Mediatiedote: Anders Blomin Veljeskunta on kattava tietoteos lobbauksesta Suomessa
4.10.2018 11:30:00 EEST | Gummerus | Tiedote
Teos painottaa yritysten ja työelämän tärkeää roolia politiikassa. ”Lobbaus on kansanvallan ilmentymä. Oikeus tulla kuulluksi on kansalaisten perusoikeus. Mielestäni yhteiskunnan demokraattisuutta ilmentää se, kuinka yhdenvertaisesti kansalaiset, yrityskansalaiset ja heidän eturyhmänsä voivat tulla kuulluksi”, Blom toteaa. Hän kuvaa hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kolmikantaisen yhteistyön kehitystä EU-korporatismiksi ja analysoi suomalaiseen järjestelmään kuuluvaa rakenteellista korruptiota.
Blom ottaa kirjassaan tarkasteluun finanssikriisin jälkeisen poliittisen neuvottomuuden. Nokian dream teamista oli tullut 2000-luvun alun tärkein poliittinen neuvonantaja Suomessa. Politiikka oli ”mennyt sekaisin” ja perinteinen teollisuus oli kriisissä. Esimerkkinä taloudellisesta jännitysnäytelmästä Blom kuvaa telakkateollisuuden pelastamispäätöstä. Ratkaisu tehtiin eduskunnan talousvaliokunnassa ja välikysymysäänestyksessä alkuvuodesta 2013. ”Hallitus liputti ulospäin yhtenäisyyttään. Todellisuudessa sen rivit olivat hajalla. Valtio pelasti telakan menemällä sen omistajaksi ja jatkamalla rahoitusta. Siihen tarvittiin kuitenkin lobbausta, jota harjoittivat ammattiliitot, alihankintayritykset, meriteollisuusyhdistys, Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen liitto”, Blom kertoo.
Veljeskunta peräänkuuluttaa Suomeen sitovia eettisiä menettelytapasääntöjä, joita useissa Euroopan maissa ja EU:n päätöksenteossa on jo käytössä. ”Elinkeinoelämän edunvalvonnassa olisi panostettava olennaisesti nykyistä enemmän EU-vaikuttamiseen ja naapurimaihimme sekä vahvistettava eduskunnan mahdollisuuksia vaikuttaa aikaisemmassa vaiheessa lainvalmisteluun esimerkiksi komitealaitosta aktivoimalla. Lisäksi Suomeen tarvitaan sitova läpinäkyvyysrekisteri lobbareiden määrittelemiseksi ja kirjaamiseksi”, Blom linjaa.
Teoksen lähdeaineisto on laaja, herkullinen ja osin salaista. Sitä tukevat lähes sadan merkittävän vaikuttajan kanssa käydyt keskustelut ja haastattelut.
Anders Blom
VTT Anders Blom (s. 1955) on entinen toimittaja ja yksi maan kokeneimmista ammattilobbareista. Hän on vaikuttajaviestintäyritys Eurofacts Oy:n perustajaosakas ja neuvonantaja. Vuosina 1997–2010 hän oli Perheyritysten liiton toimitusjohtaja. Blom väitteli tohtoriksi keväällä 2018 aiheesta Taloudelliset eturyhmät politiikan sisäpiirissä. Veljeskunta perustuu hänen väitöskirjaansa.
Veljeskunta – Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä
496 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sekä haastattelupyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Arvostelukappalepyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän harjoittelija, p. 050 477 9332,
rosa-maria.kari@gummerus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet 145-vuotiaan Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Miksi masentuneiden läheisten tarinoita ei kerrota? Tärkeä ja kaivattu tietokirja ilmestyy 5.3.10.2.2026 08:40:25 EET | Tiedote
”En alkanut kirjoittaa tätä kirjaa siksi että ajattelisin tarinani olevan ainutlaatuinen tai erityisen traaginen – päinvastoin. Uskon, että se on hyvin tavanomainen, loputtoman arkinen ja tilastollisesti jopa naurettavan yleinen. Silti se on harvoin kuultu. Siitäkin huolimatta, että mielenterveydestä puhutaan yhä enemmän. Olen masentuneen ihmisen puoliso.”
Kiitetyn ja palkitun runoilijan kokoelmassa puhkeaa täysi kukoistus9.2.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Milka Luhtaniemen kolmannessa runokokoelmassa luonnon ja havaitsemisen kerroksellisuudet avautuvat häikäisevinä säkeinä. Kalevi Jäntin palkinnon edellisestä teoksestaan Tauoton (Gummerus 2024) saaneen Luhtaniemen tuotannossa luontoteemat nousevat keskeisiksi. Nyt ilmestyvän Häikäisy-kokoelman (Gummerus) runot vievät niitylle loppukesän kukoistukseen ja runsauteen. Kirkas ja riisuttu ilmaisu kurottaa kohti leikillisyyttä ja puheenpaloa.
Kiinalainen kirjailmiö 19:stä hanttihommasta kysyy, mikä tuo elämään merkityksen5.2.2026 14:15:36 EET | Tiedote
Kirjailija Hu Anyanin muistelmateos Pikalähettinä Pekingissä – Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa (Gummerus) avaa ikkunan nyky-Kiinaan, kuvaa näkymättömiin jäävien työläisten rankkaa arkea, ja kasvaa pohtimaan universaaleja, mielekkään elämän kysymyksiä. Viraalista blogikirjoituksesta alkunsa saanut esikoisteos on noussut Kiinassa todelliseksi sukupolvi-ilmiöksi, ja kirjan käännösoikeudet on myyty 19 kielialueelle.
Riko Saatsille ensimmäinen Karelia-kirjallisuuspalkinto31.1.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Lieksasta kotoisin olevan Riko Saatsin suistamolaisesta evakkoperheestä kertova romaani Yönistujat (Gummerus) saa nyt ensimmäistä kertaa jaettavan Karelia-kirjallisuuspalkinnon. Kirjailijan oman suvun kohtaloista ammentava romaani tekee näkyväksi uhanalaisen karjalan kielen ja kulttuurin, jolle ei ollut tilaa 1950-luvun Suomessa. Karelia-palkinnon, 20 000 euroa, myöntää Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö.
Kaarlen palkinnot kirjailija Juha Itkoselle, tietokirjailija Noora Vaaralalle ja suomentaja Antero Tiittulalle30.1.2026 21:00:00 EET | Tiedote
Kaarlen palkinnon kaunokirjailijalle saa Juha Itkonen romaanistaan Huomenna kerron kaiken. Kaarlen tietokirjapalkinto myönnetään Noora Vaaralalle taiteilija Reidar Särestöniemen elämäkerrasta Sarviini puhkeaa lehti. Suomentaja Antero Tiittula palkitaan vuonna 2025 ilmestyneistä laatukäännöksistä Barbara Kingsolverin romaanille Demon Coppperhead ja Richard Powersin romaanille Alkumeri. Kaarlen palkinnot on nimetty Gummeruksen perustajan Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
