SDP EuroopassaSDP Euroopassa

Miapetra Kumpula-Natri: EU:n tulevaisuutta suunniteltava avoimin ovin, ei suljettujen ovien takana – kansalaiset mukaan!

Jaa
EU on käynnistämässä Euroopan parlamentin johdolla tulevaisuuskonferenssin toukokuussa ja kutsuu eurooppalaisia mukaan EU:n tulevaisuustyöhön. Europarlamentaarikko Kumpula-Natri on ollut mukana valmistelemassa konferenssia parlamentin perussopimus- ja tulevaisuusvaliokunnassa.

– Eurooppalaiset osoittivat viime keväänä kasvavaa mielenkiintoa EU-asioihin eurovaaleissa. Yli 200 miljoonaa kansalaista äänesti maailman suurimmissa demokraattisissa vaaleissa. Äänestysprosentti nousi vaaleissa etenkin nuorten roimasti kasvaneen äänestysinnon myötä.

– On tärkeää, ettei Euroopan tulevaisuutta suunnitella suljettujen ovien takana, vaan yhteisistä päämääristä keskustellaan ja sovitaan avoimin ovin ja virallisen kaavan mukaan, Kumpula-Natri sanoi parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa tänään.

Kumpula-Natri totesi uskovansa, että moni haluaisi Euroopan olevan vahvempi toimija turvallisuuden ja ulkopolitiikan saralla.

– Monia kiinnostaa vahva sitoutuminen ilmastonmuutokseen ja moni rakastaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja inhoaa veronkiertoa. Aiheita ei rajoiteta etukäteen, mutta eurovaalien yhteydessä käyty kärkiehdokasmenettely tulee selkiyttää hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja, linjasi hän edelleen.

– Ihmisiä on hyvä kuulla eri tavoin vaalien välilläkin. Kansalaiset voisivat nostaa myös käytännöllisiä asioita esiin, jotka helpottaisivat heidän arkeaan. Nykyisin liian usein esim yhteisen eurooppalaisen lainsäädännön puuttuminen estää sen. 

Europarlamentti äänesti tänään kannastaan esitykseen Euroopan tulevaisuuskonferenssin toteuttamisesta parlamentin perussopimus- ja tulevaisuusvaliokunnan esityksen pohjalta. Parlamentti esittää, että eri puolilla EU:ta järjestettäisiin aihekohtaisia kansalaisfoorumeita. Kussakin keskustelufoorumissa olisi 200-300 eri ikäisiä ja eri taustaisia osallistujaa, ja vähintään kolme kansalaista jokaisesta jäsenmaasta. Lisäksi nuorille järjestetään erikseen omat fooruminsa.

– Ensin kuullaan kansalaisia. Kansalaisten foorumissa tekemiä esityksiä ja ajatuksia otetaan konferenssin täysistuntoon. Täysistuntoon nimetään meppejä, kansanedustajia ja ministereitä jäsenmaista, vastaavat komissaarit sekä alueidenkomitean ja talous- ja sosiaalikomitean edustajat, Kumpula-Natri kertaa.

Seuraavaksi parlamentti neuvottelee kannastaan Euroopan komission ja jäsenmaiden hallitusten kanssa. Konferenssin on tarkoitus käynnistyä Eurooppa-päivänä 9.5.2020 ja sen on tarkoitus kaksi vuotta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Miapetra Kumpula-Natri
+358 505113004

Tietoja julkaisijasta

SDP Euroopassa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP Euroopassa

MEP Kumpula-Natrin ja MEP Eero Heinäluoman talviseminaari: aiheina tekoäly sekä EU:n ja Venäjän suhteet24.11.2023 16:08:42 EET | Tiedote

Ohjelmassa MEP Miapetra Kumpula-Natrin ja mediatutkija, professori Anu Koivusen keskustelua digitalisaatiosta ja demokratiasta sekä MEP Eero Heinäluoman ja ulkoaisianvaliokunnan puhjeenjohtaja Kimmo Kiljusen keskustelua EU:n ja Venäjän suhteista perjantaina 24.11.203 klo 15 Helsingin Paasitornissa (tila Karhunpuisto-Brahenkenttä). Tilaisuus seurattavissa ja katsottavissa jälkikäteen myös livelähetyksenä Facebookissa.

Europarlamentaarikko Kumpula-Natri vastaanotti kattavan ilmastoraportin Euroopan nuorilta18.11.2020 18:23:16 EET | Tiedote

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vastaanotti keskiviikkoiltana keskeisten eurooppalaisten nuorisojärjestöjen laatiman ilmastoraportin yhdessä ranskalaisen vihreitä edustavan mepin Yannick Jadotin kanssa. Raportin taustalla on yli 20 miljoonaa eurooppalaista nuorta. Kumpula-Natri pitää nuorten vaateita laaja-alaisista ja nopeista ilmastotoimista äärimmäisen tärkeinä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye