Sunborn Live

MEWIN SEURAKSI KESÄRAUHAA SAAPUU TÄHDITTÄMÄÄN BRITTIROCKIN LEGENDA SUPEGRASS SEKÄ POP-KOMEETTA ALMA – ELOKUUN OHJELMA ON NYT VALMIS

28.4.2021 13:00:00 EEST | Sunborn Live | Tiedote

Jaa
Kesärauha julkisti ohjelmistoonsa seitsemän uutta kiinnitystä, joiden myötä elokuun ensimmäiseen viikonloppuun siirtyneen festivaalin ohjelmisto on valmis. Samalla julkistettiin päiväkohtainen artistijako.

Tiedote, julkaisuvapaa 28.4. klo 12.00

Kesärauhan lauantaita tähdittää suomalainen poptähti ALMA. Jo useamman viime vuoden ajan kansainvälistä menestystä pop-hiteillään niittäneen Alman harvat ja valikoidut Suomen keikat ovat olleet aina tapauksia. Viime vuonna debyyttialbuminsa julkaisseen Alman Kesärauhan esiintyminen tulee olemaan tämän kesän yksi odotetuimpia keikkoja.

Sunnuntain kruunaa brittiläinen vaihtoehtorockin legenda Supergrass, joka haastaa Kesärauha-yleisön yhteislauluun ikonisella pianoriffillä alkavalla Alright -jättihitillään. Oxfordissa vuonna 1993 perustettu Supergrass kuuluu osaksi 90-luvun brittipopin kulta-ajan kaanonia. Kuusi studioalbumia julkaissut yhtye tunnetaan myös mm. Pumping On Your Stereo -hitistä. Kesärauhan sunnuntain päätössävelet tulevat soimaan verevässä keikkaiskussa olevan rakastetun Supergrassin tahtiin.

Kesärauhan ohjelman viimeistelevät uuden disco-vivahteisen albumin julkaissut Litku Klemetti, kesän ainoan festivaalikeikkansa soittava Suomen parhaiden livebändien aateliin lukeutuva TEKSTI-TV 666, vaarallisen bändin maineessa oleva kotimaisen punkrockin uusi superbändi Kissa, ihka ensimmäisen livekeikkansa Kesärauhassa tekevä turkulainen hehkutettu indiepop-lupaus Fabianossa sekä turkulainen kovassa nosteessa oleva rap-artisti jambo.

Tänään julkaistiin myös Kesärauhan päivitetty päiväkohtainen artistijako sekä tarkemmat ohjeet lippujen kanssa toimimisesta. Kaikki jo ostetut Kesärauha 2020 ja 2021 liput käyvät uuteen elokuun ajankohtaan sellaisenaan. Jos haluat vaihtaa lippusi toiseen päivään, ohjeet ja suorat linkit löytyvät Kesärauhan nettisivuilta. Lipun palautus ja vaihto on mahdollista 3.5.–31.5. välisenä aikana.

Päiväkohtainen artistijako: 

PE 6.8.2021: MEW (DK) performs “And The Glass-Handed Kites”-album, 22-PISTEPIRKKO, KEMOPETROL, PAPERI T & KHID, YONA, GHOST WORLD, IBE, ISAAC SENE, KARINA, LASTEN HAUTAUSMAA, LXANDRA, MALLA, PLUTONIUM 74, SIN COS TAN, TEKSTI-TV 666,TERVEET KÄDET, THE HEARING, THE HOLY

LA 7.8.2021: ALMA, AMASON (SE), VIAGRA BOYS (SE), JAGA JAZZIST (NO), RUUSUT, MAUSTETYTÖT, SAMULI PUTRO, ANTTI AUTIO, BOBBY OROZA, EEVIL STÖÖ + EX TUUTTIZ & AIVOVUOTO, ERKI PÄRNOJA (EE), F + SOFA + YEBOYAH, FABIANOSSA, JAAKKO AUKUSTI, JAMBO, JESSE MARKIN, JOENSUU 1685, KISSA, KUBE, LOUIE BLUE, TIISU, TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI

SU 8.8.2021:SUPERGRASS (UK), MAGENTA SKYCODE, VESTA, ATOMIC SWING (SE), HONNINGBARNA (NO), GETTOMASA, LITKU KLEMETTI, ARPPA, GRACIAS, IISA, KAIRON IRSE, LAURI HAAV, LUUKAS OJA, LÄHIÖBOTOX, UUSI FANTASIA, TIIU HELINÄ

LIPUT:

1 pv - 75 € (PE / LA tai SU)

2 pv - 99 € (PE+LA / PE+SU tai LA+SU)

3 pv - 125 € (PE-LA-SU)

2020 lipun ostaneille:

UPGRADE-ETU PE 2020 + SU 30 €

UPGRADE-ETU LA 2020 + SU 30 €

UPGRADE-ETU PE-LA 2020 + SU 30 €

Kaikki lipputyypit myynnissä: ticketmaster.fi/kesärauha

Festivaalin ikäraja on K-18.

LISÄTIEDOT:

Pietu Sepponen
Taiteellinen johtaja
+358 44 556 6113
pietu.sepponen@sunborn.com 
 
 
Laura Vanonen
Tiedottaja
+358 40 867 3694

laura.vanonen@sunborn.fi  

www.kesarauha.fi 

www.facebook.com/kesärauha 

www.instagram.com/kesärauha

Avainsanat

Kuvat

SUPERGRASS (UK)
SUPERGRASS (UK)
Lataa
ALMA
ALMA
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sunborn Live
Juhana Herttuan puistokatu 23
20100 Turku

https://sunbornlive.fi/

Sunborn Live on konsertti- ja tapahtumajärjestäjä, joka tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live

Kesärauha rikkoi kävijäennätyksensä: yhteensä 24 000 ihmistä kerääntyi viikonloppuna juhlimaan Turun Linnanpuistoon Kesärauhalle jo tunnusomaiseksi muodostuneessa lempeän yhteisöllisessä tunnelmassa15.6.2026 12:22:26 EEST | Tiedote

Turun Linnanpuistossa 12.–14.6.2026 juhlittu indie- ja vaihtoehtomusiikin festivaali Kesärauha teki odotetun kävijäennätyksen. Koko kevään ajan vauhdikkaana käynyt lipunmyynti huipentui loppuunmyytyyn lauantaihin, jolloin Avaimen Punainen tiili 25 v-juhlakeikalla Linnanpuisto täyttyi 9 500 ihmisestä.

Ennätyslipunmyyntiin yltänyt Kesärauha näyttää, miltä uuden sukupolven suomalaisfestivaali tuntuu29.5.2026 17:51:38 EEST | Tiedote

Mediassa on uutisoitu viime vuosina paljon tapahtumien wc-kaaoksista, lipunmyynnin haasteista ja kansainvälisten artistien puutteesta. Turussa järjestettävä Kesärauha kulkee kuitenkin vastavirtaan: se on loppunmyydessäänkin saanut kehuja väljyydestään, festivaali on jo kaksi viikkoa ennen tapahtumaa myynyt enemmän 3 päivän lippuja kuin viime vuonna yhteensä, ja sillä on ennätysmäärä kansainvälisiä artisteja ohjelmistossaan (14 kpl). Kuvaavaa on se, että jos Kesärauhan portit avattaisiin tänään, olisi alueella perjantaina ja lauantaina jo nyt reilusti edellisvuotta enemmän festivaalikävijöitä. Kesärauhan mukaan menestyksen taustalla ei ole yksi artistikiinnitys, vaan kokonaisuus, jossa festivaalikokemus rakennetaan kävijän näkökulmasta alusta loppuun. “Ihmiset eivät enää hae festivaaleilta pelkästään keikkoja. Halutaan oikeaa tunnelmaa, yhteisöllisyyttä, estetiikkaa ja sitä, että tapahtuma tuntuu omalta. Kesärauha on rakennettu juuri siitä ajatuksesta, että 72 artistin ohjelmasta huolim

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye