Mediatiedote: Minna Rytisalon romaani Rouva C. sai Vuoden kirja -palkinnon
Rouva C. on ensimmäinen fiktiivinen romaani Minna Canthista. Se kertoo kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan nuoruusvuosista sekä avioliitosta Ferdinand Canthin kanssa. Romaani kuvaa millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas.
Palkintoraati luonnehtii voittajaromaania seuraavasti: ”Lehtorin rouva Canth elää onnelliseksi kasvavan avioliiton, jossa puolisot yhdessä työskentelevät tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta. Kannustavan hengenheimolaisen tuki vie rouvaa eteenpäin vielä silloinkin, kun työtä on jatkettava yksin. Edelläkävijän osa ja itsensä alttiiksi asettaminen ei vaadi paljon, vaan kaiken. Vaikuttava romaani avaa ikkunan historiallisen henkilön yksityiseen maailmaan.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Tuleva (Gummerus) on Voima-bestsellerin kirjoittajan Naomi Aldermanin viiltävä kuvaus tekoälyajan superrikkaista somemoguleista ja vallan keskittymisestä19.9.2024 12:40:16 EEST | Tiedote
Miten pelastaa maailma teknologiajättien ahneudelta? Tuleva (Gummerus) on hauska ja pelottava kuvaus maailmasta, joka on jo täällä. Voima-romaanista tunnettu Naomi Alderman on Margaret Atwoodin manttelinperijä.
Esikoiskirjailija Linnea Kuuluvaisen Metsän peiton käännösoikeudet Kroatiaan18.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Linnea Kuuluvaisen kiitetyn esikoisromaanin Metsän peiton (Gummerus) käännösoikeudet on myyty Kroatiaan. Helsinki Literary Agency HLA:n tiedotteen mukaan kirjan julkaisee spekulatiiviseen fiktioon keskittynyt kustantamo Hangar 7. Maaliskuussa ilmestynyt Metsän peitto on kiehtova ja kielellisesti vangitseva romaani mielen järkkymisestä, metsästä, joka kärkkyy ihmisiä, ja kahdesta nuoresta naisesta, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa.
Vakoojia, juonitteluja ja katkeria valtataisteluita – Aslak Noren romaanissa norjalainen mahtisuku kamppailee maailmanpolitiikan ytimessä17.9.2024 08:37:00 EEST | Tiedote
Norjan eliittijoukoissa Bosniassa palvellut palkittu kirjailija Aslak Nore jatkaa sukusaagaa Falckin perheen valtataisteluista. Hänen Succession-tv-sarjaan verrattuja romaaneitaan Meren hautausmaa (Gummerus 2023) ja Pohjoisen perintö (Gummerus 2024) on myyty Norjassa yli 80 000 kappaletta ja kirjojen käännösoikeudet on myyty 17 maahan. Pohjoisen perintö kääntää katseen Jäämeren hyisille vesille, Huippuvuorille ja Kirkkoniemeen, missä Norjan ja Venäjän väliset jännitteet alkavat kiristyä.
Moninkertaisesti palkittu ruotsalaisdekkaristi Camilla Grebe kirjoitti karmivan jännärin tv- ja elokuva-alalla työskentelevän poikansa Carl-David Pärsonin kanssa16.9.2024 10:49:24 EEST | Tiedote
Ruotsin vuoden 2023 parhaaksi rikosromaaniehdokkaaksi noussut Vaihdokkaat (Gummerus) on äiti–poika-kirjoittajaduon ensimmäinen yhteinen teos. Tummasävyinen ja pahaenteinen psykologinen trilleri pitää sisällään jännitteisiä ihmissuhteita, yllätyksellisiä käänteitä ja klassista mökkikauhua.
ENNAKKOTIEDOTE: Mitä tapahtuu, kun lopettaa tottelemisen? Tuija Pehkosen Ei enää kiltti tyttö (Gummerus) ilmestyy 2.10.13.9.2024 10:49:56 EEST | Tiedote
Monet naiset on kasvatettu kilteiksi, ahkeriksi ja tunnollisiksi – ja myöhemmin he ovat havahtuneet siihen, että näistä odotuksista on kasvanut ympärille ahdas lokero. Toimittaja-juontaja Tuija Pehkonen pyrki hänkin vastaamaan tunnollisesti odotuksiin, kunnes havahtui urallaan epäreiluun kohteluun ja kohtuuttomiin vaatimuksiin. Ei enää kiltti tyttö – Oppitunteja tottelemattomuudesta (Gummerus) ilmestyy 2.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme