Messukeskus

Messukeskus Helsinki käynnisti hotellisaneerauksen - tavoitteena Pohjois-Euroopan paras tapahtumahotelli

Jaa
Messukeskus uudistaa Holiday Inn -hotellinsa tilat ja palvelukonseptin vuoden mittaisessa urakassa. Uusi konsepti tuo messuohjelman osaksi hotellivieraan palvelukokemusta ja mullistaa myös Messukeskuksen ravintolamaailman.
Uusi hotellikonsepti tuo Messukeskuksen tapahtumat osaksi hotellivieraan kokemusta.
Uusi hotellikonsepti tuo Messukeskuksen tapahtumat osaksi hotellivieraan kokemusta.

Nyt käynnistyvä hotellisaneeraus käsittää koko kiinteistön hotellihuoneista palvelupisteisiin ja tekniikasta sisustukseen. Samalla palvelukonsepti räätälöidään kokonaan uusiksi vastaamaan Messukeskuksen tapahtumiin osallistuvien asiakkaiden tarpeita.

– Messukeskuksessa vierailee vuosittain 1,2 miljoonaa erilaista kävijää; halleissa ja kokoustiloissa tapahtuu koko ajan. Miljöömme on ainutlaatuinen. Liikematkailijoiden ohella uudistuva hotelli tulee tarjoamaan sykähdyttävää palvelua erityisesti lapsiperheille, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

Tapahtumat Habitaresta kirjamessuihin osaksi hotellikokemusta

Uusi hotellikonsepti tuo kiinnostavat kohtaamiset ja Messukeskuksen tapahtumat nautinnolliseksi osaksi hotellivieraan kokemusta.

Kiihkeä tapahtumavirta pääsee esille sekä hotellin tiloissa että ravintoloissa. Esiin tuodaan vaihtuvina teemoina vaikkapa Matkamessujen eksoottiset värit ja maut, vene- ja moottoripyörämessujen lupaus kesästä, Habitaren upea design ja kirjamessujen kiinnostavat kirjailijavieraat. Ravintolamaailma sykkii kohtaamisia ja tarjoilee messutapahtumien mukaan vaihtuvia nimikkoherkkuja.

Open Lobby - uusi olohuone kaupunkilaisille

Jännittävä osa uutta palvelukonseptia on Open Lobby, joka muuntaa hotellin aulatilat ja ravintolat hotellivieraiden ja kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi. Open Lobby on rentoutumisen keidas, jossa syödään, juodaan, työskennellään, viihdytään ja seurustellaan - aamuvarhaisesta yöhön. Kattokerrokseen puolestaan avataan uusi kuntosali ja terassi upein kaupunkinäkymin.

Messukeskuksen hotelli tarjoaa asiakkailleen 245 kahden hengen huonetta. Hotellista on suora yhteys hallimaailmaan ja kokoustiloihin. Sijainti Keski-Pasilan kainalossa on loistava: joustavat yhteydet vievät nopeasti niin Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja rautatieasemalle kuin Helsingin keskustaankin.

– Voimakkaasti kehittyvä Keski-Pasila on pian Helsingin uusi ja elävä keskus. Tulevat liikenneratkaisutkin voimistavat Pasilan merkitystä koko maan toimivana keskuksena ja asuinpaikkana. Alue suorastaan kuhisee kiinnostavia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Hotellimme palvelee myös Linnanmäen, Hartwall Arenan ja ympäristön liikuntakeskusten asiakkaita, sanoo Vepsäläinen.

Messukeskuksen projektinjohtokumppani saneerauksessa on YIT Talo Oy. Hotellikonseptin kehityksessä hyödynnetään globaalin Holiday Inn -brändin ja Scandicin kehitystiimiä. Remontin jälkeen hotelli jatkaa Holiday Inn -nimellä, osana Pohjoismaiden johtavaa hotelliketjua Scandicia.

Hotelli avataan uusittuna vuoden 2019 alussa, samaan aikaan jolloin käynnistyy Messukeskuksen omistajayrityksen Suomen Messut Osuuskunnan satavuotisjuhlavuosi. Uudistustöiden ajan 20.2.2018 – 31.1.2019 hotelli on suljettu.

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa ja vaikuttavuudeltaan medioista tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin. Vuonna 2017 Messukeskuksessa järjestettiin 75 messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistui 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. | www.messukeskus.com, @messukeskus

Messukeskus-kuvamateriaalia vapaaseen käyttöön: https://messukeskus.mediabank.fi/fi/collection/view_share_link/3cead3a603cdcf18266e0958dbdd064b

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Messukeskus, Anni Vepsäläinen, toimitusjohtaja, puh. 0400 400 074, anni.vepsalainen@messukeskus.com, Tarja Gordienko, viestintäpäällikkö, puh. 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com

Kuvat

Uusi hotellikonsepti tuo Messukeskuksen tapahtumat osaksi hotellivieraan kokemusta.
Uusi hotellikonsepti tuo Messukeskuksen tapahtumat osaksi hotellivieraan kokemusta.
Lataa
Messukeskuksen hotelli tarjoaa asiakkailleen 245 kahden hengen huonetta.
Messukeskuksen hotelli tarjoaa asiakkailleen 245 kahden hengen huonetta.
Lataa
Open Lobby muuntaa hotellin aulatilat ja ravintolat hotellivieraiden ja kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi
Open Lobby muuntaa hotellin aulatilat ja ravintolat hotellivieraiden ja kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Habitaren 2024 keynote-puhujiksi Fredrik Paulsen, Note Design Studio, Margrethe Odgaard ja Rikke Frost7.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Habitaren keynote-puhujina kuullaan tämän hetken pohjoismaisen muotoilun tekijöitä. Ajatteluaan avaavat ruotsalaismuotoilija Fredrik Paulsen, ruotsalainen Note Design Studio, tanskalainen tekstiili- ja värisuunnittelija Margrethe Odgaard ja tanskalaismuotoilija Rikke Frost. Habitaren päälavan juontaja on Jani Toivola. Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–15.9.2024.

Moottoripyörien suuri koeajokiertue kesäkuun alussa viidellä paikkakunnalla30.4.2024 09:37:03 EEST | Tiedote

Motokuume nousee ja moottoripyöriä näkyy jo keväisillä kaduilla. Moottoripyörien suuret koeajopäivät järjestetään kesäkuun ensimmäisellä viikolla Oulussa (ma 3.6.), Jyväskylässä (ti 4.6.), Tampereella (ke 5.6.), Turussa (to 6.6.) ja Helsingissä (pe 7.6.). Koeajopäivillä pääsee ajamaan uusia moottoripyöriä useilta eri merkeiltä. Mukaan ovat jo ilmoittautuneet CF Moto, Ducati, Harley-Davidson, Honda, Husqvarna, Indian, Kawasaki, KTM ja Yamaha. Mukana olevat merkit ja moottoripyörämallit vaihtelevat paikkakunnittain. Koeajokiertue alkaa Oulusta ja huipentuu Helsinkiin, jossa ajetaan nyt iltapäivä- ja iltapainotteisesti. Tapahtumapaikkoina ovat Jyväskylää lukuunottamatta kaupunkien messukeskusten pysäköintialueet.

Autokorjaamo 2025 -messut järjestetään kuuden vuoden tauon jälkeen25.4.2024 15:15:18 EEST | Tiedote

Autokorjaamo-messut palaa Helsingin Messukeskuksen ohjelmistoon ja tapahtuma järjestetään perjantaista lauantaihin 14. – 15.3.2025. Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään Auto 2025 koeajo- ja myyntitapahtuma perjantaista sunnuntaihin 14. – 16.3.2025. Odotetuilla Autokorjaamo-messuilla korjaamoalan ammattilaiset kohtaavat ja saavat tärkeää tietoa alan kehityksestä ja uutuustuotteista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye