Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Metron uuden junakulunvalvontajärjestelmän hankinta on käynnistetty

Jaa
Uusi järjestelmä parantaa metron luotettavuutta ja turvallisuutta sekä mahdollistaa matkustajakapasiteetin kasvattamisen. Hankinta on osa Kaupunkiliikenne Oy:n, Länsimetro Oy:n, HSL:n, Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen yhteistyönä toteuttamaa hanketta, jolla parannetaan metron kapasiteettia ja luotettavuutta.
Kuva: Kapunkiliikenne Oy
Kuva: Kapunkiliikenne Oy

Nykyisestä pistemäisesti metrojunan kulkua valvovasta järjestelmästä siirrytään jatkuvatoimiseen junakulunvalvontaan. Uusi järjestelmä on metron turvallisuuden kannalta avainasemassa, sillä se muun muassa estää junia ajamasta ylinopeutta.

Metrojunien liikkuminen radalla turvataan tulevaisuudessa samoin periaattein kuin nykyään: vain yksi juna saa olla kerrallaan tietyllä rataosuudella, jolloin junien väliin jää aina suojaväli.

Nykyisin käytettävän pakkopysäytysjärjestelmän laitteisto on elinkaarensa loppupäässä ja sen varaosien saatavuus on heikentynyt. Järjestelmän uusiminen parantaa liikennöinnin turvallisuutta ja häiriöttömyyttä.

Uusi junakulunvalvontajärjestelmä yhdessä kalustohankinnan kanssa mahdollistaa siirtymisen puoliautomaattiseen liikennöintiin ja tiheämpään vuoroväliin, sitten kun sille kapasiteetin puolesta on tarvetta. Matkustajakapasiteettia voidaan kasvattaa, kun vuoroja voidaan ajaa tiheämmin kuin nykyisin on mahdollista.

Puoliautomaattinen liikennöinti tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa kuljettajan sijaan järjestelmä ajaa metrojunaa. Ohjaamossa on kuitenkin myös jatkossa kuljettaja, ja hänen tehtävänsä on mm. varmistaa, että metro voi lähteä turvallisesti asemilta, sulkea ovet sekä toimia poikkeus- ja hätätilanteissa. 

Hankintavaihe kestää puolitoista vuotta 

Järjestelmän hankinta käynnistettiin tiistaina 18.4.2023. 

—Ensimmäiseksi julkaisemme osallistumispyyntöhakemuksen, jonka liitteenä toimitetaan lyhyt kuvaus hankkeesta, toimittajan vastuista ja keskeisistä sopimusehdoista. Vaatimusmäärittely on edelleen käynnissä ja jatkuu myös hankintaprosessin ajan. Hankintavaiheen on arvioitu kestävän noin puolitoista vuotta, kertoo hankejohtaja Heikki Viika.

Markkinavuoropuheluiden kautta hankkeessa on tunnistettu noin viisi potentiaalista ja kiinnostunutta järjestelmätoimittajaa, jotka voivat toimittaa Helsingin metroon sopivan junakulunvalvontajärjestelmän. Hankinta on kuitenkin avoin osallistumispyynnöille muiltakin toimittajilta.

Järjestelmän toteutus on suunniteltu alkavan vuoden 2025 alussa, ja sen on tarkoitus valmistua tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. 

Hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 115 miljoonaa euroa elokuun 2022 hintatasossa. 

Junakulunvalvontajärjestelmän uusiminen on osa METKA-hankekokonaisuutta, jolla parannetaan metron kapasiteettia ja luotettavuutta. METKA on Kaupunkiliikenne Oy:n, Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen, HSL:n, Länsimetro Oy:n ja Espoon kaupungin yhteistyöhanke. 

Yhteyshenkilöt

Kaupunkiliikenne Oy: hankejohtaja Heikki Viika, p. 040 664 0879, heikki.viika@kaupunkiliikenne.fi


HSL: Liikenne-tulosalueen johtaja Johanna Wallin, p. 050 337 5685, johanna.wallin@hsl.fi


Espoon kaupunki: Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo, p. 050 593 3359, olli.isotalo@espoo.fi


Länsimetro Oy: toimitusjohtaja Ville Saksi, p. 040 823 2086, ville.saksi@lansimetro.fi


Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos: toimitusjohtaja Saara Kanto, p. 050 363 6799, saara.kanto@hel.fi

Kuvat

Kuva: Kapunkiliikenne Oy
Kuva: Kapunkiliikenne Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy hallinnoi Helsingin joukkoliikenneinfraa ja omistaa raitiovaunukaluston. Kaupunkiliikenne vastaa joukkoliikenteen kokonaisuuden kehittämisestä ja kunnossapidosta, liikennöi raitiovaunua ja tuottaa metron liikennöintiä palveluna. Kaupunkiliikenne järjestää lisäksi Suomenlinnan lautan liikenteen sekä Helsingin kaupunkipyöräpalvelun.    

Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2022 HSL:n toimintakulut olivat 734 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 815 miljoonaa euroa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 304 miljoonaa nousua, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista. 

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin kaupunkien yhteisesti omistama osakeyhtiö. Länsimetron tehtävänä on omistaa, ylläpitää ja kehittää länsimetron metrojärjestelmää, rataa ja asemia Ruoholahdesta länteen. 

Liikenneliikelaitos on Helsingin kaupungin liikelaitos, joka huolehtii pääkaupunkiseudun metroliikenteestä sekä siihen liittyvästä joukkoliikenneinfrastruktuurista toimien metron rataverkon haltijana ja metroliikenteen harjoittajana. Liikenneliikelaitos tuottaa metroliikenteen liikennöinnin ja metroinfraan liittyvät palvelut Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle hankkimalla ne alihankintana Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ltä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Ruskeasuolle nousevan raitiovaunu- ja bussivarikon rakentaminen on pitkällä27.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikon runko on valmistunut ja rakennus noussut harjakorkeuteen. Alkuvuonna 2024 valmistuva raitiovaunuvarikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella, minkä lisäksi varikkoalue palvelee Helsingin seudun liikenteen bussivarikkona. Varikon tilaaja on Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy ja pääurakoitsija on Skanska.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme