”Metsä puilta” voitti kerrostalokorttelin saneerausta ja korotusta koskevan arkkitehtuurikilpailun

Kilpailun voittaneen ehdotuksen tekijänä on Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli yhdessä Arkkitehtitoimisto A-Konsulttien kanssa.
Työyhteenliittymän ehdotus valittiin yksimielisesti voittajaksi kilpailussa, jossa Ala-Malmilla, Karviaistie 12:ssa sijaitsevaan asuinkerrostalojen kortteliin tuli suunnitella rakennusten kuoriva saneeraus sekä korotus kahdella puisella lisäkerroksella. Kilpailussa asetettiin saneeraukselle lisäksi kunnianhimoiset energiatehokkuuden parannustavoitteet.
Kyseessä on vuonna 1977 valmistunut lamellikerrostalojen kortteli, jonka omistaa Helsingin kaupungin asunnot Oy. Kuorivaksi saneeraukseksi kutsutaan rakennuksen vanhojen betonielementtirakenteisten kerrosten julkisivumateriaalin vaihtamista betonielementeistä puuksi. Vastaavaa korjausrakentamistapaa on Suomessa käytetty vain yhden kerran aikaisemmin asuinrakennuksen peruskorjauksessa, Riihimäellä Innova-talo -nimisessä hankkeessa vuonna 2011. Kilpailukohteen kaikkiin rakennuksiin tuli lisäksi suunnitella uudet hissit.
Kutsukilpailussa oli mukana neljä arkkitehtitoimistoa ehdotuksineen. Parhaiten palkintolautakunnan mielestä kilpailuohjelman tavoitteet täytti ”Metsä puilta”. Arviointikriteerejä olivat puumateriaalin innovatiivisen käyttämisen lisäksi monistettavuus, arkkitehtoninen laatu, positiivinen vaikutus kaupunkikuvaan, vähähiilisyys ja kustannustehokkuus. Voittajaehdotus oli kokonaiskustannuksiltaan edullisin.
– Voittajaehdotuksessa on innovatiivinen rakennejärjestelmäratkaisu, joka ratkaisee sekä julkisivu- ja parvekerakenteiden että korotuskerrosten kantavuuden haasteita. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa tulevaisuudessa 40% asuinrakentamisen volyymista täydennysrakentamisena. Olemme etsineet monistettavaa, kustannustehokasta ratkaisua täydennysrakentamiseen lähiöissä, jotka on rakennettu aluerakentamiskaudella keskimäärin kolmekerroksisina asuinkerrostaloina ilman hissejä. Toivomme taloyhtiöiden harkitsevan tätä yhtenä täydennysrakentamisen vaihtoehtona, kertoo rakennuttaja-arkkitehti Jorma Tissari Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön asuntotuotannosta.
Samalla kun Malmilla toteutettava hanke edistää kiertotaloutta puun käytössä siten, että elinkaarensa päähän tulevan rakennuksen ikää jatketaan puuosia käyttäen, rakennuksen energiatehokkuus paranee ja maankäytön tehokkuus kasvaa. Karviaistie 12:n hanke on ensimmäisiä täydennysrakentamisen hankkeita Ala-Malmin alueella. Tontilla sijaitsee kahdeksan 3–4 -kerroksista asuinvuokrataloa. Korttelin kaikkia asuintaloja korotetaan. Tuloksia verrataan muihin täydennysrakentamisratkaisuihin, kuten purkavaan uudisrakentamiseen ja lisärakennusten rakentamiseen. Kaupunki laatii täydennysrakentamisen mahdollistavan asemakaavan kilpailun tuloksen pohjalta.
Hankkeelle ei ole määritelty tarkkaa rakentamisaikataulua. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkastellaan laajemmin kilpailun kohteena olleen tontin ympäristöä ja varaudutaan tuleviin alueellisiin kehityshankkeisiin. Malmin alueen kaupunkiuudistusta on kuvattu kokonaisuutena Malmin keskustavisiossa sekä sen pohjalta laadituissa suunnitteluperiaatteissa, jotka ovat parhaillaan kommentoitavissa Kerrokantasi-palvelussa.
Arkkitehtuurikilpailussa annettiin lisäksi kunniamaininta ehdotukselle ”Kaarna” kaupunkikuvallisesti eheästä ratkaisusta.
Kilpailu alkoi 31.8. ja päättyi 4.12.2020. Ympäristöministeriö tuki kilpailua ”Kasvua ja kehitystä puusta” -tukiohjelman rahoituksella.
Helsinki on julkaissut keväällä 2020 kiertotalouden tiekartan, jossa yhdeksi toimenpiteeksi on asetettu kiertotalouden periaatteita noudattavien uudis- tai peruskorjaushankkeiden suunnittelu ja toteutus.
Voit seurata kiertotalouden tiekartan toimenpiteiden etenemistä Kiertotalousvahti-palvelussa.
Malmi on yksi kolmesta kaupunkiuudistusalueesta, joille kohdennetaan sekä pitkän että lyhyen aikavälin toimia, joiden tavoitteena on kohentaa asuinalueiden viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta sekä mahdollistaa laadukas täydennysrakentaminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma Tissari, rakennuttaja-arkkitehti
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristö
Asuntotuotanto
Puh. 09 310 25186, 040 660 7144
jorma.tissari@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme