Mestarin Herkun uudistus valmistui – avajaiset tapahtumineen järjestetään myöhempänä ajankohtana
1.4.2020 12:30:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Keski-Suomen ainoan Rôtisseurs-kilven omaava ruokakauppa kävi läpi kolmen kuukauden aikana merkittävän muodonmuutoksen. Mestarin Herkku -ruokakaupan, Mestarin Keittiön ravintolan ja ravintolasalin sekä Mestarin Kukan kokonaisuus on ainutlaatuinen ruokakulttuurin ja herkuttelun edelläkävijä.
- Uusi myymäläkonsepti on luotu asiakastoiveita ja Mestarin Herkun yli 50-vuotista historiaa kunnioittaen. Myymäläjärjestys kääntyi 90 astetta, kassalinja siirtyi kauppakäytävän yhteyteen, palvelutiskimme laajentuivat ja uudistimme Mestarin Keittiön ravintolapuolen täysin niin laitteiltaan kuin palveluiltaankin, Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Miikka Mikola kertoo.
Myymäläjärjestyksen muuttamisen myötä asiointi on entistä selkeämpää ja hyllyvälit ovat tilavammat. Myymälän ilme muuttui raikkaan vaaleaksi tehosteväreinään petrooli ja beige. Valikoiman esillepanossa uusi brändi näkyy ”panosta ja pihistä” -teemalla, jossa asiakkaille suositellaan tuoteryhmiä arkeen ja juhlaan.
- Herkutella voi sekä helposti että hifistellen – olemme yhdistelmä näitä kumpaakin. Koulutetut, kokeneet ja palveluasenteella varustetut mestarimme auttavat löytämään uusia inspiraatioita ja makuja välillä yllättävistäkin yhdistelmistä. Uuden brändin myötä mestareidemme rooli nousee ansaitsemaansa rooliin. Leveämmistä käytävistä olemme saaneet jo nyt runsaasti positiivista palautetta asiakkailta.
Fast lane mahdollistaa nopean asioinnin, palvelutiskit saivat lisätilaa
Kauppakeskus Sokkarin kauppakäytävälle avautuva Mestarin Keittiö (ent. PikAteria) tarjoaa jatkossakin kotiruokaa, mutta uutuutena Mestarin Keittiöön on rakennettu itsepalveluperiaatteella toimiva lounaslinjasto sekä modernia street foodia valmistava avokeittiö. Kauppakäytävän toisella puolella sijaitseva ravintolasali uudistettiin lämminhenkiseksi ja kutsuvaksi saliksi, jossa on 110 asiakaspaikkaa.
Uuden myymälän layout mahdollistaa nopean asioinnin: heti sisäänkäynnin läheisyydessä on tarjolla paistopisteen leipomotuotteita, hedelmiä sekä oman keittiön valmistamaa grilliruokaa, aterioita, salaatteja ja leipiä. Tämän Fast Lanen läheisyydessä sijaitsee uusittu kassalinja nopeine itsepalvelukassoineen.
- Kiitellyt kala-, äyriäis-, leikkele-, grilli-, liha- ja valmisruokatiskimme saivat lisää tilaa ja muuttuivat Mestarin Toriksi. Myös palvelutiskien takana olevat taustatilat, kuten keittiöt, lihan- ja kalankäsittelytilat, paistopisteet ja grillit, suurentuivat.
Avajaistapahtumat siirretään koronatilanteen takia
Jyväskylän parhaan ruokakaupan avajaiset siirtyvät koronaviruksen vuoksi toiseen ajankohtaan – aluehallintoviranomaisten suosituksen mukaisesti väkijoukkoja ei kutsuta kokoon.
- Ruokakauppamme palvelee normaalien aukioloaikojensa puitteissa ja keittiö avaa ravintolansa, kun viranomaiset sen koko maassa sallivat. Tällä hetkellä keittiömme valmistaa kotiruoka- ja salaattiannoksia, jotka myydään ruokakaupassa takeawayna.
- Myymälämme erilaisia kosketuspintoja, kuten ostoskärryjä, hedelmävaakoja, pikakassoja ja maksupäätteitä puhdistetaan tällä hetkellä tehostetusti. Kassoillemme on asennettu suojapleksit suojaamaan pisaratartunnalta. Kassojen jonotusta ohjataan lattiatarroilla, joissa asiakkaita opastetaan seisomaan riittävän turvavälin päässä toisistaan.
Mikola kuvailee remonttia kolmen kuukauden mittaiseksi Muuttuva labyrintti -peliksi, josta kiitos kuuluu henkilökunnalle ja toteutuksen tehneille yhteistyökumppaneille.
- Jokainen on tehnyt oman palasensa laadusta tinkimättä huikealla yhteishengellä asiakkaan parasta ajatellen. Olen saanut saapua useamman kerran aamuisin onnenkyynel silmässä katsomaan, mitä yövuorossa on saatu aikaan.
Lisätietoa:
Lue lisää kassalinjaston uusimisesta tästä uutisesta.
Mestarin Herkun uudet verkkosivut: www.mestarinherkku.fi
Tutustu mestareihin: https://mestarinherkku.fi/mestarit/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, myymäläpäällikkö Miikka Mikola, 050 5938 326, miikka.mikola@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
S-market Karstulan uudistus on valmistunut – energiatehokkuus ja asiointikokemus uudelle tasolle25.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
S-market Karstulan marraskuussa alkanut myymäläuudistus on valmistunut aikataulussa. Myymäläuudistuksen ansiosta myymälän toiminnallisuudet ovat parantuneet ja asiakkaille on tarjolla entistä sujuvampi ja miellyttävämpi ostosympäristö. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään loppuviikon ajan.
Keskimaa uudistaa ABC Keljonkankaan palvelut – uudistuvan liikennemyymälän yhteyteen uusi S-market19.2.2026 12:01:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa uudistaa perusteellisesti ABC Keljonkankaan palvelukokonaisuuden. Liikennemyymälän ravintola uudistetaan ja nykyinen Sale-lähimyymälä korvataan uudella noin tuhannen neliömetrin kokoisella S-marketilla. Kehityshankkeella vastataan alueen voimakkaaseen kasvuun ja parannetaan asioinnin sujuvuutta niin paikallisille asukkaille kuin valtatie 9:n liikenteelle.
Keskimaalla vahva vuosi haastavasta markkinatilanteesta huolimatta19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuosi 2025 oli maltillisen kasvun aikaa haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Liikevaihto nousi 2,2 prosenttia 776,5 miljoonaan euroon ja operatiivinen tulos parani hieman. Erityisen vahvaa kehitys oli päivittäistavarakaupassa, jossa marketverkoston uudistukset ja uudet myymäläavaukset vauhdittivat kasvua, kun taas muilla toimialoilla liikevaihdon osalta pysyttiin lähellä edellisvuoden tasoa.
Pieniä isoja tekoja potilasarjen hyväksi – Keskimaan Ilo auttaa -lahjoitus tuo iloa terveydenhuollon asiakkaille ympäri Keski-Suomen13.2.2026 09:02:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus kohdistuu tänä vuonna keskisuomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden arjen piristämiseen. Lahjoituksen avulla terveydenhuollon yksiköihin hankitaan viihtyvyyttä parantavia ratkaisuja – esimerkiksi televisioita, paikallislehtiä ja muita pieniä mutta merkittäviä ilon tuojia. Lahjoitus toteutetaan yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa, joka koordinoi hankintoja Keski-Suomen hyvinvointialueen terveys- ja hoivayksiköihin. Yhteistyön ansiosta tuki ohjataan täsmällisesti niihin yksiköihin ja tilanteisiin, joissa tarpeet ovat suurimmat.
Muutosneuvottelut päättyivät Keskimaalla – päätöksiä ABC Keuruun ja ravintoloiden toiminnasta10.2.2026 14:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen jälkeen on tehty ratkaisuja, joiden seurauksena ABC Keuruun toimipaikka suljetaan ja sisäkaupan toiminta lopetetaan. Polttonestekauppa jatkuu. Muutosneuvottelujen piirissä olleissa ravintolayksiköissä toteutetaan kannattavuutta parantavia organisaatio- ja tuntirakennemuutoksia. Päätösten tavoitteena on sopeuttaa toimintaa pitkään jatkuneen tappiollisen liiketoiminnan, muuttuneen markkinatilanteen ja nykyisen kysynnän tason mukaiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
