Messukeskus: ”Onko tapahtuma lainsäätäjälle kirosana?”
20.5.2021 14:51:40 EEST | Messukeskus | Tiedote

Helsingin Sanomat kertoo torstaina 20.5. ilmestyneessä numerossaan huvipuistojen avautumisesta ja Vallilan konepajalle kaavaillusta jättiterassista. Uutiset ovat erittäin tervetulleita rokotuskattavuuden edetessä ja tautitilanteen parantuessa.
Samaan aikaan Messukeskus kuitenkin joutui vain muutama päivä sitten perumaan toukokuun lopulle suunnitellun moottoripyörien koeajotapahtumansa viranomaisrajoitusten vuoksi. Koeajotapahtuman oli määrä toteutua Messukeskuksen pysäköintialueella, muutaman sadan osallistujan ulkoilmatapahtumana, ajanvarauksella, turvavälein ja tiukoin hygieniajärjestelyin.
Messukeskus on tunnettu koronaturvallisena toimijana, joka sai vastikään ensimmäisenä pohjoismaisena tapahtumatalona COVID 19 -sertifikaatin tunnustuksena esimerkillisestä työstä koronaturvallisuuden hyväksi.
- Miten on mahdollista, että ravintolan terassilla voi samaan aikaan oleskella 1000 ihmistä, mutta koeajopäivät jouduttiin perumaan? Tapahtumajärjestäjänä koemme tämänhetkiset rajoitukset mielivaltaisina. Niistä puuttuu kokonaan tasapuolisuus ja logiikka, jyrähtää Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.
THL:n johtaja Mika Salminen sanoo STT:n haastattelussa 20.5. että tapahtuma- ja ravintolarajoitusten välinen epäsuhta ei ole perusteltavissa terveysturvallisuudella. Salmisen mukaan epäsuhta rajoituksissa johtuu puhtaasti siitä, miten lainsäädäntö on teknisesti rakennettu. Ravintoloita koskee tietty lainsäädäntö ja muita toimijoita toisenlainen lainsäädäntö. Saman huolen ovat tuoneet esiin monet ministeritkin.
Yli vuoden kestänyt kriisi uhkaa koko tapahtuma-alaa Suomessa. Vepsäläinen kysyy, onko tarkoitus näivettää kokonainen ala ja rapauttaa Suomessa toimivien yritysten kilpailukyky suhteessa naapurimaiden vastaaviin toimijoihin.
Tapahtumat ovat talousalueillaan merkittäviä työllistäjiä ja tulon muodostajia. Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle oli pandemiaa edeltävänä vuonna 2019 ennätykselliset 357 miljoonaa euroa. Talousvaikutus kutistui 80 prosentilla, kun toiminta jouduttiin ensimmäisenä pandemiavuonna 2020 kokonaan pysäyttämään. Pääkaupunkiseudun ravintolat, hotellit, taksit ja muu elinkeinoelämä menettivät tämän seurauksena lähes 300 miljoonan euron tulovirran.
Messukeskus on ihmisläheinen media ja turvallisuudestaan palkittu tapahtumatalo, joka luo kasvua aitojen kohtaamisten kautta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan live-, hybridi- ja virtuaalitapahtumien areenaksi. Messukeskuksen tapahtumissa vieraili vuonna 2019 1,1 miljoonaa vierasta. www.messukeskus.com | @messukeskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Messukeskus Helsinki, toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, puh. 040 040 0074, anni.vepsalainen@messukeskus.com, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, puh. 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
KUTSU uuteen Sähkö–Electricity -ammattitapahtumaan ja mediatilaisuuteen9.4.2026 15:46:40 EEST | Kutsu
Uusi kansainvälinen Sähkö–Electricity avataan Helsingin Messukeskuksessa 15.4.2026. Tapahtuman ohjelma kokoaa sähköalan tulevaisuuden keskeiset näkökulmat yhteen – energian tuotannon ja kulutuksen murroksesta aina teollisuuden uusimpaan teknologiakehitykseen.
Byggandet av Helsingfors Mässcentrums utbyggnad har inletts – ett exceptionellt byggprojekt reser sig på Mässplatsen9.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Byggandet av Helsingfors Mässcentrums framtida evenemangsutrymme Mässcentrum Solar har inletts på Mässplatsen. Södra Finlands största tornkran anlände till platsen i slutet av mars, och byggstarten firades onsdagen den 8 april 2026. I den första fasen byggs Mässcentrums nya huvudentré, som tas i bruk redan hösten 2026. Mässcentrum Solars dörrar öppnas hösten 2027.
Helsingin Messukeskuksen laajennusosan rakentaminen alkoi – poikkeuksellinen rakennuskohde nousee Messuaukiolle9.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solarin rakentaminen on alkanut Messuaukiolla. Etelä-Suomen suurin torninosturi saapui aukiolle maaliskuun lopussa ja työmaan avajaisia juhlistettiin keskiviikkona 8.4.2026. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Messukeskuksen uusi sisäänkäynti, joka otetaan käyttöön jo syksyllä 2026. Messukeskus Solarin ovet avautuvat syksyllä 2027.
Koirien nakinsyöntikisa ja puhe lemmikin menetyksen aiheuttamasta surusta – Lemmikkimessut 2026 kokoaa ääripäät saman katon alle8.4.2026 13:04:15 EEST | Tiedote
Lemmikkimessuilla Helsingissä nähdään vauhdikas nakinsyönnin nopeuskisa koirille, koskettava puheenvuoro lemmikin poismenon käsittelystä eläindoula Maaretta Tukiaisen johdolla sekä Tyylitassut–koirien muotinäytös. Näyttelyiden ja eläinesitysten lisäksi tapahtuma tarjoaa tietoa ja tekemistä koko perheelle.
Kevätmessut 2026 herätti kodin ja puutarhan unelmat eloon – yli 63 300 kävijää haki Messukeskuksesta inspiraatiota ja asiantuntijoiden neuvoja30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen täyttänyt Kevätmessut osoitti, että suomalaisten intohimo asumisen parantamiseen, vihreään elinympäristöön ja kestävään rakentamiseen on vahvempaa kuin koskaan. Tapahtuma veti puoleensa yhdessä samaan aikaan järjestettävien Golfmessujen kanssa yli 63 300 vierailijaa, jotka pääsivät tutustumaan lähes 600 näytteilleasettajan tarjontaan sekä kokemaan ennennäkemättömän monipuolisen ohjelmakattauksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

