Gummerus

Mediatiedote: Megasuosittu viihdekirjailija Nora Roberts tekee uuden aluevaltauksen kirjoittamalla dystopiaa

9.1.2019 11:40:20 EET | Gummerus | Tiedote

Jaa
Romanttisen jännityksen mestari Nora Roberts tekee uuden aluevaltauksen dystooppiseen maailmaan sijoittuvalla uutuuskirjallaan Ensimmäinen vuosi (Gummerus). Ensimmäinen vuosi käynnistyy, kun maapallolla alkaa levitä hengenvaarallinen pandemia ja maailma ajautuu kaaokseen. On myös selviytyjiä ja heillä uudenlaisia, yllättäviä voimia – osa käyttää niitä hyvään, osa pahaan. Maailman suosituimpiin kirjailijoihin lukeutuvan Robertsin kirjoja on myyty kansainvälisesti yli 500 miljoonaa kappaletta, Suomessakin yli miljoona kirjaa.

Sitä kutsutaan Surmaksi. Tautia, joka alkaa levitä Skotlannin maaseudulta kylmänä uudenvuodenaattona. Miljoonat ja miljoonat sairastuvat ja menehtyvät, mutta on myös selviytyjiä ja heidän joukossaan niitä, joissa syntyy uudenlaisia kykyjä. Newyorkilainen Lana pystyy siirtämään esineitä tahdonvoimalla. Uutistoimituksen harjoittelija Fred osaa loihtia valoa pimeyteen. Jonah, ensihoitaja, kykenee näkemään tulevaisuuteen. Mutta Surma vaikuttaa ihmisiin myös päinvastaisella tavalla, ja valon rinnalle nousee synkkiä voimia. Kun elämä käy kaupungissa tukalaksi, Lana ja muut lähtevät etsimään turvapaikkaa muualta. Vaikka maailma ympärillä tuhoutuisi, heillä on toisensa – ja loppua seuraa uusi alku.

”En usko demoneihin. Se on totta. Olen kuitenkin nähnyt jotain, joka aiemmin tuntui uskomattomalta. Olen nähnyt, miten kaunista ja ihmeellistä se on. Myös heitä, jotka tunnetaan nimellä Kummat – heissä on valoa ja pimeyttä niin kuin meissä kaikissa – kerätään ja viedään testattavaksi. Pelkään, että meitä ei tuhoa H5N1-X:n jälkeensä jättämä kaaos, vaan ihmiset, jotka antautuvat kaaokselle. He uhkaavat meitä pelolla, väkivallalla, vapauksien rajoittamisella.”

Nora Roberts osoittaa jälleen kykynsä uusiutua. Hänen käsissään on syntynyt dystopia, jossa tasapainottelevat toivo ja kaaos, hyvä ja paha. Robertsille tyypilliseen tapaan kaiken keskiössä on kuitenkin ihmiset, jotka tukevat toisiaan.

Nora Roberts
Marylandissa Yhdysvalloissa asuva Nora Roberts on maailman suosituimpia kirjailijoita. Hän on kirjoittanut yli 200 teosta, joista lähes jokainen on ollut New York Timesin bestseller-listalla. Heti ilmestyttyään bestseller-listalle noussut Ensimmäinen vuosi käynnistää Nora Robertsilta uuden eeppisen trilogian, jonka seuraavat osat ilmestyvät kesällä 2019 ja alkuvuodesta 2020. 

Nora Roberts, Ensimmäinen vuosi
Alkuteos Year One
Suomentanut Lauri Sallamo, Heidi Tihveräinen
404 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän tuottaja, p. 050 477 9332, rosa-maria.kari@gummerus.fi

Kuvat

Ensimmäinen vuosi
Ensimmäinen vuosi
Lataa
Nora Roberts, kuva: Bruce Wilder
Nora Roberts, kuva: Bruce Wilder
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Lähes 60 kielelle käännetyn brittiläis-turkkilaisen kirjailijan romaanissa yksi vesipisara yhdistää kolmea merkittävää elämää24.9.2026 13:15:01 EEST | Tiedote

Elif Shafak on palkittu brittiläis-turkkilainen kirjailija, joka tunnetaan naisten oikeuksien, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien sekä sananvapauden puolestapuhujana. Taivaalla virtaavat joet (Gummerus) on tarina yhdestä runosta, kahdesta suuresta joesta ja kolmesta merkittävästä elämästä. Se käsittelee identiteettiä, menetystä, historian painoa, ihmisten välistä yhteyttä ja veden aina läsnä olevaa myyttistä voimaa ja muistia.

ENNAKKOTIEDOTE: LitRPG-genren kuumin kirja suomeksi – Dungeon Crawler Carl -sarjan kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta22.9.2026 11:37:05 EEST | Tiedote

LitRPG eli Literary Role-Playing Game on kansainvälisessä nosteessa oleva kirjallisuusgenre, jossa romaanin tarinassa ja maailmassa on viitteitä ja sääntöjä video- ja roolipeleistä. Genren kuumin kirjailijanimi on yhdysvaltalainen Matt Dinniman Dungeon Crawler Carl -menestyssarjallaan. Häpeilemättömän viihdyttävän, scifiä, roolipeliä ja tosi-tv:tä yhdistävän sarjan käännösoikeudet on myyty 31 kielialueelle ja siihen kuuluvia romaaneja on myyty maailmalla jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (Gummerus) ilmestyy Päivi Honkapään suomentamana 12.10.2026.

EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.

ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote

Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.

Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye