Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Metron asetinlaitteen vaihtotyö alkanut aikataulussaan

Jaa
Metron uuden asetinlaitteen vaihtotyö on alkanut metron itäisillä haaroilla Itäkeskuksesta Vuosaareen ja Itäkeskuksesta Mellunmäkeen. Liikenne metron näillä osuuksilla keskeytettiin ja korvaavien bussien liikennöinti alkoi n. klo 17.30.
Kytkentämuutokset tapahtuvat metron  asetinlaitetiloissa.
Kytkentämuutokset tapahtuvat metron asetinlaitetiloissa.

- Asetinlaitteen vaihto aloitetaan itäisiltä haaroilta, ja sitä jatketaan Itäkeskuksen ja Ruoholahden välisellä osuudella yöllä kun liikennöinti on päättynyt, kertoo HKL:n infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie.

Metro ei vaihtotyön ja sen vaatimien testauksien vuoksi liikennöi lainkaan Lauttasaaresta itään lauantaina eikä sunnuntaina. HSL on järjestänyt katkon ajaksi korvaavaa liikennettä: www.hsl.fi. Lauttasaaresta länteen liikennöidään viiden minuutin vuorovälein.

Asetinlaite on metron liikenteenohjausjärjestelmän perusta: se esimerkiksi ohjaa opastimia ja vaihteita sekä antaa ajantasaisen tiedon junien sijainnista radalla. Asetinlaite varmistaa, että junalle on vapaa kulkutie ja junien välillä säilyy turvallinen etäisyys. Tähän asti metrolinjalla on ollut käytössä kaksi asetinlaitetta.

Metron asetinlaitteen on toimittanut suomalainen turvallisuuden ja ympäristötekniikan yritys Mipro Oy. Metron uudella osuudella Ruoholahdesta Matinkylään Mipron tekniikka on jo käytössä. Viikonlopun aikana työtä tekee noin 150 Mipron ja HKL:n asiantuntijaa.

Asetinlaitteen vaihtoa on valmisteltu jo pitkään; sen vaatimat tietokoneet sekä radan varren laitteet kuten opastimet, kääntölaitteet ja nopeusvalvontapisteet on valmisteltu vaihtoa varten ja tehty yhteiskäyttökokeita. Viikonlopun liikennöintikatkon aikana laitteet kytketään uuteen järjestelmään ja ne testataan koeajamalla junia, jotta voidaan varmistua järjestelmän häiriöttömästä toiminnasta. Muutokset koskevat koko vanhaa Helsingin metrorataverkkoa, eikä muutosta testauksineen voida siksi toteuttaa ilman liikennekatkoa.

Kantametron osuuden asetinlaitteen vaihdon jälkeen koko metroradalla Mellunmäestä ja Vuosaaresta Matinkylään on käytössä sama asetinlaite.

Yhteyshenkilöt

Asetinlaitteen vaihto:
HKL, infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie, p. 040 673 1602


Metron liikennöinti ja korvaava liikenne:
HSL, joukkoliikennesuunnittelija Eeva Vesaoja, puh. 050 364 3287 (metron liikennöinti)
HSL, joukkoliikennesuunnittelija Essi Kyllönen, puh. 040 537 0518 (korvaavien bussien liikennöinti)
HSL, joukkoliikennesuunnittelija Petri Nissinen, puh. 040 161 2197 (korvaavien bussien liikennöinti)

Kuvat

Kytkentämuutokset tapahtuvat metron  asetinlaitetiloissa.
Kytkentämuutokset tapahtuvat metron asetinlaitetiloissa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle11.4.2024 09:27:57 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

Kontulan metroaseman peruskorjauksella parannetaan aseman käytettävyyttä ja viihtyisyyttä9.4.2024 15:02:32 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Kontulan metroaseman laituritason perusparannushankkeen tänä keväänä. Parannushankkeen tuloksena matkustajien liikkuminen asemalla helpottuu ja aseman viihtyisyys lisääntyy. Työt alkavat valmistelevilla töillä toukokuun puolivälissä. Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään keskikesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye