Ruisrock

Megan Thee Stallion ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin

Jaa
Uusia artistijulkistuksia festivaalille ovat myös beabadoobee, Polo G, Anne-Marie ja Turnstile. Kotimaisista nimistä festivaalilla nähdään muun muassa Jesse Markin ja F. Ruisrock juhlitaan 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa.

Ruisrockiin kiinnitetty yhdysvaltalaisartisti Megan Thee Stallion on vakiinnuttanut asemansa räpnimien kärkikastissa. Isoja hittejä julkaissut artisti on nimetty mediassa muun muassa vuoden räppäriksi ja viime vuonna ilmestynyt Good News vuoden debyyttialbumiksi. Artisti uskaltaa ottaa myös kantaa. Kolminkertainen Grammy-voittaja on kirjoittanut mustien naisten oikeuksista The New York Timesiin, ja yhdysvaltalainen Time-lehti listasi hänet viime vuonna sadan vaikuttavimman ihmisen joukkoon.

Ruisrockissa nähdään sunnuntaina myös indieilmiö ja vaihtoehtopopin soihdunkantaja beabadoobee, jonka ensijulkaisu Coffee keräsi satojatuhansia kuunteluita vain päivissä. Uskomattomaan nousukiitoon lyhyessä ajassa kiihdyttänyt artisti on kerännyt itselleen omistautuneen fanikunnan ja saanut kriitikoilta ylistystä.

Festivaalin ohjelmaa vahvistavat niin ikään megatähtien joukkoon noussut yhdysvaltalaisräppäri Polo G ja maailmanluokan poplaulaja, brittiläinen Anne-Marie. Yhdysvaltain Baltimoresta ponnistava Turnstile venyttää puolestaan hardcorepunkin rajoja. Bändin kolmas studioalbumi, viiden tähden arvioita kerännyt Glow On ilmestyi elokuun lopussa.

Kotimaisista artisteista Ruisrockin kattausta täydentävät kriitikoiden hehkuttama Jesse Markin, suomalaista hiphop-kenttää uudistava F, debyyttialbumia valmisteleva Louie Blue ja improvisaatioon perustuvilla live-esiintymisillä ihastuttava Arppa. Uusia kiinnityksiä ovat myös ABREU, costee, PyhimysEvelina, jambo ja william.

Ruisrock järjestetään 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa talven aikana. Festivaalin liput ovat myynnissä Tiketissä, ja osa lipputyypeistä on varattu loppuun. Hotellipaketteja festivaalille myy Visit Turku.

17.11. mennessä julkaistut artistit:

Major Lazer (US)
Martin Garrix (NL)
Megan Thee Stallion (US)
Anne-Marie (UK)
beabadoobee (UK)
girl in red (NO)
Polo G (US)
The Ark (SE)
Turnstile (US)
Antti Tuisku
Haloo Helsinki!
JVG
Tehosekoitin
ABREU
Behm
Gasellit
Ellinoora
Erin
Evelina
Kaija Koo
Maustetytöt X Agents
Mikael Gabriel
Olavi Uusivirta
Pyhimys
Ruusut
SANNI
Vesala
william
Arppa
costee
Erika Vikman
F
Hassan Maikal
Ida Paul & Kalle Lindroth
jambo
Jesse Markin
Kube
Louie Blue
Luukas Oja
Mouhous
Pihlaja
Rosa Coste
Ursus Factory
Viivi
Yeboyah

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi


Kiira Koskela
Tiedottaja
+358 40 554 0306
kiira@ruisrock.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ruisrock
Urho Kekkosen katu 4-6 B, 5. krs
00100 Helsinki

http://www.ruisrock.fi

RUISROCK

Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Festivaalia vietetään 5.–7.7.2024 Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. 
 
Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ruisrock

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye