Metsä- ja kemianteollisuuden tapahtumissa verkostoiduttiin tehokkaasti
9.6.2022 17:08:48 EEST | Messukeskus | Tiedote

Tapahtumakokonaisuudessa vieraili yli 6000 henkilöä ja osallistui yli 300 näytteilleasettajaa.
”Saamamme palautteen mukaan tapahtumissa on vieraillut oikeanlaisia kävijöitä. Vanhojen ja uusien asiakkaiden sekä kollegojen tapaaminen on ollut tärkeätä. Tapahtumien yhteydessä järjestettävät verkostoitumistilaisuudet ovat olleet erittäin suosittuja ja tapahtumissa on viihdytty pitkään. Tapahtumien ajankohta kesäkuussa vaikutti opiskelijoiden osallistumiseen tapahtumiin. Opiskelijat ovat jo kesätöissä ja eivät päässeet tapahtumiin samalla tavalla kuin aikaisemmin, kun tapahtumat on järjestetty keväällä”, kertoo tapahtumakokonaisuudesta vastaava liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta. ”PulPaper järjestettiin edellisen kerran ennen koronaa vuonna 2018 ja ChemBio Finland vuonna 2019. Pitkä tauko tapahtumien järjestämisen välillä sekä palautuminen poikkeusajasta ja etätyösuosituksista ovat vielä kesken. Uskon, että kahden vuoden jälkeen tilanne on palautunut.”
Runtech Systems osallistui PulPaper-tapahtumaan näyttävällä osastolla ja lanseerasi aktiivisen magneettilaakeroinnin. ”PulPaper-tapahtumassa luomme yritys- ja työnantajamielikuvaa. Pitkän tauon jälkeen on tärkeätä tavata asiakasyritysten henkilöitä, joista osa on vaihtunut vuosien kuluessa”, kertoo toimitusjohtaja Ville Mattsson. ”PulPaperissa kohtasimme useita tärkeitä kansainvälisiä asiakkaita, joiden kanssa olemme käyneet hyviä keskusteluja.”
ChemBio Finlandissa jo useamman kerran näytteilleasettajana olleen Immuno Diagnostics Oy:n osastolla iloittiin kohtaamisista ja siitä, että nyt väkeä oli enemmän eri aloilta. ”Samanaikainen tapahtuma PulPaperin kanssa toimii erinomaisesti ja tapahtuma ohjelmineen soljuu tasapainoisesti”, sanoo Immuno Diagnostic Oy:n markkinointipäällikkö Liisa Peri.
Kansainvälinen metsäteollisuuden ammattitapahtuma PulPaper 2022 järjestettiin ti-to 7. – 9.6. 2022. Messukeskus järjesti tapahtuman yhdessä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa.
ChemBio Finland 2022 ja Helsinki Chemicals Forum 2022 järjestettiin ke-to 8. – 9.6.2022. Messukeskus järjesti ChemBio Finland -tapatuman yhteistyössä Suomen Kemian Seurojen, Kemianteollisuuden ja Suomen Bioteollisuuden kanssa. Seuraavan kerran ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum järjestetään seuraavan kerran 10. – 11.4.2024 Helsingin Messukeskuksessa. PulPaper-tapahtuman seuraavat päivämäärät ilmoitetaan syksyllä.
Lisätietoja: PulPaper: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
www.pulpaper.fi
ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum: tiedottaja Anu-Eveliina Mattila, puh. 050 5556183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vene 26 Båt -messuilla palkitaan parhaat ja toimivimmat veneuutuudet6.2.2026 17:30:17 EET | Tiedote
Vene 26 Båt -messuilla valitaan nyt jo 27. kertaa Messujen avovene, retki- tai yhteysvene, matkavene sekä purjevene esillä olevista uutuuksista. Lisäksi palkitaan toista kertaa Messujen kalastusvene. Venemessuilla on esillä monipuolinen ja laajavalikoima veneitä ja paljon uutuuksia. Vene 26 Båt -messut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Vuoden Veneilyteko 2025 Juho Karhun Alluring Arctic -medialle6.2.2026 15:16:23 EET | Tiedote
Ympäristö- ja Ilmastoministeri Sari Multala on valinnut Veneilytoimittajat ry -Båtjournalisterna rf toimeksiannosta Vuoden Veneilyteko -palkinnon saajaksi Alluring Arctic -median, joka kertoo Juho Karhun ja Sohvi Kangasluoman purjehduksista ja elämästä arktisilla alueilla.
Vuoden vierasvenesatamat 2026 ovat Örö ja Spahotel Casino, Savonlinna6.2.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Suomen Messusäätiön ja Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierasvenesatama -äänestyksessä haettiin erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Voittajiksi valittiin Örö Saaristomerellä sekä Spahotel Casino, Savonlinna. Vuoden vierasvenesatamat palkitaan vuosittain Vene Båt -messujen yhteydessä.
Gastro Helsinki 2026 kohdistaa katseen horeca-alan vetovoimaan, osaamiseen ja tulevaisuuden menestystekijöihin – ohjelma julkaistu4.2.2026 10:42:45 EET | Tiedote
Horeca-alan johtava kotimainen ammattitapahtuma Gastro Helsinki avaa ovensa 11.–12.3.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tiiviissä vuoropuhelussa alan toimijoiden kanssa rakentuva tapahtuma kokoaa yhteen ravintola-, hotelli- ja elintarvikealan ammattilaiset keskustelemaan alaa puhuttavista teemoista, tulevaisuuden näkymistä ja osaamisen kehittämisestä.
Över en miljon besökare på Helsingfors Mässcentrum år 20252.2.2026 10:51:38 EET | Pressmeddelande
Antalet besökare på Helsingfors Mässcentrum översteg förra året den symboliska gränsen på en miljon för första gången sedan pandemiåren. Totalt besökte 1 004 912 gäster mässor, företagsevenemang, kongresser och möten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




