Metsästäjäliitto myönsi Wadén-palkinnon Aleksi Lummelle
18.1.2023 07:26:42 EET | Suomen Metsästäjäliitto ry | Tiedote

− Aleksi Lumme on eri tavoin pohtinut ja kehittänyt metsästykseen liittyvää julkista keskustelua, joka varsinkin somessa usein polarisoituu, Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg perustelee valintaa.
Aleksi Lumme yllättyi iloisesti kuullessaan palkinnosta.
– On rohkaisevaa, että Metsästäjäliitto palkitsee nimenomaan rakentavasta keskustelusta. Se on saatu hyvään alkuun mm. radikaalia asiallisuutta harjoittavan metsästäjäsyndikaatin toimesta. Syndikaatti on 11 metsästäjästä koostuvat joukko, joka haluaa löytää tärkeimmät ihmisiä askarruttavat kysymykset metsästykseen liittyen ja vastata niihin kysyjää kunnioittaen. Olemme jo nyt nähneet, että informatiiviselle metsästyssisällölle ja aktiiviselle, asialliselle osallistumiselle keskusteluun on iso kysyntä. Näemme, että tämän mahdollistamat yhteydet erityisesti kuplan ulkopuolelle ovat se työkalu, jonka avulla luontokeskustelua saadaan kehitettyä eteenpäin. Nyt toimiva tapa on löytynyt. Toivomme mahdollisimman monen metsästäjän lähtevän siihen mukaan, Aleksi Lumme sanoo.
Aleksi Lumme vastaanotti Wadén-palkinnon Jyväskylässä Riistapäivien yhteydessä 17.. tammikuuta. Vuonna 2021 palkinnon sai Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Sari Penttinen. Palkintorahoilla Lumme aikoo tuottaa Reagis Oy:n kanssa ensiapukoulutusvideoita Ukrainaan
Wadén-palkinto sisältää tuhannen euron rahapalkinnon, kunniakirjan sekä grafiikkatyö. Wadén-palkinto on nimetty Daniel Johannes Wadénin mukaan. Wadén oli erittäin innokas metsästäjä ja riistanhoidon puolestapuhuja ja myös Metsästäjäliiton ensimmäinen puheenjohtaja. Testamenttinsa kautta hän on ollut pitkään myös Metsästäjäliiton toiminnan tärkeä rahoittaja.
Lisätietoja:
Aleksi Lumme, puh. 040 748 3841, metsastakirja@gmail.com
Jahtimediassa julkaistussa Aleksi Lummen juttusarjassa pohdittiin sitä, miten metsästyksen maineeseen voi vaikuttaa, onko julkinen metsästyskeskustelu rikki ja mitä asioille voi tehdä. Ensimmäisessä osassa pohditaan, miksi keskustelu on metsästäjän näkökulmasta raskasta.
https://jahtimedia.fi/luonnossa/hyvinsanottu-metsastajan-kokemus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Hallenbergpuheenjohtaja
Puh:040 528 6069tuomas.hallenberg@metsastajaliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästäjäliitto kannustaa suden DNA-näytekeräykseen9.2.2026 11:25:02 EET | Uutinen
Suden DNA-näytteitä tarvitaan lisää alueellisen kattavuuden varmistamiseksi. Metsästäjäliitto maksaa jäsenseuroilleen palkkion suden tai koirasuden DNA-näytteistä. Keräys jatkuu helmikuun loppuun.
SOTKA levähdysaluehanke ja Metsä Group edistävät vesilintujen suojelua Kemissä - katso videot30.1.2026 14:54:43 EET | Uutinen
Suomen Metsästäjäliitto ja BirdLife Suomi ovat sopineet vesilintujen levähdysalueen perustamisesta Kemiin, Metsä Groupin tehdasalueelle. Maailman kosteikkopäivänä maanantaina 2.2. järjestöt haluavat kiinnittää huomiota vesilintukantojen hyvinvointiin ja niiden eteen tehtävään työhön.
Metsästäjäliitto myönsi Wadén-palkinnon erätoimittaja Eija Vallinheimolle29.1.2026 09:25:33 EET | Uutinen
Metsästäjäliitto on myöntänyt vuoden 2026 Wadén-palkinnon Maaseudun Tulevaisuuden erätoimittajalle, VTM Eija Vallinheimolle. Tunnustus myönnetään vuosittain taholle, joka on merkittävästi edistänyt metsästystä tai riistanhoitoa.
Metsästyksenjohtajat: Susia on vähintään kaksi kertaa kanta-arviota enemmän16.1.2026 13:04:55 EET | Uutinen
Metsästäjäliiton sudenmetsästyksen johtajille tekemän kyselyn mukaan susia on metsästyksen kiintiöalueilla vähintään kaksinkertainen määrä Luonnonvarakeskuksen kanta-arvioon verrattuna. Metsästysseurat ovat tehneet tiivistää yhteistyötä vastuullisen metsästyksen mahdollistamiseksi. Nyt metsästäjien tulee ilmoittaa suden ja ilveksen havainnoista petoyhdyshenkilöille sekä kerätä suden jätöksiä DNA-näytteiden saamiseksi, jotta kanta-arvio tarkentuu.
Metsästäjät jalkautuvat tieteen tueksi: varmista ilveksen ja suden kanta-arvioiden tarkkuus talkoilla nyt16.1.2026 07:56:28 EET | Uutinen
Metsästäjäliitto haastaa kaikki metsästysseurat lumijälkilaskentatempaukseen. Näin varmistetaan, että tiede saa käyttöönsä parhaan mahdollisen aineiston. Metsästäjäliittoa kiinnostaa erillislaskennassa erityisesti ilvespentuiden tiheys eri puolilla Suomea. Lumitilanne on otollinen havainnointityöhön nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


