutta myös harvinaisia – sellaisia, jotka sävähdyttävät ja voivat osua helposti kenen tahansa eteen. Kirjan eläväiset lajiesittelyt innostavat havainnoimaan ja tutustumaan perhosiin sekä muihin luonnon hyönteisiin ja kasveihin.

”Ensimmäiset nokkosperhoset lähtevät liikkeelle jo maaliskuussa lämmenneillä etelärinteillä ja talojen seinustoilla. Huhtikuussa ilmaantuvat suruvaippa ja sitruunaperhonen, jotka saattavat istahtaa auringossa hupenevalle hangelle. Nämä, kuten hieman myöhemmin ilmaantuvat neitoperhonen ja liuskaperhonen, ovat talvehtineet aikuisena perhosena maastossa tai rakennuksissa. Kevätyksilöt ovat vanhoja ja siksi kuluneen näköisiä. Aikuisena talvehtiva perhonen voi elää jopa 10–11 kuukautta, mutta muuten perhosyksilön elinikä on 2–4 viikkoa.”

100 suomalaista perhosta opastaa tarkkailemaan luontoa ja tutustumaan ympäristöön perhosten kautta. Lajiesittelyt näyttävän kuvituksen ja levinneisyyskarttojen kanssa auttavat huomaamaan omalla lähiseudulla viihtyvät siivekkäät. Oppaan lopussa on havaintopäiväkirja, johon voi merkitä vuotuisia havaintojaan ja osallistua valtakunnalliseen päiväperhosseurantaan.

Kimmo Saarinen, Hannu Aarnio, Juha Jantunen, Pekka Ojalainen ja Tari Haahtela
Saarinen, Aarnio, Jantunen, Ojalainen ja Haahtela muodostavat tehoryhmän, joka on avannut perhosten maailmaa lukijoilleen jo 1980-luvulta lähtien. Perhoset ovat paitsi kaunis myös tärkeä aihe: ne kertovat ihmiselle välttämättömästä luonnon monimuotoisuudesta. Perhosten tarjoamat elämykset ja luonnossa kulkemisesta kumpuava hyvä mieli yhdistävät tekijöitä ja lukijoita.

Kimmo Saarinen, Hannu Aarnio, Juha Jantunen, Pekka Ojalainen ja Tari Haahtela
100 suomalaista perhosta 
240 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän tuottaja,
rosa-maria.kari@gummerus.fi, p. 050 477 9332

Kuvat

100 suomalaista perhosta
100 suomalaista perhosta
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) on tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana3.11.2026 11:30:00 EET | Tiedote

Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Palkittu tietokirjailija, tutkija Timo R. Stewart käy läpi teoksessaan konfliktin vaiheita poliittisesta, moraalisesta ja filosofisesta näkökulmasta. Teoksen esseet rakentavat näkyviin Gazan tuhon kaaren syksystä 2023 kevääseen 2026. Stewart avaa ajatuksiaan julkisesta keskustelusta ja siitä, millaista on työkseen tutkia ja kommentoida sotaa. Miten omaksua uupumatta tuskaa aiheuttavaa tietoa ja samalla olla tunteva ihminen?

Finlandia-voittaja Anni Kytömäki, huippukokki Toni Toivanen, kansainvälisen läpimurron tehnyt trilleristi Martta Kaukonen ja HS Vision arvostettu toimittaja Niclas Storås – Tutustu Gummeruksen kevään 2027 kirjoihin30.10.2026 13:00:38 EET | Tiedote

Kuka omistaa maan ja ketkä kuuluvat perheeseen? Näitä kysymyksiä pohtii Finlandia-voittaja Anni Kytömäen odotettu uutuusromaani Herttakaksikko, joka sukeltaa paperiteollisuuden varhaisvaiheisiin. Tanskalaisen, Suomeen talvella vierailulle saapuvan Ulrikka S. Gernesin Tyttö jätti huoneensa (suomennos Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka) on riipaiseva, omakohtainen romaani groomingista ja aikuisten välinpitämättömyydestä. Helen Garnerin Tämä murheen talo (suomennos Cristina Sandu) on kertovan tietokirjallisuuden klassikkoteos Australiasta. Selaa kevään kirjakatalogia.

Mitä 2010-luvulla oikein tapahtui? Lena Dunhamin Famesick (Gummerus) on suora ja viiltävä selonteko ajasta, jota leimasivat some, feminismi ja vihapuhe22.10.2026 08:42:54 EEST | Tiedote

Tv-sarjan Girls luojana tunnettu Lena Dunham pohtii kipeän rehellisessä teoksessaan julkisuutta, sairastamista, naiseutta sekä miellyttämisen tarvetta ja kysyy, onko omien luovien tavoitteiden toteuttaminen ollut kaiken tuskan ja uhrausten arvoista. Englanninkielinen alkuteos Famesick nousi keväällä heti ilmestyttyään myyntilistojen kärkeen. Helka Sivillin suomennos on nyt ilmestynyt.

Taina Latvalan audiodraamassa ollaan mustasukkaisia Venetsiassa – Rooleissa Eero Ritala ja Kreeta Salminen20.10.2026 09:24:46 EEST | Tiedote

Taina Latvalan audiodraamassa Karnevaaliyö (Gummerus) vietetään kymmenvuotishääpäivää sateisessa Venetsiassa. Teos jatkaa Gummeruksen Kohtaamisia-audiodraamasarjaa, jossa on julkaistu aiemmin Juha Itkosen Sivuraide (2024) ja Emmi Pesosen Yllätysaamiainen (2025). Intiimin hauska ja koskettava Karnevaaliyö tarkastelee rakkauteen, uskollisuuteen ja luottamukseen liittyviä kysymyksiä ja pohtii, missä menevät avioliiton rajat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye