Metsästäjäliitto kiittää hallitusta metsästysmyönteisestä hallitusohjelmasta
Uusi hallitusohjelma toteaa, että hallitus on metsästysmyönteinen ja että metsästys on arvokas osa suomalaista elämänmuotoa. Ohjelman mukaan metsästyksen yhteiskunnallinen merkitys tunnustetaan ja sen tulevaisuus turvataan.
Metsästäjäliitto kiittää hallituksen muodostaneita puolueita metsästysmyönteisestä hallitusohjelmasta. Se sisältää useita metsästäjien toivomia asioita, joita Metsästäjäliitto on vuosien ajan pyrkinyt edistämään omalla tavoiteohjelmallaan, iloitsee Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg.
Metsästysasioita hallinnoivan maa- ja metsätalousministeriön ministeri tulee Suomen Kristillisdemokraatit -puolueesta.
Metsästäjäliitto koosti hallitusohjelman metsästystä koskevat kirjaukset
Uusi hallitusohjelma pyrkii turvaamaan suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen lainsäädännöllä. Hallitusohjelman mukaan suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn. Eduskunnan päätöksen mukaisesti työtä suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi jatketaan.
Hallitusohjelman mukaan tarpeettomat metsästysrajoitukset elinvoimaisten lajien, kuten merimetson ja valkoposkihanhen osalta poistetaan ja lajit siirretään metsästyslain piiriin. Hallitus aikoo vaikuttaa siihen, että lajit siirretään lintudirektiivin tiukasti suojeltujen lajien listalta. Ohjelma linjaa myös, että poikkeusluvalla haltuun otettujen lintujen lihaa on voitava hyödyntää.
Hallitus kehittää metsästysmahdollisuuksia
Hallitus aikoo mahdollistaa sellaisten lajien metsästyksen ja hyödyntämisen, joiden kanta on riittävän vahva ja joista on haittaa luonnolle ja ihmisille. Elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi ja vesilintukantojen suojelemiseksi ryhdytään toimiin muun muassa naakka- ja variskantojen säätelemiseksi.
Hylkeiden metsästystä merialueilla tehostetaan vaelluskalakantojen turvaamiseksi ja ammattikalastajien toimintaedellytysten parantamiseksi. Hallitus toimii aktiivisesti Euroopan unionissa, jotta Suomi saa poikkeusluvan hyljetuotteiden kaupalliseen hyödyntämiseen.
Hallitusohjelmassa tunnistetaan metsästyksen ja erätoiminnan merkitys liikunnan lisäämisessä. Metsästyksen ja luonnonsuojelun välistä vastakkainasettelua torjutaan, eikä metsästysmahdollisuuksia kavenneta perusteetta esimerkiksi luonnonsuojelualueilla. Ohjelmassa todetaan, että metsästäjien tekemä riistanhoitotyö on tärkeä osa luonnonsuojelua ja parantaa luonnon monimuotoisuutta. Hallitus tarkastelee mahdollisuuksia sovittaa yhteen metsästystä ja muuta luonnonsuojelualueiden virkistyskäyttöä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu myös, että metsästysmuistojen maahantuonnissa noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia ja arvioidaan suurpetojen haaskaruokinnan tarkoituksenmukaisuutta ja mahdollisia rajoituksia.
Ampumaratojen määrä kasvaa ja harjoittelussa tarpeelliset lyijyluodit halutaan pois EU-lyijykiellosta
Hallitus turvaa Suomen ampumaratojen toiminnan ja edistää uusien ampumaratojen perustamista. Ulkoampumaratojen määrän tavoite on noin 1 000 ampumarataa vuosikymmenen loppuun mennessä. Metsästäjäliiton mukaan ratoja on nyt 650. Hallitus aikoo sujuvoittaa ampumaratoja koskevia ympäristölupaprosesseja sekä lainsäädäntöä.
Hallitus vaikuttaa EU:n lyijynkäyttökiellon valmisteluihin siten, ettei se haittaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä. Vapaaehtoinen maanpuolustus ja maanpuolustusvalmiuksia tukeva urheiluammunta tulee hallitusohjelman mukaan rajata kiellon soveltamisalan ulkopuolelle. Hallitus aikoo toimia aktiivisesti ampumaratojen saamiseksi pois rajoituksen piiristä, eikä hyväksy EU:n lyijynkäyttökiellon ja -rajoitusten laajentamista luoteihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Hallenbergpuheenjohtaja
Puh:040 528 6069tuomas.hallenberg@metsastajaliitto.fiJaakko SilpolaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Kansainvälinen asiantuntijakokous Lahdessa: Suomi on Euroopan vesilintujen kannanhoidon keskiössä7.5.2025 09:25:17 EEST | Uutinen
Kansainvälisiä vesilintuasiantuntijoita kokoontuu Lahteen 13.–15.5. Suomi on keskeinen pesimäalue monille vesilintulajeille.
Metsästäjillä ei luottoa valtioon eikä viranomaisiin suurpetoasioissa29.4.2025 07:00:00 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamasta jäsenkyselystä käy ilmi, että metsästäjien luottamus valtion ja viranomaisten suurpetotoimintaan on heikkoa. Suomen riistakeskuksen ja sen aluetoimistojen toimintaan luottaa vastanneista 38 prosenttia, maa- ja metsätalousministeriöön 21 prosenttia ja Luonnonvarakeskuksen suurpetotutkimukseen 10 prosenttia vastaajista.
Metsästäjäliiton kysely: 87 prosenttia metsästäjistä arvioi nykyisen susitilanteen haittaavan omaa metsästysharrastustaan28.4.2025 14:29:43 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamaan suurpetoja koskevaan jäsenkyselyyn vastasi noin 4400 jäsentä. Lähes kaikki vastaajat katsovat, että suden kannanhoidollinen metsästys on saatava käyntiin. Mikäli tilanne ei parane, puolet metsästyskoiran omistajista joutuu rajoittamaan koiran käyttöä ja lähes neljäsosa on luopumassa koiran pidosta. Myös karhujen ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys tulisi aloittaa.
Päntäneen Metsästysseura Metsästäjäliiton vuoden metsästysseuraksi26.4.2025 13:50:41 EEST | Uutinen
Vuoden metsästysseura -tunnustuksella halutaan nostaa esiin hyviä metsästysseurojen käytäntöjä ja toimintatapoja. Vuoden 2025 metsästysseuraksi valittiin tänään Metsästäjäliiton kevätliittokokouksen yhteydessä Päntäneen Metsästysseura ry Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta.
Onko lihansyönti väärin ja metsästys syntiä?18.4.2025 14:29:16 EEST | Artikkeli
Vaikuttaako lihansyönti ja siitä luopuminen ihmisen hyvyyteen? Onko metsästys jotenkin moraalisesti väärin? Jahtimedia kysyi asiaa pääsiäisenä 2025 Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luomalta ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkoselta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme