Kreate Group Oyj

Metron historian ensimmäinen ratasillan uusiminen siirtomenetelmällä onnistui aikataulussa – hyvä ennakkosuunnittelu takasi onnistuneen lopputuloksen

30.7.2021 09:30:00 EEST | Kreate Group Oyj | Tiedote

Jaa
Kreate uusi Kipparlahden metrosillan siirtomenetelmällä viikon mittaisessa siirtokatkossa heinäkuussa. Vanha huonokuntoinen silta korvattiin uudella 69 metriä pitkällä jännitetyllä betonisillalla.
Työmaapäällikkö Juuso Siuko
Työmaapäällikkö Juuso Siuko

Ennakkosuunnittelua ja valmistelevia töitä tehtiin kuitenkin koko kevään ja kesän ajan.

– Kipparlahden metrosillan onnistunut uusiminen siirtomenetelmällä vaati huolellista ennakkosuunnittelua ja monia työvaiheita ennen varsinaista sillan siirtoa. Työt myös jatkuvat alueella, vaikka silta on paikoillaan, kertoo kohteen työmaapäällikkö Juuso Siuko Kreatesta.

Minuuttiaikataulu piti – työt sujuivat suunnitellusti

Siirtokatkon aikana vanhan sillan kannelta purettiin rata ja poistettiin sepelit, minkä jälkeen koko silta purettiin. Kevään aikana rakennettuja siirtoratoja jatkettiin ja 2 400 tonnia painava silta siirrettiin paikoilleen. Kun silta oli laskettu laakereilleen, se hitsattiin kiinni, purettiin siirtoradat ja rakennettiin rata takaisin.

– Itse sillan siirto uudelle paikalle kesti vain tunnin verran, kun raiteiden ja sepelin poistoon kului 12 työtuntia ja sillan purkuun 32 työtuntia. Siirtoratoja rakensimme noin vuorokauden ja katkon loppupuolella radan rakentamiseen kului noin 11 tuntia, luettelee Siuko antaen samalla käsitystä eri työvaiheiden kestosta.

Vaikka Kipparlahden siirtokatko oli totuttua pidempi, tehtiin tässäkin siirtokatkossa töitä vuoroissa kellon ympäri. Ihmisten jaksaminen ja töiden sujuvuus varmistettiin paitsi osaavan henkilöstön myös riittävän levon voimin. Kun toiset huhkivat, keräsivät toiset voimia – ja sitten taas vaihdettiin.

– Ennakkosuunnitteluun kuuluu myös henkilöstön ja kulloiseenkin työvaiheeseen soveltuvan osaamisen suunnittelu. Tiukassa aikataulussa työskennellessä tulee jokaisen tietää oma tehtävänsä ja aikaikkunansa työn suorittamiselle. Onneksi meillä on osaavista omista tekijöistä ja alihankkijoista koostuva porukka, jolla on aikaisempaa kokemusta siirtomenetelmällä rakentamisesta, Siuko kertoo.

Rakentaminen siirtokatkossa sujui suunnitelmien mukaisesti eikä isoja yllätyksiä tullut. Metroliikenne käynnistyi suunnitellusti maanantaina 26.7.2021. Kipparlahden siltatyömaa valmistuu kokonaisuudessaan lokakuussa 2021.

Lyhyt video siirtourakasta: https://www.youtube.com/watch?v=obK5WEBgTcA

Time lapse -video: https://www.youtube.com/watch?v=MToqQFGSgDo

Kreate Oy
Kirsi-Marjut Dickman
viestintäpäällikkö

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Juuso Siuko, Kreate Oy, työmaapäällikkö, 040 7019 653

Kuvat

Työmaapäällikkö Juuso Siuko
Työmaapäällikkö Juuso Siuko
Lataa
Silta on siirretty paikoilleen ja siirtoratojen purku on käynnissä
Silta on siirretty paikoilleen ja siirtoratojen purku on käynnissä
Lataa
Siirtoradat lähempää kuvattuna
Siirtoradat lähempää kuvattuna
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group Oyj
Kreate Group Oyj
Äyritie 8 C
01510 Vantaa

https://kreategroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Kreate siirtyy Junatien metrosillan uusimishankkeessa toteutusvaiheeseen – innovatiiviset ratkaisut lyhentävät metrokatkoa ja minimoivat häiriöitä3.6.2026 12:10:00 EEST | Tiedote

Infrarakentaja Kreate ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne ovat allekirjoittaneet sopimuksen Junatien metrosillan uusimishankkeen toteutusvaiheesta. Kreate kirjaa toisen vuosineljänneksen tilauskantaansa noin 60 miljoonaa euroa. Kehitysvaiheessa suunnitellut innovatiiviset toteutusratkaisut lyhentävät merkittävästi metroliikenteen katkoa ja minimoivat vaikutukset matkustajille, ympäristölle sekä kauppakeskus Redille. Rakentaminen alkaa kesäkuussa 2026.

Kreate ja GRK allekirjoittivat Vantaan ratikan itäosan toisen osatilauksen – Kreaten osuus noin 79 miljoonaa euroa7.5.2026 18:30:00 EEST | Tiedote

Kreaten ja GRK:n muodostama ryhmittymä on allekirjoittanut sopimuksen Vantaan ratikan itäosan toisesta toteutusvaiheesta 5.5.2026. Vantaan ratikan tarkistettu kokonaiskustannusarvio on noin 750 miljoonaa euroa, josta itäosan allianssin rakentamisen kustannusarvio on 250 miljoonaa euroa. Rakentamisen kustannukset jakautuvat tasaosuuksiin ryhmittymän osapuolten kesken ja Kreate kirjaa toisesta toteutusvaiheesta noin 79 miljoonaa euroa tilauskantaansa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye