Messukeskuksen toukokuu: virtuaalitapahtumia, pääsykokeita, koronarokotuksia, padelia ja kuntavaalien ennakkoäänestys

Messukeskus järjesti viime syksynä keskellä pahinta pandemiakautta onnistuneesti ja turvallisesti valintakokeet 5000 Laurea-ammattikorkeakouluun pyrkivälle. Hyvän kokemuksen rohkaisemana Laurea järjestää myös kuluvan kevään valintakokeensa Messukeskuksessa.
Messukeskuksen ovat tänä keväänä valinneet pääsykoepaikakseen Laurean ohella myös Metropolia ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu sekä Helsingin yliopisto, jotka keskittävät Messukeskukseen touko-kesäkuussa Helsingissä järjestettävät valintakokeensa yhteensä noin 45 500 opiskelijalle. Kokeet hoidetaan koronaturvallisesti jakamalla suuri osallistujamäärä useammalle viikolle ja useisiin vuoroihin sekä noudattamalla tarkasti viranomaisohjeistuksia.
Yksi Messukeskuksen halleista on edelleen varattu koronarokotuksille, ja pysäköintitalossa puolestaan jatkuu Mehiläisen drive in -koronatestaus.
Kuntavaalien ennakkoäänestys turvallisesti
Touko-kesäkuun vaihteessa Messukeskus palvelee kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkana. Äänestysjärjestelyt on jo suunniteltu ja niissä korostuu turvallisuus. Saapuvien ja lähtevien äänestäjien reitit on eriytetty, ja hygienia ja turvavälit mietitty tarkasti.
Messukeskuksen koronaturvallisia kokoustiloja on hyödyntänyt syksystä saakka myös tuomioistuinvirasto. Tiloissa on pidetty työtuomioistuimen ja markkinatuomioistuimen käsittelyjä.
Tilaa riittää vielä padel-harrastajien käyttöönkin. Messukeskukseen rakennetut sisäkentät on tauon jälkeen avattu uudelleen, ja lisäkenttiä avataan kesäkaudeksi myös ulos.
Aivan kuun lopussa on suunnitelmissa järjestää MP Moottoripyörien koeajopäivät 2021, jossa moottoripyörämerkkien uutuuksia pääsee kokeilemaan katuajossa neljässä eri kaupungissa. Helsingin päivä on tiistai 25. toukokuuta.
Virtuaalitapahtumia EAS-kongressista Emma Gaalaan
Messukeskus on rakentanut siltaa kriisin yli vahvistamalla virtuaali- ja hybridiliiketoimintaansa. Toukokuussa Messukeskus isännöi virtuaalista lääketieteen alan EAS-kongressia, tekee Emma Gaalan suoran tv-lähetyksen sekä auttaa useita muita asiakkaitaan online-kokousten ja -koulutusten tuotannoissa.
- Messukeskus on sopeuttanut toimintaansa monin tavoin ja etsinyt tiloilleen vaihtoehtoista käyttöä. Olemme iloisia siitä, että toimivat ja logistiikaltaan huippuluokkaa olevat tilat hyödyttävät Helsinkiä tällaisin uusin käyttötarkoituksin, mutta normaalin liiketoimintamme tulovirtaa se ei korvaa, sanoo toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.
- Monet Euroopan maat ovat ottaneet käyttöön tukia, joilla pyritään auttamaan pahasti kärsinyttä tapahtuma-alaa ja erityisesti yritystapahtumia ja kongressitoimintaa. Näissä maissa ymmärretään yritystapahtumien yhteiskunnallinen merkitys ja niiden rooli talouden elvyttäjänä ja työllistäjänä. Vastaavia tukia tarvittaisiin Suomessakin kipeästi, Vepsäläinen sanoo.
Messukeskuksen ovet suljettiin yli vuosi sitten, ja sen jälkeen toimintaa on pystytty jatkamaan vain pienimuotoisena. Liikevaihto laski ensimmäisenä pandemiavuonna kaksi kolmannesta, kokonaiskävijämäärä jäi kolmannekseen aiemmista vuosista, ja Messukeskuksen talousvaikutuksesta ympäröivälle elinkeinoelämälle suli 80 prosenttia.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Kirja-alan edistämispalkinto 2025 kulttuurimedia Piirille23.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen Messusäätiön rahoittaman 15 000 euron Kirja-alan edistämispalkinnon saa kulttuurimedia Piiri, joka tekee kunnianhimoista ja journalistisesti erittäin hyvää sisältöä, tarjoaa avoimesti kaikille suunnattua kirjallisuussisälöä ja mahdollisuuden osallistua yhteisöllisiin lukutilaisuuksiin. Piiri on tavoittanut nopeasti erityisesti nuoret aikuiset ja lisännyt keskustelua kirjallisuudesta laajasti. Palkinto jaetaan Helsingin Kirjamessuilla 23.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingin Kirjamessut nostaa esille sivistyksen voiman - messuilla esiintyvät myös kaikki presidentit22.10.2025 13:04:16 EEST | Tiedote
Tällä viikolla järjestetään Helsingin Kirjamessut 25. kerran torstaista sunnuntaihin 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman teemana on Sivistys ja ilo, jota kirjamessut haluaa välittää kaikille kirjallisuuden ystäville. ”Juhlavuonna haluamme puhua siitä, mitä paras kirjallisuus meille antaa: sivistyksen voimasta ja lukemisen ilosta. Näitä molempia tämä aika kaipaa kipeästi”, toteaa ohjelmajohtaja Ville Blåfield.
Viini & Ruoka 2025 yhdistää ruoan, viinin ja kirjallisuuden elämykseksi21.10.2025 08:06:22 EEST | Tiedote
Suomen suurin ruoka- ja viinitapahtuma Viini & Ruoka järjestetään jälleen 23.–26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa samanaikaisesti Helsingin Kirjamessujen kanssa. Tapahtuma esittelee yli tuhat viiniä, herkullisia ruoka-annoksia huippuravintoloilta, inspiroivia ohjelmasisältöjä sekä uusia elämyksiä. Mukana on ennätykselliset 150 osastoa, huippukokit, tastingit ja uusi Syö & voi hyvin -alue.
Kaverikorneri tuo lämpimiä kohtaamisia Helsingin Kirjamessuille20.10.2025 11:50:02 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessuilla messukävijät voivat torstaista lauantaihin 23.–25.10. pysähtyä hetkeksi hengähtämään ja kohtaamaan toisiaan HelsinkiMission Kaverikornerissa (osasto 6p55). Kaverikorneri on avoin olohuone kaikille – paikka, jossa voi juoda kupin kahvia, jutella vapaaehtoisten kanssa tai vain levähtää messuhulinan keskellä.
I love me rikkoi ennätyksiä lähes 67 000 kävijällä - kohtaamiset mukana tekemässä brändeistä ilmiöitä19.10.2025 19:14:42 EEST | Tiedote
Ilmiöksi kohonnut I love me -messut rikkoi jälleen ennätyksiä ja toi viikonloppuna lähes 67 000 kävijää Helsingin Messukeskukseen. Pohjois-Euroopan suurimmassa hyvän olon tapahtumassa tutustuttiin kauneuden, muodin, hyvinvoinnin ja terveyden tuoreimpiin ilmiöihin ja trendeihin, tehtiin ostoksia ja iloittiin kohtaamisista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme