Metsästäjäliitto: Hallinto-oikeuden perusteltava koirasusien metsästyksen toimeenpanokielto
23.12.2022 10:14:30 EET | Suomen Metsästäjäliitto ry | Tiedote
”Valitus ja oikeuden päätös sotii oikeustajua ja kaikkia kansainvälisiä ja kansallisia linjauksia vastaan. Millä perusteluilla oikeus keskeyttää koirasusien poistamisen? Ja haluaako Suomen luonnonsuojeluliitto suojella koirasusia? Oikeuskäsittely voi kestää jopa vuoden. Kevään myötä on suuri riski, että puoliverisyys periytyy yhä laajemmin susikantaan”, kummeksuu Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Lakia suupetojen metsästyksestä tarkennettava
Hallinto-oikeudet keskeyttivät alkuvuodesta susien kannanhoidollisen metsästyksen, sitten syksyllä karhujen metsästyksen ja nyt myös koirasusien metsästyksen.
”Oikeuden toiminnan myötä riistaviranomaisella ei ole enää mahdollisuuksia suurpetojen kannanhoitoon. Toistuvat toimeenpanokiellot osoittavat, että eduskunnan on nyt oleellisesti tarkennettava suurpetojen metsästystä koskevaa metsästyslain 41a pykälää, joka sillä jo onkin maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsiteltävänä aiemmin syksyllä susia koskevan päätöksensä mukaisesti”, toteaa Silpola.
Metsästäjäliitto julkaisee Ylämaan laumasta kesällä 2022 kuvatun videon (linkki), josta näkee laumaan kuuluvan erivärisiä eläimiä. Koirasutta ei kuitenkaan aina voi ulkoisesti tunnistaa täysverisestä sudesta.
Susikannan hoitosuunnitelman mukaan, myös Bernin sopimuksen pysyvän komitean suositukseen viitaten, koirasusiksi todetut yksilöt tunnistetaan ja poistetaan viranomaispäätöksellä. Koirasusi on Suomessa haitallinen vieraslaji. Luonnonvarakeskuksen kesäkuussa 2022 julkaisemassa kanta-arviossa osoitetaan DNA-tutkimuksin, että Ylämaan laumassa on koirasusia. Koirasutta ei ole ulkoisten tunnusmerkkien perusteella mahdollista varmuudella tunnistaa ja erottaa sudesta. Tämän vuoksi ainoa mahdollinen tapa poistaa koirasudet on koko lauman poistaminen, toteaa Riistakeskus päätöksessään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästäjäliitto kiirehtii karhun kiintiömetsästyksen valmistelua28.4.2026 15:32:07 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto ilmaisee huolensa karhunmetsästyksen valmistelujen hitaudesta. Eduskunta on edellyttänyt kiintiömetsästyksen säädösten valmistelua, mutta käytännön toimia asian eteen ei ole nähtävissä. Liiton mukaan karhun kiintiömetsästys tulee laajentaa poronhoitoalueelta koko maahan, mihin eduskunnan joulukuussa hyväksymä laki suurpetojen kiintiömetsästyksestä antaa mahdollisuuden.
Nuorisotyöstä kiitosta – Metsästäjäliiton vuoden metsästysseura on LaMas Raumalta27.4.2026 12:09:29 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton kevätliittokokous valitsi vuoden metsästysseuraksi Lapin metsästyshoito- ja ampumaseuran Satakunnan piiristä. Seura sai eritoten kiitosta ansiokkaasta nuorisotyöstä: jäsenistöstä neljännes on alle 35-vuotiaita. Kokouksessa käsiteltiin myös muun muassa Jahti-lehden tulevaisuutta ja liiton toimintakertomusta.
Supersuosittu hirvilive muistuttaa metsästyksen todellisesta luonteesta - luvassa "Slow Huntingia”17.4.2026 16:53:34 EEST | Uutinen
Ruotsin television (SVT) vuodesta toiseen miljoonayleisöjä keräävä luontolive Den stora älgvandringen (Suuri hirvivaellus) käynnistyy jälleen Yle Areenassa lauantaina 18.4. Ruotsin Metsästäjäliitto on lanseerannut tv-ilmiön kunniaksi Hälgvandringen-haasteen, joka kannustaa pohtimaan omaa luontosuhdetta. Suomen Metsästäjäliitto vastaa huutoon Erähaasteella 2026.
OKM avustaa Metsästäjäliiton nuorisotyötä – nuoret toivovat käytännönläheisiä koulutuksia9.3.2026 15:18:35 EET | Uutinen
Metsästäjäliitossa laaditaan parhaillaan nuorisotoiminnan ja -viestinnän strategiaa vuosille 2026–2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi maaliskuun alussa Metsästäjäliitolle nuorisotyön ja -toiminnan kehittämiseen 115 600 euron yleisavustuksen.
Jägareförbundet förbereder förverkligandet av en egen positioneringstjänst för jägare26.2.2026 10:35:58 EET | Uutinen
Jägareförbundets styrelse har fattat ett strategiskt beslut om att förbundet börjar förbereda grundandet av en positioneringstjänst som ägs och handhas av jägarna. Avsikten är att tjänsten även inkluderar ett förvaltningssystem av jakträtter avsett för jaktföreningarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
