Metron ja lähijunien tulokset paranivat HSL:n viime syksyn kaluston laatututkimuksessa

Metron tulos parani HSL:n viime syksyn laatututkimuksessa selvästi kevääseen 2020 verrattuna. HSL tutkii kalustoa havainnoimalla ja mitä enemmän laadussa todetaan poikkeamia, sitä enemmän poikkeamapisteitä kertyy. Metrojunat saivat syksyllä keskimäärin 19 poikkeamapistettä, kun keväällä pisteitä kertyi 31.
Varsinkin seinissä ja tukitangoissa oli selvästi vähemmän puutteita kuin aikaisemmin. Kaikkien kolmen vaunusarjan poikkeamapisteet laskivat ja erot sarjojen välillä pysyivät pieninä.
Lähijunille kirjattiin syksyllä keskimäärin 43 poikkeamapistettä, kun keväällä lukema oli 62. HSL tutkii lähijunaliikenteessä Sm5-kalustoa, jota on kahta sarjaa. Molempien junasarjojen poikkeamapisteet laskivat viime keväästä ja ero junasarjojen välillä kaventui.
Bussien tulos pysyi samalla ennätyshyvällä tasolla kuin keväällä. Ainoastaan korin ulkopintojen poikkeamapisteet nousivat hieman eli esimerkiksi lommoja ja maalivaurioita kirjattiin syksyllä jonkun verran kevättä enemmän.
Raitiovaunujen tulos pysyi kutakuinkin samalla tasolla kuin keväällä ja oli edelleen varsin hyvä. Poikkeamapisteitä kirjattiin keskimäärin 12 per vaunu, kun keväällä keskiarvo oli 11 pistettä. Istuimet olivat entistä paremmassa kunnossa, sen sijaan ikkunoista löytyi puutteita aiempaa enemmän. Nivelraitiovaunujen ja Articien poikkeamapisteissä ei juuri ollut eroja.
”Joukkoliikennekalustoa on siivottu tehostetusti koronapandemian aikana, millä on ilmeisesti osuutensa hyviin tuloksiin”, ryhmäpäällikkö Marko Vihervuori HSL:stä sanoo.
”Tehostettu siivous näkyi bussien luvuissa jo keväällä. Syksyllä sen vaikutukset alkoivat näkyä myös kiskokalustossa. Esimerkiksi metron seinien ja tukitankojen entistä pienempi poikkeamien määrä selittynee sillä, että töhryjä ja sotkuja oli koronasiivouksen ansiosta entistä vähemmän.”
Havaintoja tehtiin yli 4 000 kulkuvälineestä
Syksyn 2020 tutkimuksessa havainnoitiin yhteensä 4 150 bussin ja kiskokulkuneuvon laatua. Tutkimus alkoi elokuun puolivälissä ja jatkui marraskuun puoliväliin eli HSL toteutti sen normaalisti koronasta huolimatta.
Tutkimuksen tavoitteena on parantaa matkustajien kokemaa laatua. Tuloksia käytetään liikennöitsijöille maksettavien laatubonusten ja niiltä perittävien laatusanktioiden määrittelyyn sekä kaluston laadun kehittämiseen.
Kaluston laatumittauksia täydentävät asiakkaiden antama palaute sekä asiakastyytyväisyystutkimus. Tällä tavalla muodostuu kaluston laadusta kokonaiskuva, jota HSL ja liikennöitsijät käyvät yhdessä säännöllisesti läpi joukkoliikenteen tason parantamiseksi.
HSL aloitti kaluston laatututkimukset vuonna 2012. Sen jälkeen asiakkaiden tyytyväisyys joukkoliikennevälineiden laatuun on jatkuvasti noussut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikennetutkija Erika Rintamäenpää, HSL, puh. 040 681 3025
Ryhmäpäällikkö Marko Vihervuori, HSL, puh. 040 767 2208
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Kehärata täyttää tänään kymmenen vuotta – I- ja P-junat ovat löytäneet paikkansa HSL:n liikenteessä1.7.2025 10:59:20 EEST | Tiedote
I- ja P-junat viettävät merkkipäiväänsä tänään. Muun muassa Helsingin keskustan, lentoaseman sekä Itä- ja Länsi-Vantaan yhdistävä Kehärata valmistui tasan kymmenen vuotta sitten, 1.7.2015.
Matkustajilta kiitettävä yleisarvosana joukkoliikenteelle24.6.2025 12:42:35 EEST | Tiedote
Kevään 2025 HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimuksessa 82 prosenttia matkustajista oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen antaen sille yleisarvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5. Syksyllä 2024 tyytyväisten matkustajien osuus oli 83 prosenttia.
HSL uudistaa raitiovaunujen väritystä Helsingissä24.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Raitiovaunujen väritys uudistuu Helsingissä maltillisesti, kun raitioverkko laajenee uusille alueille. Turkoosi pikaratikan väritys on tulevaisuudessakin käytössä erillisillä radoilla kulkevilla linjoilla, kuten linjalla 15 ja tulevalla Vantaan ratikalla. Kaikilla muilla raitiolinjoilla liikennöidään perinteisellä keltavihreällä värityksellä, joka samassa yhteydessä uudistuu hieman.
Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.
HSL:n hallituksen päätöksiä 17.6.202517.6.2025 16:26:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 17. kesäkuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme