Menestysvuosi 2017: museot ja Museokortti kaikkien aikojen ennätyksiin
16.1.2018 11:16:48 EET | Museokortti | Tiedote

Museokortti teki vuonna 2017 uuden ennätyksensä, kun kalenterivuoden kokonaismyynti nousi yli 121 000 korttiin. Luku ylitti viimevuotisen 44 prosentilla. Museokortti oli joulun lahjasuosikki: pelkästään joulukuussa myytiin ja uusittiin yli 36 000 korttia.
Museokortilla vierailtiin museoissa vuona 2017 noin 900 000 kertaa, joka on lähes puolet enemmän kuin edellisenä vuonna.
– Museokortin omistaja paitsi vierailee itse museoissa, houkuttelee mukaan myös ystäviään, Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kertoo.
Suomalaisissa museoissa tehtiin kaikkien aikojen kävijäennätys (6,6 miljoonaa museokäyntiä) vuonna 2016. Vuoden 2017 viralliset kävijätilastot valmistuvat helmikuussa 2018, mutta jo nyt tiedetään aiempien ennätysten rikkoutuneen ainakin 40 museossa.
Ateneumissa, Kiasmassa ja muissa pääkaupunkiseudun museoissa kävijäennätyksiä
Helsingissä kaikkien aikojen kävijäennätys tehtiin yli kymmenessä museossa. Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon muodostama Kansallisgallerian taidemuseo keräsi yhteensä huimat 750 000 kävijää.
Helsingin kaupunginmuseossa kävi vuonna 2017 yhteensä 362 631 museovierasta. Designmuseon toimipisteissä vieraili yli 150 000 kävijää vuoden aikana. Kaapelitehtaan museoista Suomen valokuvataiteenmuseossa vieraili 44 067 ja Teatterimuseossa 32 432 kävijää. Didrichsenin taidemuseon kokonaiskävijämäärä vuoden aikana oli 56 808.
Suomenlinnan Sotamuseon näyttelykohteissa Sotamuseon Maneesissa ja sukellusvene Vesikossa tehtiin kävijäennätys: 87 533.
Myös kotimuseot kiinnostivat väkeä ennätyksellisesti. Villa Gyllenbergin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa kävi 16 524 museovierasta, Helsingin Töölössä sijaitseva Taidekoti Kirpilä houkutteli 8 240 kävijää ja Kaivopuiston Mannerheim-museo veti 13 623 museovierasta.
Espoon Lelumuseo Hevosenkenkä ja Vantaan Ilmailumuseo saavuttivat viime vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksensä. Lelumuseossa vieraili 83 217 ja Ilmailumuseossa 40 929 kävijää. Keravan museoiden näyttelytarjontaan tutustui vuonna 2017 ennätykselliset 33 635 kävijää. Taide- ja museokeskus Sinkassa vieraili 32 411 asiakasta ja Heikkilän kotiseutumuseossa 1 224.
Tampereella ja Turussa tahkottiin huippulukuja
Tampereella Vuosisadan museoksi valittu museokeskus Vapriikki sekä Työväenmuseo Werstas tekivät kaikkien aikojen kävijäennätyksensä. Vapriikissa vieraili 206 171 kävijää. Osaksi Vapriikkia Helsingistä vuonna 2013 muuttanut Postimuseo saavutti kaikkien aikojen ennätyksensä 173 019 kävijällä. Työväenmuseo Werstas houkutteli yhteensä 47 571 museokävijää.
Turussa ennätykset paukkuivat Forum Marinumissa, Wäinö Aaltosen museossa sekä Ett Hem -museossa. Merikeskus Forum Marinumin tiloissa vieraili vuonna 2017 kaikkiaan noin 195 000 museovierasta. Wäinö Aaltosen museo teki huikean kävijäennätyksen 50-vuotisjuhlavuotenaan, kun 92 733 kävijää vieraili museossa. Pieni Ett hem -museo veti yhteensä 4 655 kävijää.
Ennätyksellisiä museoyleisöjä kaikkialla Suomessa— 122 000 kävijää Inarin Siidassa
Viime vuosi oli menestys myös monelle pienempien kaupunkien museolle. Merikeskus Vellamo Kotkassa ylti kaikkien aikojen kävijäennätykseensä. Vellamon museo-, kokous-, ja ravintolapalveluita käytti yli 147 000 asiakasta. Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Tietokeskus Vellamo.
Myös pohjoisessa museot rikkoivat omia kävijäennätyksiään. Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siidassa Inarissa vieraili kaikkiaan 122 288 museovierasta. Arktikumissa Rovaniemellä oli vilkas vuosi ja museo veti vieraita yli 100 000. Rovaniemen taidemuseossa vieraili yhteensä 44 617 asiakasta.
Jyväskylän museoissa oli kävijöitä 189 673. Alvar Aalto -museossa kävijöitä oli 24 377, Jyväskylän yliopiston tiedemuseossa 43 436 ja Suomen Ilmavoimamuseossa 21 311. Jyväskylän kaupungin museopalveluiden kohteissa (Jyväskylän taidemuseo, Keski-Suomen museo ja Suomen käsityön museo) kävijöitä oli yhteensä 100 549.
Mikkelin kaupunginmuseon kohteissa (Mikkelin taidemuseo, Päämajamuseo ja Suur-Savon museo) oli paras vuosi koskaan. Museot kiinnostivat yhteensä 38 837 kävijää.
Porvoon museon kohteissa (Vanha raatihuone, Holmin talo ja Galleria Vanha Kappalaisentalo) kokonaiskävijämäärä oli 35 618.
Kuopion kaupungin museoissa (Kuopion museo, Kuopion taidemuseo, Kuopion korttelimuseo ja J.V. Snellmanin kotimuseo) vierailuja tehtiin viime vuonna lähes 83 000.
Hämeenlinnan kaupunginmuseon kohteista ennätyksen tekivät Museo Skogster, Palanderin talo sekä Museo Militaria. Museokohteissa vieraili viime vuoden aikana 41 854 kävijää.
Salon historiallisen museon SAMU:n museoissa vieraili 9 915 museokävijää.
Museokortti on pääsylippu 250 museoon
Jopa 81 prosenttia suomalaisista tuntee toukokuussa 2015 käyttöön otetun kortin. Kortin asiakastyytyväisyys on huippuluokkaa, mikä näkyy myös kortin uusimismäärissä. Uusimisprosentti vuonna 2017 oli noin 70.
Museokortti on vuoden voimassa oleva pääsylippu yli 250 museoon Ahvenanmaalta Inariin. Kortti löytyy jo noin 150 000 suomalaisen taskusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 90 59
seppo.honkanen@museot.fi
Marjo Vänttinen
Mediakoordinaattori
Puh. 044 430 07 12
marjo.vanttinen@museot.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Ainutlaatuinen matkailuavaus Museokortilta: Museomatkat vie elämyksiin jopa julkkisten kanssa14.4.2026 10:45:59 EEST | Tiedote
Museokortti on tänään avannut uuden Museomatkat-palvelun, josta museoiden ystävät voivat varata elämyksellisen museomatkan Suomeen tai ulkomaille. Myyntiin tulee myös uniikkeja museokierroksia tunnettujen kulttuurivaikuttajien, Katja Ståhlin ja Jorma Uotisen kanssa.
Katso alueesi vierailluimmat Museokortti-kohteet – joka toinen museokäynti maksetaan Museokortilla20.2.2026 15:31:30 EET | Tiedote
Puolet viime vuoden maksetuista museokäynneistä tehtiin Museokortilla. Vuonna 2025 maksettuja museokäyntejä oli yhteensä 4,8 miljoonaa, joista 2,45 miljoonaa tehtiin Museokortilla. Listasimme maakuntien suosituimmat Museokortti-kohteet, joissa vierailtiin eniten viime vuonna.
Näitä näyttelyitä odotetaan vuonna 2026 – katso 20 vinkkiä22.1.2026 09:31:46 EET | Tiedote
Kulttuurivuosi 2026 tarjoaa elämyksiä Tove Janssonin saaristoelämästä William Morrisin rakastettuihin kuoseihin ja Timo Sarpanevan lasiteoksiin sekä urheilun tähtihetkiin. Museokortti listasi 20 museovinkkiä ympäri Suomen.
Tässä ovat vuoden 2025 suosikkimuseot – suomalaiset vierailivat eniten näissä 50 museossa9.1.2026 17:15:58 EET | Tiedote
Museokortin 10-vuotisjuhlavuotena saavutettiin historiallisia lukemia. Kymmenen vuoden aikana Museokortilla on vierailtu yli 14,5 miljoonaa kertaa museoissa ja tuotettu suomalaisille museoille lähes 120 miljoonaa euroa. Listasimme 50 suosituinta kohdetta, joissa museokorttilaiset vierailivat eniten vuonna 2025.
Klimt, Muumit ja Kaurismäki – tässä syksyn 15 näyttelytärppiä eri puolilla Suomea3.10.2025 13:38:17 EEST | Tiedote
Museoissa ympäri maan on tänä syksynä runsaasti uutuusnäyttelyitä klassikoista nykytaiteeseen. Museokortin kooste esittelee 15 kiinnostavaa tärppiä yhdellä silmäyksellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


