Gummerus

Mediatiedote: Kirja antisankari Jeesuksesta, punkista ja kirkon kriisistä

12.9.2019 08:00:00 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Vantaalaiseksi ammattikouludropoutiksi itseään luonnehtiva pappi Henrik Wikström kirjoittaa rohkeasti kirkon kriisistä 2000-luvulla. Kirjassaan Mitä Jeesus tekisi? (Gummerus) hän pohtii Jumalaa, tabuja, sankareita ja antisankareita, miehen ja naisen rooleja yhteiskunnassamme, rakkautta, hyvyyttä ja pahuutta. Lisäksi Wikström peräänkuuluttaa rohkeutta elää. ”Todelliset antisankarit eivät downshiftaa, he upshiftaavat siihen asti, että päätyvät ristille.”
Henrik Wikström, kuva: Kaisu Jouppi
Henrik Wikström, kuva: Kaisu Jouppi

”Kirjoitin tämän kirjan ihmisille, jotka ovat todennäköisesti jo vieraantuneet kirkosta, mutta joiden sydämellä on edelleen kysymys Jumalasta”, Henrik Wikström kertoo. Hän näkee alkukirkon aikansa punkliikkeenä, muutosta etsivien toisinajattelijoiden yhteisönä, ja uskoo, että kirkko voi selviytyä kriisistään, jos se ymmärtää nähdä Jeesuksen antisankarina ja osaa haastaa itsensä muutoksiin.

"Jumala on uljas peto, metsän kuningas, ei pyhän kokemisella itseään kaupittelevan kirkkolaitoksen brändi ja tuote eikä isojen kaupunkien vihervasemmistoa kosiskelevien seurakuntalehtien ”suuri tuntematon liberaali”. Pyhää ei voi olla ilman pelkoa, jännitystä ja seikkailua, pelastumista ei ilman vaaraa ja suuria tarinoita. Hyvä sotatarina on kiinnostavampi kuin se jännittävin, mikä moraalista karmaansa varjelevalle neurootikolle voi tapahtua: hybridiautolla saadut ylinopeussakot."

Henrik Wikström
Henrik Wikström on työskennellyt 15 vuotta pappina. Tällä hetkellä hän toimii Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Agricola-liikkeen toiminnanjohtajana ja yhteisön rakentajana. 1970-luvun alussa syntyneenä hän varttui kaksinapaisessa maailmassa, ydinsodan varjossa – aikuisena hän huomasi lapsuutensa sisältäneen ihmiskunnan viimeiset selkeät päivät.
Wikström arvostaa mekaanisia kojeita niiden alastoman rehellisyyden vuoksi. Hän unelmoi maailmasta, jossa aikuiset olisivat vapaita työpaikkojen roolileikeistä ja kytköksissä alkukantaisempaan ihmisyyteen.

Mitä Jeesus tekisi – Kirkko ja 2000-luvun kapina
154 sivua
Kirja ilmestyy 23.9.2019

Lisätietoja sekä vedos- ja haastattelupyynnöt: eeva.herrainsilta@gummerus.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henrik Wikström, kuva: Kaisu Jouppi
Henrik Wikström, kuva: Kaisu Jouppi
Lataa
Henrik Wikström, kuva: Kaisu Jouppi
Henrik Wikström, kuva: Kaisu Jouppi
Lataa
Mitä Jeesus tekisi?
Mitä Jeesus tekisi?
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Finlandia-voittaja Anni Kytömäki, huippukokki Toni Toivanen, kansainvälisen läpimurron tehnyt trilleristi Martta Kaukonen ja HS Vision arvostettu toimittaja Niclas Storås – Tutustu Gummeruksen kevään 2027 kirjoihin30.10.2026 13:00:38 EET | Tiedote

Kuka omistaa maan ja ketkä kuuluvat perheeseen? Näitä kysymyksiä pohtii Finlandia-voittaja Anni Kytömäen odotettu uutuusromaani Herttakaksikko, joka sukeltaa paperiteollisuuden varhaisvaiheisiin. Tanskalaisen, Suomeen talvella vierailulle saapuvan Ulrikka S. Gernesin Tyttö jätti huoneensa (suomennos Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka) on riipaiseva, omakohtainen romaani groomingista ja aikuisten välinpitämättömyydestä. Helen Garnerin Tämä murheen talo (suomennos Cristina Sandu) on kertovan tietokirjallisuuden klassikkoteos Australiasta. Selaa kevään kirjakatalogia.

Mitä 2010-luvulla oikein tapahtui? Lena Dunhamin Famesick (Gummerus) on suora ja viiltävä selonteko ajasta, jota leimasivat some, feminismi ja vihapuhe22.10.2026 08:42:54 EEST | Tiedote

Tv-sarjan Girls luojana tunnettu Lena Dunham pohtii kipeän rehellisessä teoksessaan julkisuutta, sairastamista, naiseutta sekä miellyttämisen tarvetta ja kysyy, onko omien luovien tavoitteiden toteuttaminen ollut kaiken tuskan ja uhrausten arvoista. Englanninkielinen alkuteos Famesick nousi keväällä heti ilmestyttyään myyntilistojen kärkeen. Helka Sivillin suomennos on nyt ilmestynyt.

Taina Latvalan audiodraamassa ollaan mustasukkaisia Venetsiassa – Rooleissa Eero Ritala ja Kreeta Salminen20.10.2026 09:24:46 EEST | Tiedote

Taina Latvalan audiodraamassa Karnevaaliyö (Gummerus) vietetään kymmenvuotishääpäivää sateisessa Venetsiassa. Teos jatkaa Gummeruksen Kohtaamisia-audiodraamasarjaa, jossa on julkaistu aiemmin Juha Itkosen Sivuraide (2024) ja Emmi Pesosen Yllätysaamiainen (2025). Intiimin hauska ja koskettava Karnevaaliyö tarkastelee rakkauteen, uskollisuuteen ja luottamukseen liittyviä kysymyksiä ja pohtii, missä menevät avioliiton rajat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye