Mediatiedote: Ranskalaisfeministi Mona Chollet’n tietokirja noitavainoista on ajankohtainen puheenvuoro maailmalla jylläävästä naisvihasta
19.9.2019 08:47:54 EEST | Gummerus | Tiedote

Mona Chollet tutkii tietokirjassaan Euroopan ja Yhdysvaltojen noitavainoja ja niiden seurauksia. Vainot lisäsivät naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja tukahduttivat erilaisen tavan elää. Noidiksi tuomitut olivat usein yksin eläviä, lapsettomia tai vanhoja naisia. Syytteeseen saattoi riittää se, että sanoi vastaan miehelle, puhui liian kovalla äänellä tai oli seksuaalisesti hieman liian vapautunut.
Chollet’n mukaan vainoilla on ollut merkittävä vaikutus siihen, miten nykynaisen elintilaa rajoitetaan: ”Jos noitavainoja ei olisi ollut, eläisimme luultavasti hyvinkin erilaisissa yhteiskunnissa.”
Naisvainoista henkilökohtaisesti ja elävästi kertova Naisia vai noitia? on ollut Ranskan myydyimpien tietokirjojen listalla jo toista vuotta. Kirja on myös kriittinen puheenvuoro yhteiskunnasta, jossa naisten alistaminen on kulkenut rinnakkain luonnon alistamisen kanssa. Se pohtii myös, miksi miksi noidista on tullut nykyfeministeille esikuvia.
Mona Chollet
Mona Chollet on ranskalainen eturivin feministi, kirjailija ja toimittaja. Chollet toimii Le Monde Diplomatique -lehden päätoimittajana ja kirjoittaa sen ohella suosittua La Meridienne -blogia. Hänen aikaisemmat kirjansa käsittelevät muun muassa kauneuden ja kodin historiaa naisnäkökulmasta.
Mona Chollet, Naisia vai noitia? – Naisvainot ennen ja nyt
Alkuteos Sorcierès. La puissance invaincue des femmes
Suomentanut Taina Helkamo
254 sivua
Lisätietoja: eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt: rosa-maria.kari@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiRosa-Maria KariMarkkinointiviestinnän tuottaja
Puh:050 477 9332rosa-maria.kari@gummerus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Lähes 60 kielelle käännetyn brittiläis-turkkilaisen kirjailijan romaanissa yksi vesipisara yhdistää kolmea merkittävää elämää24.9.2026 13:15:01 EEST | Tiedote
Elif Shafak on palkittu brittiläis-turkkilainen kirjailija, joka tunnetaan naisten oikeuksien, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien sekä sananvapauden puolestapuhujana. Taivaalla virtaavat joet (Gummerus) on tarina yhdestä runosta, kahdesta suuresta joesta ja kolmesta merkittävästä elämästä. Se käsittelee identiteettiä, menetystä, historian painoa, ihmisten välistä yhteyttä ja veden aina läsnä olevaa myyttistä voimaa ja muistia.
ENNAKKOTIEDOTE: LitRPG-genren kuumin kirja suomeksi – Dungeon Crawler Carl -sarjan kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta22.9.2026 11:37:05 EEST | Tiedote
LitRPG eli Literary Role-Playing Game on kansainvälisessä nosteessa oleva kirjallisuusgenre, jossa romaanin tarinassa ja maailmassa on viitteitä ja sääntöjä video- ja roolipeleistä. Genren kuumin kirjailijanimi on yhdysvaltalainen Matt Dinniman Dungeon Crawler Carl -menestyssarjallaan. Häpeilemättömän viihdyttävän, scifiä, roolipeliä ja tosi-tv:tä yhdistävän sarjan käännösoikeudet on myyty 31 kielialueelle ja siihen kuuluvia romaaneja on myyty maailmalla jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (Gummerus) ilmestyy Päivi Honkapään suomentamana 12.10.2026.
EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.
ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote
Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.
Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



