Metsästysseurat ovat valmiita osallistumaan ASF:n torjuntaan tautitilanteessa
28.3.2022 15:08:31 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa kaksivuotisessa hankkeessa Metsästäjäliitto kouluttaa metsästäjiä villisikakannan hallintaan ja ASF-riskin pienentämiseen. Metsästäjäliitto lähetti villisikahankkeeseen liittyvän kyselyn noin 500 Metsästäjäliiton jäsenseuralle joulukuussa 2021 ja uusintana ei-vastanneille helmikuussa 2022. Kyselyn tarkoitus oli mm. saada käsitys metsästysseurojen halukkuudesta avustaa mahdollisen ASF-tautipurkauksen torjunnassa.
Taudin torjunnassa tarvitaan erityisesti henkilöresursseja. Kyselytutkimuksen mukaan metsästysseurat ovat valmiit osallistumaan ASF-ruton torjuntaan ennalta ja mahdollisesti tilanteessa, jossa ruttoa olisi päässyt maahan. Metsästäjäliitto katsoo, että viranomaisneuvotteluissa metsästäjien kanssa on kuitenkin sovittava käypäisistä kustannuskorvauksista etukäteen.
Käytännössä metsästäjien osallistuminen taudin torjuntaan tarkoittaisi kuolleiden villisikojen etsintää ja näytteenottoja kuolleista villisioista. Kyselyssä metsästysseurat ilmoittivat keskimäärin käytettävissä olevaksi henkilömääräksi kahdeksan henkilöä/seura. Työhön käytettävissä oleva tuntimäärä vaihteli 1−120 tunnin välillä viikossa.
−Tulos on hieno ja osoittaa metsästäjien suuren valmiuden toimia poikkeustilanteessa. Metsästäjäliiton villisikahankkeen tavoitteena on, että metsästäjillä on myös riittävät tietotaidot villisian tehokkaaseen ja turvalliseen metsästykseen ja turvalliseen saaliinkäsittelyyn, sanoo Metsästäjäliiton kenttämestari Chris Karppinen.
Tautitorjunnassa tarvitaan monenlaisia resursseja
Henkilöresurssien lisäksi lähes 80 % seuroista oli käytettävissä villisikojen jäljestämiseen sopivia koiria. Myös lahtivajoja oli käytössä noin 90 % seuroista. Muita ASF-torjunnassa hyödynnettäviä varusteita olivat mm. riistakamerat, lämpökamerat ja -tähtäimet sekä dronet. Metsästysseuroissa oli kyselyn mukaan hyvin käytettävissä myös erilaista kuljetuskalustoa, jolla sikoja voidaan tuoda pois maastosta.
Kyselyyn vastasi 158 seuraa, joista Etelä-Hämeen piiristä 38, Kaakkois-Suomen piiristä 31, Pohjois-Karjalan piiristä 31 ja Uudenmaan piiristä 44. Muutamasta vastauksesta ei ilmennyt seuran sijainti. Seuroissa oli ammuttu yhteensä 545 villisikaa menneen kauden aikana, mikä vastaa noin 40 prosenttia koko maan saaliista.
Metsästäjäliitto muistuttaa, että ASF vaatii jo nyt metsästäjiltä ja luonnossa liikkujilta vastuuta, valppautta ja oikeita tekoja. Saaliiksi saadusta villisiasta tulee ottaa tarvittavat näytteet ja tehdä lakisääteinen saalisilmoitus. Ohjeet löytyvät Ruokaviraston sivuilta.
Lisätietoja:
Kenttämestari Chris Karppinen, puh. 050 444 1026, chris.karppinen@metsastajaliitto.fi
Hankesivut: https://metsastajaliitto.fi/metsastajaliitto/vahva-vaikuttaja/villisika
Mitä tapahtuu, jos Suomesta löytyy afrikkalainen sikarutto? https://jahtimedia.fi/luonnossa/asf
Villisika ja ASF -animaatio: https://youtu.be/steWba3fJ2M
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Keinopesälahjoitus tukemaan vesilintujen pesinnän onnistumista Uudessakaupungissa21.9.2026 11:56:24 EEST | Tiedote
Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ry luovuttaa Vakka-Kekri-tapahtumassa kymmenen vesilintujen keinopesää Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistykselle.
Karhun kiintiömetsästys laajenee koko maahan15.9.2026 13:45:08 EEST | Uutinen
Uusi valtioneuvoston asetus laajentaa karhun kiintiömetsästyksen poronhoitoalueelta koko maahan. Karhun kannanhoidollinen metsästys tulee toteuttaa koko Suomessa kiintiöjahtina ensi syksynä, edellyttää Metsästäjäliitto.
Metsästäjien ainutlaatuinen talkootyö auttaa säätelemään metsäkanalintujen metsästystä9.9.2026 08:36:38 EEST | Uutinen
Tuhansien metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat mahdollistavat metsäkanalintujen metsästysaikojen tarkan säätämisen lintukantojen mukaisiksi. Riistakolmiot ovat laskentatapana ainutlaatuinen keino kerätä kattavaa riistatietoa vuodesta toiseen. Tänä vuonna lintukantojen kehityksessä on suurta alueellista vaihtelua.
Finlands Jägareförbundets Eräkontti har slutit en avsiktsförklaring om samarbete gällande Loimu Labs lokaliseringtjänst3.9.2026 17:35:53 EEST | Uutinen
Efter en avsiktsförklaring inleder Jägareförbundets nätbutik Eräkontti och Loimu Labs en pilotering av en ny positioneringstjänst baserad på ett öppet gränssnitt. En framgångsrik testperiod kan leda till att Eräkontti förvärvar antel i bolaget, vilket skulle garantera medlemmarna ett helt inhemskt positioneringstjänstealternativ och en betydande prisfördel.
Metsästäjäliiton Eräkontilla aiesopimus Loimu Labs -paikannusyhteistyöstä3.9.2026 17:28:38 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton verkkokauppa Eräkontti ja Loimu Labs käynnistävät aiesopimuksen myötä uuden, avoimeen rajapintaan perustuvan paikannuspalvelun pilotoinnin. Onnistunut testijakso voi johtaa Eräkontin enemmistöosakkuuteen yhtiössä, mikä takaisi jäsenistölle täysin kotimaisen paikannusvaihtoehdon ja merkittävän hintaedun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
