Metsätilakaupat: Myyjät saivat yli viidenneksen enemmän euroja kuin pyysivät – Etelä-Suomessa hintalisä liki 35 prosenttia

Maanmittauslaitoksen ja Suomen Sijoitusmetsät Oy:n metsäkauppatilastoista käy ilmi, että koko maassa metsäkiinteistöistä on maksettu keskimäärin 23 prosenttia yli hintapyynnön. Havaintojen pohjalla on 1080 hintapyynnöllistä, Manner-Suomessa tehtyä metsäkiinteistökauppaa 12 kuukauden ajanjaksolla marraskuusta 2021 lokakuuhun 2022.
Eniten pyyntihinnan yli on maksettu Etelä-Suomessa, keskimäärin 35 prosenttia. Lapissa hintalisää on maksettu vähiten, keskimäärin 9 prosenttia.
Pyynnön ja toteutuman kuilu kasvanut rajusti
Hintapyyntöjen ja toteutuneiden kauppahintojen ero on kuudessa vuodessa venynyt selvästi, sillä vuonna 2016 metsätiloista maksettiin vain neljä prosenttia yli pyyntihinnan.
”Jatkuvasti kasvanut kuilu pyyntihinnan ja toteutuman välillä kertoo siitä, että metsätilan myyjien ja välittäjien näkemys markkinahintatasosta laahaa todellisuutta perässä. Toisaalta voi olla, että välittäjät arvioivat hintapyynnön alakanttiin, jotta myyjälle voi todennäköisemmin esitellä hintapyyntöä korkeampia tarjouksia”, sanoo Suomen Sijoitusmetsät Oy:n metsätietopäällikkö Eero Viitanen.
Harva kauppa tehdään pyyntihinnalla
Metsäkiinteistöjen kiihtyneen kysynnän myötä yhä harvempi metsätila vaihtaa omistajaa pyyntihinnalla tai sen alle jäävällä hinnalla.
”Koko maassa vain 13 prosenttia kaupoista on viimeisen 12 kuukauden aikana tehty hintapyynnöllä tai sen alle. Etelä-Suomessa näin kävi vain kolmessa prosentissa kaupoista. Lapissa hintapyynnöt suhteessa markkinahintaan ovat korkeampia. Siellä 39 prosenttia kaupoista tehtiin hintapyynnön mukaisella tai sitä alemmalla hinnalla”, Viitanen sanoo.
Vaikka lopullinen kauppahinta määräytyy tapauskohtaisesti tilasta tehtyjen tarjousten perusteella, hintapyynnön määrittämisellä on myyjälle merkitystä. Myyjälle on eduksi asettaa pyyntihinta mieluummin korkealle kuin matalalle.
”Toteutuneita kauppahintoja ja hintapyyntöjä analysoitaessa tulee johdonmukaisesti ilmi, että mitä korkeampi hintapyyntö on markkinahintatasoon nähden, sitä korkeampaa kauppahintaa on odotettavissa.”
Kolikolla on toinenkin puoli, Viitanen muistuttaa.
”Toisaalta liian korkeaksi asetettu hintapyyntö voi karkottaa potentiaalisia ostajia. Siksi todellisen markkinahintatason tunteminen on ensiarvoisen tärkeää.”
INFO: Hintapyyntömallit kaikissa metsätilakaupoissa 11/2021-10/2022 (yht. 1179 kauppaa, mukana myös sellaiset kaupat, joissa myyjä ei ole esittänyt hintapyyntöä):
- Myyjä esittää hintapyynnön, jonka yli tai alle ostaja voi tarjota (71,1 % toteutuneista kaupoista)
- Tarjouskauppa, jossa myyjä esittää lähtöhinnan, jonka alle ei voi tarjota (19,7 %)
- Huutokauppa, jossa ei useinkaan ole esitetty hintapyyntöä (3,9 %)
- Tarjouskauppa ilman hintapyyntöä (5,3 %)
Tiedot koskevat metsätilamarkkinoita hyvin edustavia yli 10 hehtaarin kohteita. Esimerkiksi sukulaisten väliset kaupat eivät ole mukana näissä luvuissa.
Karttakuvan suuralueet:
- Etelä-Suomi: Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta- ja Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Satakunnan maakunnat kokonaan sekä Pirkanmaan ja Etelä-Savon maakuntien eteläosat.
- Väli-Suomi: Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat kokonaan sekä Pirkanmaan ja Etelä-Savon maakuntien pohjoisosat.
- Pohjois-Suomi: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat.
- Lappi: Lapin maakunta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero ViitanenMetsätietopäällikköSuomen Sijoitusmetsät Oy
Puh:050-3274140Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vuonna 2013 perustettu Suomen Sijoitusmetsät Oy palvelee metsäkiinteistömarkkinoiden toimijoita ja metsänomistajia koko maan kattavilla metsäkiinteistöjen hankinnan, hallinnan, kiinteistövälityksen ja arvonmäärityksen palveluilla sekä erilaisilla tietotuotannon palveluilla kuten markkinakatsauksilla ja -analyyseillä. Suomen Sijoitusmetsät Oy seuraa myyntiin tulevia metsäkiinteistöjä yli 30 julkisen myynnin kanavan kautta ja hakee toteutuneiden metsäkiinteistökauppojen kauppahinnat Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kauppahintarekisteristä. Yhtiön asiantuntemus perustuu sen keräämiin tietoihin yli 13 000 metsäkiinteistökaupasta. Yhtiön kotipaikka on Joensuu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Sijoitusmetsät Oy
Tuore selvitys 1995-2022: Inflaatiokorjatut metsätilojen hinnat nousseet peräti 160 prosenttia10.5.2023 11:09:22 EEST | Tiedote
Metsäkiinteistöjen jatkuva ja nopea hintojen nousu 2000-luvulla on ollut erinomainen suoja inflaatiota vastaan, osoittaa tuore selvitys. Myös puun hinta on noussut inflaatiota nopeammin, kuitupuulla tosin vain viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Metsätilamarkkinat vuonna 2022: Kuumin kasvu rauhoittui4.1.2023 12:15:24 EET | Tiedote
Metsätilakauppoja tehtiin vuonna 2022 edellisvuotta vähemmän koko maassa mutta erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Euroilla mitattuna markkina kuitenkin kasvoi muualla paitsi Lapissa. Kaupan kohteena olleen metsätilan koko oli keskimäärin 35 hehtaaria ja arvo 158 000 euroa.
Metsätilakauppojen määrä kääntynyt laskuun – hinnat nousseet edelleen, mutta nousuvauhti jää viime vuodesta22.8.2022 06:52:03 EEST | Tiedote
Ammattimaisten ostajien osuus kasvoi ensimmäistä kertaa yli 50 prosenttiin.
Julkisissa kanavissa myydyille metsätiloille hintalisää jopa kolmannes22.6.2022 07:35:41 EEST | Tiedote
Mitä pohjoisempana metsätila myydään, sitä enemmän myyjä saa julkisesti välitetystä tilasta lisähintaa keskimääräiseen metsätilakauppaan verrattuna, ilmenee Maanmittauslaitoksen ja Suomen Sijoitusmetsien aineistoista.
Metsänomistajien palvelutarve murroksessa – uudet nimet rakentamaan Suomen Sijoitusmetsät Oy:n palveluja yksityisille metsänomistajille25.5.2022 15:50:47 EEST | Tiedote
Metsänomistajien palvelua on syytä monipuolistaa, perustelee Suomen Sijoitusmetsät Oy päätöstään lähteä rakentamaan uutta palvelukonseptia yksityisille metsänomistajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme