Messukeskus ja Healthtech Finland vahvistavat yhteistyötään terveysalan ammattitapahtumissa
24.5.2019 10:57:33 EEST | Messukeskus | Tiedote

Terveysteknologia on voimakkaasti kasvava ala, joka hyödyntää muun muassa teollista internetiä, tekoälyä ja robotiikkaa sekä erilaisia potilaan hoitoon tai tutkimuksiin liittyviä digitaalisia palveluita. Suomessa on vahvaa tutkimus- ja kehitystoimintaa ja tuotteiden valmistusta, ja ala työllistää täällä jo yli 12 000 ihmistä. Valtaosa terveysteknologian tuotannosta menee vientiin, ja vuonna 2018 tuoteviennin arvo oli 2,3 miljardia euroa. Kotimaiselle alan kehitystä esittelevälle areenalle on kuitenkin tarvetta.
- Suomessa on paljon terveysteknologiaa kehittäviä pieniä yrityksiä ja start up -yrityksiä, ja heille Suomen markkina on tärkeä. Täältä he saavat referenssitietoja ja näyttävät, että innovaatiot toimivat, kertoo toimitusjohtaja Saara Hassinen Healthtech Finlandista.
Terveysteknologia parantaa sote-alan ammattilaisten työskentelyolosuhteita ja mahdollistaa myös hoidon kehittämisen, kun henkilökunnan aikaa vapautuu aiempaa enemmän potilaan kohtaamiseen. Teknologian käyttö synnyttää myös kokonaan uudenlaisia työnkuvia sote-alalle.
- Rutiininomaiset työt voidaan tulevaisuudessa hoitaa koneiden avulla, ja ihmiset voivat keskittyä vuorovaikutukseen potilaan kanssa. Teknologia täydentää ammattilaisten työtä, ja siten saadaan käsiparit riittämään myös jatkossa, Hassinen kertoo.
Ihmiskeskeisen terveysteknologian ja datan hyödyntäminen ovat tärkeä osa tulevaisuuden terveydenhuoltoa ja hyvinvointia. Alan innovaatiot helpottavat sairauksien ennalta ehkäisemistä ja tehostavat niiden hoitoa. Uudet teknologiat tarjoavat myös välineitä, joilla ihminen voi itse vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa.
- Teknologia parantaa hoitoa, sillä se mahdollistaa muun muassa tarkemman diagnostiikan ja sairauksien tunnistamisen jo ennen niiden puhkeamista. Lisäksi dataan perustuva, entistä yksilöllisempi hoito säästää kustannuksia, kun yksittäisen potilaan tarpeet tunnistetaan ja tarvittavat toimenpiteet voidaan kohdistaa niille, jotka niistä hyötyvät, Hassinen toteaa.
Terveydenhoidon ammattilaisia kiinnostavat sellaiset ratkaisut, jotka helpottavat heidän omaa työtään tai auttavat ihmisiä pitämään itsestään parempaa huolta. Messukeskuksen järjestämissä terveysalan ammattitapahtumissa, eli Hammaslääkäripäivillä, Lääkäri-tapahtumassa ja Sairaanhoitajapäivillä on jatkossa DigIT Pop-Up -alue, joka tehdään yhteistyössä Healthtech Finlandin kanssa. Alue kokoaa terveysteknologian innovaatiot sekä uudet digiratkaisut ja tarjoaa katsauksen tulevaisuuteen.
- Lääkäreitä kiinnostavat diagnostiikka ja tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet, mutta myös apuvälineet hallinnollisiin tehtäviin ja tiedolla johtamiseen. Sairaanhoitajille tarjotaan käytännönläheisiä, potilaaseen liittyviä ratkaisuja. Yhtenä teemana on yrittäjyys, joka kiinnostaa etenkin hammaslääkäreitä. Kaikissa tapahtumissa on myös luvassa uutta tutkimustietoa ja ajankohtaisia aiheita terveydenhuollosta, Hassinen paljastaa.
Hammaslääkäripäivät on hammaslääketieteen suurin koulutus- ja näyttelytapahtuma Suomessa. Näyttelyn järjestää Messukeskus, ja luento-ohjelmasta vastaa Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 7.-9.11.2019.
Lääkäri on Suomen suurin terveydenhuoltoalan ammattitapahtuma ja vuoden tärkein lääkärien koulutustapahtuma. Tapahtuman järjestävät Messukeskus, Suomen Lääkäriliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim sekä Finska Läkaresällskapet. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 8. -10.1.2020.
Sairaanhoitajapäivät on hoitotyön suurin ja sairaanhoitajien tärkein vuotuinen koulutustapahtuma, jonka järjestävät yhteistyössä Messukeskus, Sairaanhoitajaliitto sekä liiton omistama koulutus- ja kustannusyhtiö Fioca. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 25.-26.3.2020.
Lisätiedot:
Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, riikka.luomanpaa@messukeskus.com, puh. 050 540 4231
Terveysteknologia ry - Healthtech Finland, toimitusjohtaja Saara Hassinen, saara.hassinen@teknologiateollisuus.fi, puh. 040 531 1661
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Kahveista Parhain -kisa tuo nostetta paahtimoille25.2.2026 11:37:47 EET | Tiedote
Suomalaisten paahtimoiden Kahveista Parhain -kilpailu saa jatkoa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty kilpailu sai runsaasti kiitosta sekä osallistujilta että messuvierailta. Nyt etsitään jälleen maan parhaimpia kahveja Ruokamessuilla 24. - 26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingfors Mässcentrum förvandlas till en idrottsarena – Helsinki International Horse Show öppnar på torsdag24.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Helsinki International Horse Show återvänder till Helsingfors Mässcentrum efter ett uppehåll på 30 år. Det förnyade evenemanget inleds på torsdag och kulminerar på söndag i en deltävling i världscupen i banhoppning, som samlar världens bästa ryttare till Helsingfors. De nya flyttbara läktarna förvandlar evenemangshuset till en internationell idrottsarena. Helsinki International Horse Show arrangeras i Helsingfors Mässcentrum den 26.2–1.3.2026.
Helsingin Messukeskus muuntautuu urheiluareenaksi – Helsinki International Horse Show alkaa torstaina24.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Helsinki International Horse Show tekee paluun Helsingin Messukeskukseen 30 vuoden tauon jälkeen. Uudistunut tapahtuma alkaa torstaina ja huipentuu sunnuntaina esteratsastuksen World Cup -sarjan osakilpailuun, joka tuo maailman parhaat ratsastajat Helsinkiin. Messukeskuksen uudet liikuteltavat katsomot muuntavat tapahtumatalon kansainväliseksi urheiluareenaksi. Helsinki International Horse Show järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.2.–1.3.2026.
Ruokamessuilta inspiraatiota ja makuelämyksiä23.2.2026 22:04:40 EET | Tiedote
Suomen suurin, maukkain ja kattavin ruoka- ja juomatapahtuma Ruokamessut 2026 avaa ovensa 24.–26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Kolmen päivän ajaksi Messukeskus täyttyy ruoasta, juomasta ja keittiötuotteista. Tarjolla on elämyksiä, inspiraatiota ja mahdollisuuksia kokeilla, oppia ja jopa kisata ruoan parissa.
Metsäteollisuuden startup-kisa 2026 on käynnistynyt23.2.2026 12:05:02 EET | Tiedote
Pulp & Beyond 2026 -tapahtuman startup-yrityksille suunnatun ilmoittautuminen on nyt auki. Kilpailu nostaa esiin uusia ja merkittäviä ratkaisuja metsäteollisuuden alalta ja voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön rahoittamalla 5 000 euron Pulp & Beyond Awardilla. Kansainvälinen metsäteollisuuden ammattitapahtuma Pulp & Beyond 2026 järjestetään 14.–17.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

