Ranka Kustannus Oy

Melodisen metallin lähettiläältä Ember Fallsilta neljän coverbiisin EP

Jaa
Tamperelainen modernia melodista metallia soittava Ember Falls julkaisee tänään, perjantaina 10.6. neljän coverbiisin kokoelman. Experiments-nimeä kantava EP kokoaa yhteen kaksi aiemmin julkaistua coveria sekä kaksi uutta versiointia.

Ember Fallsin tuore EP Experiments on kokoelma bändin näkemyksistä kolmesta menneiden vuosien metallihitistä. EP:llä on mukana 20.5. julkaistu versio In Flames -klassikosta Cloud Connected, jonka bändi pääsee esittelemään nyt myös instrumentaalisovituksena. In Flames -versioinnit saavat seurakseen viime joulukuussa julkaistun Blind Channel -coverin Over My Dead Bodyn sekä bändin tulkinnan brittiläisen vaihtoehtometallin kärkinimen Bring Me The Horizonin kappaleesta Avalanche

Experiments-EP on meille nimensä mukaisesti melko kokeellinen monella tapaa. Kyseessä on meidän ensimmäinen cover-julkaisu”, bändi kommentoi.

Siinä missä Over My Dead Body ja Avalanche tarjoilevat maltillisemmat, alkuperäisille versioille uskollisemmat tulkinnat, In Flames -klassikkoon tarttuminen oli bändille kokeilullisempi projekti:

Versiomme Cloud Connectedista on tutkimusmatka siihen, mitä uutta Ember Fallsilla on tarjota, kun työstettävänä on tunnettu metallikappale. Laaja orkestrointi ja seikkailunhaluinen temaattinen rakenne antavat tälle klassikkokappaleelle uuden tunnelman, josta toivomme ihmisten pitävänTämä on meidän tribuuttimme suurelle melodisen death metalin pioneerille In Flamesille.

Keskustelu Ember Fallsin tribuutista on käynyt kuumana ja siihen on voinut osallistua muun muassa Radio Rockin Rautaa vai Roskaa -äänestyksessä tällä viikolla. Ota Cloud Connected ja muut Experiments-EP:n versioinnit kuunteluun alla olevasta linkistä ja osallistu keskusteluun!

Ember Falls: Experiments

Bändin livekunnon pääsee myös todistamaan kuluvan vuoden aikana ympäri Suomea. Seuraava veto on juhannuksena Nummirockissa ja syksyllä he liittyvät Dead By Aprilin seuraan DBA:n Suomen-kiertueelle. 

Tulevat keikat:

22.06.2022 – KAUHAJOKI, Nummirock Metal Festival
13.08.2022 – KOTKA, Dark River Festival
03.10.2022 – TAMPERE, Pakkahuone | w. Dead By April (SWE)
04.10.2022 – JYVÄSKYLÄ, Lutakko | w. Dead By April (SWE)
05.10.2022 – HELSINKI, Vanha Ylioppilastalo | w. Dead By April (SWE)
05.11.2022 – JOENSUU, Kerubi | w. Dead By April (SWE)
06.10.2022 – SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo | w. Dead By April (SWE)
07.10.2022 – OULU, Club Teatria | w. Dead By April (SWE)
08.10.2022 – TURKU/TUKHOLMA, Nordic Metal Cruise

Ember Falls on
Tuomas Välimaa – laulu
Jussi Laakso – kitara
Kalle Laakso – kitara & örinät
Olli Heino – basso ja tuotanto
Jussi Saurio – rummut

Ember Falls online
FacebookInstagramSpotifyYouTube & emberfalls.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Ranka Kustannus on legendaarisen Spinefarm Recordsin perustajan Riku Pääkkösen luotsaama, rock- ja metallimusiikkiin painottava levy-yhtiö ja kustantaja, jonka artisteihin lukeutuu mm. Arion, Cyan Kicks, Fear of Domination ja Ember Falls. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ranka Kustannus Oy

Ranka Kustannuksen kasvun vuosi huipentuu uuteen Cyan Kicks -sinkkuun joulukuussa10.11.2022 10:36:08 EET | Tiedote

Rock- ja metallimusiikin julkaisuun keskittyvällä Ranka Kustannus -levy-yhtiöllä on ollut aktiivinen vuosi. Säpinää toimintaan on tuonut Rankan uudet rosterilisäykset, lukuisat sinkku- ja albumijulkaisut sekä modernia rockia tekevän Cyan Kicksin menestyksekäs UMK-koitos. Levy-yhtiön tehovuoden kruunaa perjantaina 2. joulukuuta julkaistava tuore Cyan Kicks -sinkku ”Someone Like You”.

Suomen kovimpiin rock-tulokkaisiin lukeutuva DIRT julkaisee debyyttialbuminsa 3.6.2022 – kolmas sinkku ”Circles” ulos 8. huhtikuuta31.3.2022 12:01:00 EEST | Tiedote

Ranka Kustannuksen metalli- ja grunge-vaikutteista hardrockia soittavan DIRT-yhtyeen odotettu debyyttialbumi "Deadbeat" julkaistaan 3.6.2022. Ennen albumijulkaisua helsinkiläisviisikko tarjoilee vielä yhden maistiaisen tulevalta levyltä aiempien, radioaalloillakin aktiivisesti soineiden ”Real World” ja ”God Has Cut You Down” -sinkkujen seuraksi.

Ranka Kustannukselta kaksi odotettua metallijulkaisua sekä spesiaalimateriaalia ja yllätyksiä tarjoileva Ranka Holiday Countdown joulukuussa1.12.2021 10:20:00 EET | Tiedote

Ranka Kustannus hemmottelee hevi- ja metallikansaa vuoden synkimpänä aikana julkaisemalla joulukuussa kaksi albumillista uusinta uutta metallitykitystä – Fear of Dominationin kuudennen albumin "VI: REVELATION" sekä Ember Fallsin uutukaisen "RUINS". Näitä albumijulkaisuja sekä vuoden aikaisempia julkaisuja juhlistetaan Rankan sosiaalisessa mediassa pyörivässä Holiday Countdownissa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye