Merkittävä rahoitus taloussosiaalityön ja luontolähtöisen toiminnan tukemiseen sosiaalityössä
8.9.2020 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

- Haluamme tuoda taloussosiaalityön asiakastyöhön sekä luoda luontolähtöisiä yhteisöllisiä toimintatapoja. Lisäksi hankkeessa pyritään asiakastyöhön, jossa tunnistetaan asiakkaiden omia voimavaroja, professori Aila-Leena Matthies kertoo.
Hankkeessa on tarkoituksena tarjota yksilöllistä ohjausta talousasioissa, uudenlaista talousneuvolaa yhteistyötahojen kanssa sekä vertaistuki-tyyppisiä ryhmätoimintoja. Luontolähtöisiä toimintamalleja kehitetään osallistujien omien ehdotusten ja voimavarojen mukaisesti. Lisäksi kehittäjät soveltavat ja mallintavat projektityöntekijän tuella uudenlaista asiakastyön tapaa, joka perustuu asiakkaan omien voimavarojen tunnistamiseen. Lyhyen aikavälin tavoitteena on saada vahvistettua noin 330 työelämän ulkopuolella olevan, pääosin alle 25- tai alle 34-vuotiaan henkilön sosiaalista osallisuutta ja taloudellista toimintakykyä.
Taloudellinen toimintakyky ja sosiaalinen osallisuus (TASOS) hankkeen kustannukset ovat 497 677 euroa, ja hankkeen toteuttamisessa ovat mukana Jyväskylän, Laukaan ja Äänekosken kunnat sekä Saarikan kuntayhtymä Keski-Suomesta ja Soite- kuntayhtymä, joka kattaa Keski-Pohjanmaan maakunnan. Myös molempien maakuntien sosiaalialan osaamiskeskukset ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun yhdessä yliopistokeskuksen kanssa. Hanke vahvistaa yliopistollisen sosiaalityön tutkimuksen ja koulutuksen asemaa osana maakuntien sote-palvelujen kehittämistä.
Lisätietoja:
Professori Aila-Leena Matthies, puh. 040 7422199, aila-leena.matthies@chydenius.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


