Suomen Metsästäjäliitto ry

Metsästäjäliitto myönsi Wadén-palkinnon Aleksi Lummelle

Jaa

Metsästäjäliitto on myöntänyt vuoden 2022 Wadén-palkinnon Aleksi Lummelle. Tunnustus myönnetään vuosittain taholle, joka on merkittävästi edistänyt metsästystä tai riistanhoitoa.

Aleksi Lumme
Aleksi Lumme

− Aleksi Lumme on eri tavoin pohtinut ja kehittänyt metsästykseen liittyvää julkista keskustelua, joka varsinkin somessa usein polarisoituu, Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg perustelee valintaa.

Aleksi Lumme yllättyi iloisesti kuullessaan palkinnosta.

– On rohkaisevaa, että Metsästäjäliitto palkitsee nimenomaan rakentavasta keskustelusta. Se on saatu hyvään alkuun mm. radikaalia asiallisuutta harjoittavan metsästäjäsyndikaatin toimesta. Syndikaatti on 11 metsästäjästä koostuvat joukko, joka haluaa löytää tärkeimmät ihmisiä askarruttavat kysymykset metsästykseen liittyen ja vastata niihin kysyjää kunnioittaen. Olemme jo nyt nähneet, että informatiiviselle metsästyssisällölle ja aktiiviselle, asialliselle osallistumiselle keskusteluun on iso kysyntä. Näemme, että tämän mahdollistamat yhteydet erityisesti kuplan ulkopuolelle ovat se työkalu, jonka avulla luontokeskustelua saadaan kehitettyä eteenpäin. Nyt toimiva tapa on löytynyt. Toivomme mahdollisimman monen metsästäjän lähtevän siihen mukaan, Aleksi Lumme sanoo.  

Aleksi Lumme vastaanotti Wadén-palkinnon Jyväskylässä Riistapäivien yhteydessä 17.. tammikuuta. Vuonna 2021 palkinnon sai Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Sari Penttinen. Palkintorahoilla Lumme aikoo tuottaa Reagis Oy:n kanssa ensiapukoulutusvideoita Ukrainaan

Wadén-palkinto sisältää tuhannen euron rahapalkinnon, kunniakirjan sekä grafiikkatyö. Wadén-palkinto on nimetty Daniel Johannes Wadénin mukaan. Wadén oli erittäin innokas metsästäjä ja riistanhoidon puolestapuhuja ja myös Metsästäjäliiton ensimmäinen puheenjohtaja. Testamenttinsa kautta hän on ollut pitkään myös Metsästäjäliiton toiminnan tärkeä rahoittaja.

Lisätietoja:

Aleksi Lumme, puh. 040 748 3841, metsastakirja@gmail.com

Jahtimediassa julkaistussa Aleksi Lummen juttusarjassa pohdittiin sitä, miten metsästyksen maineeseen voi vaikuttaa, onko julkinen metsästyskeskustelu rikki ja mitä asioille voi tehdä. Ensimmäisessä osassa pohditaan, miksi keskustelu on metsästäjän näkökulmasta raskasta.

https://jahtimedia.fi/luonnossa/hyvinsanottu-metsastajan-kokemus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Aleksi Lumme
Aleksi Lumme
Lataa
Palkintojenjako
Palkintojenjako
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Metsästäjäliitto ry
Suomen Metsästäjäliitto ry
Kinturinkuja 4
11101 Riihimäki

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.

JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry

Uuden luonnonsuojelulain metsästysmuistojen tuontikiellot perustuvat virheellisiin mielikuviin6.1.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Kesäkuussa 2023 voimaan astuva uusi luonnonsuojelulaki tuo muutoksia myös metsästysmuistojen, eli trofeiden tuontirajoituksiin. Yleisten antilooppien ja tavanomaisen muun riistan metsästysmuistoja saa jatkossakin tuoda edelleen asianmukaisin luvin esimerkiksi Afrikasta. EU:n CITES-asetuksen A-listaan kuuluvien uhanalaisten lajien ja erikseen mainittujen lajien, kuten leijonan, norsun ja virtahevon metsästysmuistoja ei sen sijaan saa tuoda lain voimaantulon jälkeen EU:n ulkopuolelta Suomeen, vaikka kyseisen maan kanta ja pyynti olisi kestävää.

Metsästäjäliitto: Hallinto-oikeuden perusteltava koirasusien metsästyksen toimeenpanokielto23.12.2022 10:14:30 EET | Tiedote

Lappeenrannan Ylämaalle keskiviikkona 21.12. myönnetystä koirasusien poistamisen poikkeusluvasta on Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan yhdistys tehnyt valituksen. Sen jälkeen Itä-Suomen hallinto-oikeus kielsi koirasusia sisältävän lauman metsästyksen eilen torstaina 22.12. Metsästäjäliiton mielestä oikeuslaitoksen ja luonnonsuojeluliiton tulee välittömästi perustella halunsa koirasusien suojelemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme