Gummerus

Mediatiedote: Omakohtainen esikoisromaani kertoo suomalaisgraafikon vuodesta kiinalaisessa pelifirmassa

Jaa
Roviollakin työskennellyt Emma Kantanen on Aalto-yliopistosta valmistunut taiteen maisteri, peligraafikko, kuvataiteilija ja kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Nimi jolla kutsutaan öisin (Gummerus) tutustuttaa lukijan pekingiläiseen työ- ja yöelämään. Se on rohkea ja hurja tutkimusmatka vieraaseen kulttuuriin, uusiin ihmissuhteisiin ja identiteettiin puhelimen automaattikääntäjän ja vaistojen toimiessa kompassina.
Emma Kantanen, kuva: Marek Sabogal
Emma Kantanen, kuva: Marek Sabogal

Työpaikka Kiinan Piilaaksoksi kutsutulla Zhongguancunin alueella toimivassa pelifirmassa tuntuu nuoresta graafikosta matkaan lähtiessä mahdollisuudelta johonkin, jota Suomessa ei osattu tai haluttu nähdä. Työ hirviömäisen kokoisessa firmassa osoittautuu ”uudistetun version” tekemiseksi suositusta Candy Crush -pelistä. Työpäivät ovat pitkiä, kuten Suomessakin, mutta vapaapäivien ja lomien olemattomuus yllättävät. Ostoskeskuksen yläkerrassa sijaitseva toimisto on niin ahdas, että jalkoja ei mahdu suoristamaan pöydän alla ja hiirimatto taipuu mutkalle oman piirtopöydän ja naapurin näppäimistön välissä.

"Firma ei tarjonnut minulle sen kummempaa perehdytystä. Eikä Chan ollut kertonut työnkuvastani aiemminkaan mitään. Uskomatonta, että sain tietää niin tärkeistä asioista, kuten projektimme sisällöstä ja uudesta työtehtävästäni, vasta ensimmäisenä työpäivänäni. Vaikka samalla se ei tuntunut olevan salaisuus, kukaan ei ollut vain nähnyt syytä kertoa minulle tästä aiemmin. Suomessa Rovio oli vaipunut lähes sekasorron valtaan, kun ikkunanpesijä saapui yllättäen pesemään ikkunoita."

Yksinäisyyden tunne alkaa helpottaa vasta, kun salaperäinen lala-ryhmä tarvitsee apua julisteiden suunnitteluun Pekingin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen keskukselle. WeChatissa ja maanalaisessa Tong-baarissa kokoontuva lesbojen ryhmä avaa oven kätkettyyn maailmaan. Mutta kuten työelämässä, vallitsee tässäkin yhteisössä tiukka hierarkia ja kielimuurin takia hitaasti avautuvat säännöt, joiden kyseenalaistaminen näkyy mustelmina iholla.

”'Oletko T vai P', oli ensimmäinen minulle esitetty kysymys. Toistin kysymyksen ymmälläni. En tiennyt, oliko kyse jonkinlaisesta slangista, jota en ymmärtänyt, vai reistailiko automaattikääntäjä."

”Minulla oli tarve tulla määritellyksi jonain muuna kuin pelkkänä ulkomaalaisena. Lalojen kanssa minulla oli yhteistä kokemuspohjaa, vaikka olin asunut Kiinassa vasta vähän aikaa. Yhteiskunnalliset seikat ja aktivismi herättivät minussa tunteen, että voisin vaikuttaa johonkin tärkeään. En voi väittää, etteikö minua olisi ajanut eteenpäin myös silkka uteliaisuus, joka vain voimistui kun mukaan tuli vaaran tunnetta ja ymmärsin konkreettisesti, kuinka maan alla lalat tosiasiassa olivat”, Emma Kantanen kertoo.

Emma Kantanen
Emma Kantanen (s.1989) on Aalto-yliopistosta valmistunut taiteen maisteri ja peligraafikko, jonka vapaa-ajan täyttävät kuvataide, sarjakuvat ja kirjoittaminen. Hän kokee itsensä ennen kaikkea tarinankertojaksi.

Emma Kantanen, Nimi jolla kutsutaan öisin
430 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi


Arvostelukappalepyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän tuottaja,
rosa-maria.kari@gummerus.fi,p. 050 477 9332

Kuvat

Emma Kantanen, kuva: Marek Sabogal
Emma Kantanen, kuva: Marek Sabogal
Lataa
Nimi jolla kutsutraan öisin, kansi: Jenni Noponen
Nimi jolla kutsutraan öisin, kansi: Jenni Noponen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Ennakkotiedote: Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät näyttää, että säästäminen ei ole tylsää eikä sijoittaminen vaikeaa11.4.2024 08:41:55 EEST | Tiedote

Mitä tarkoittavat inflaatio, bruttokansantuote ja valtionvelka? Miten opettelet säästämään eli antamaan rahaa itsellesi? Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät (Gummerus) kertoo rennosti ja ymmärrettävästi kaiken tarpeellisen niin kansantaloudesta kuin oman talouden budjetoinnista helposti sisäistettävässä muodossa. Kirja osoittaa, että kun ymmärtää taloutta, tulee samalla ottaneeksi oman elämänsä haltuun. Sijoitusopas ilmestyy 15.4.

ENNAKKOTIEDOTE: Miltä konkurssi, maksuhäiriömerkintä ja ulosotto tuntuvat?10.4.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Sadoillatuhansilla suomalaisilla on maksuhäiriömerkintä. Heitä käsitellään julkisuudessa usein joko varoittavina esimerkkeinä tai harmaana massana. Sanna Kurosen Suojaosuus – Elämää ulosotossa (Gummerus) on rohkea ja omaääninen kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun menestyvän yrittäjän elämäntapa vaihtuu konkurssiin, maksuhäiriöön ja ulosottoon. Miltä tuntuu, kun ei saa omistaa mitään ja palkasta saa käteen vain lainsäätäjän hyväksi katsoman siivun, suojaosuuden?​​ Kirja ilmestyy 8.5.

Tutustu Anni Kytömäen Mirabilikseen ja muihin tulevan kirjasyksyn ihmeisiin – Gummeruksen kesän ja syksyn kirjaluettelo on julkaistu5.4.2024 13:39:40 EEST | Tiedote

Finlandia-palkitun Anni Kytömäen syyskuussa ilmestyvä Mirabilis on yksi ensi syksyn odotetuimmista romaaneista. Uutuusromaanit ilmestyvät myös muun muassa Matti Röngältä, Heikki Aittokoskelta, Antti Röngältä, Siiri Enorannalta, Michael Cunninghamilta ja Tessa Hadleylta. Tietokirjojen ystäviä hemmotellaan Laura Arffmanin kirjoittamalla maastohiihtäjä Krista Pärmäkosken tarinalla, Annie Ernaux´n uudella muistelmasuomennoksella, Tuija Pehkosen Ei enää kiltti tyttö -teoksella sekä 80 vuotta sitten syntyneen kulttikirjailija Timo K. Mukan elämäkerralla, jonka kirjoittaa runoilija Sini Silveri.

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye